Maailman kovin oopperapopnelikko vakuuttaa jälleen.
Il Divon konseptilla ei voi mennä metsään, ei sitten millään. Idols-ohjelman isä Simon Cowell kokosi neljä nuorta, komeaa ja teknisesti täydellistä oopperalaulajaa, valjasti heidät tulkitsemaan orkestroituja versioita superhiteistä ja paketoi klassihenkisen kokonaisuuden nätisti popviitekehykseen. Kokoonpanon kuutta aiempaa albumia on myyty maailmanlaajuisesti yli 26 miljoonaa.
Wicked Gamella ranskalais-amerikkalais-espanjalais-sveitsiläinen kvartetti paisuttelee eeppisten orkesterisovitusten avustuksella muun muassa Chis Isaakin ”Wicked Gamea”, Andrew Lloyd Webberin ”Don't Cry for Me Argentinaa” ja Shakespears Sisterin ”Staya”. Esityskieli on italia.
Il Divolle myönnettiin toukokuussa klassisen musiikin Brit Awards -gaalassa ”Artist of the Decade” -palkinto, mikä kielii paitsi bändin kyvykkyydestä, myös levytysten huimasta tasosta. Wicked Gamellakin elementit ovat vatupassin tarkassa balanssissa – kaikki on juuri niin kuin pitäisi niin paperilla kuin käytännössäkin.
Siksi yhtyeen äänitteistäkin on vaikea sanoa muuta kuin että ne ovat täsmäräätälöity täydellisiksi jäätävän isolle kansainväliselle kohderyhmälle. Jos olet hankkimassa Il Divon levyä, vain biisivalikoimalla on merkitystä. Toteutus ei petä koskaan.








