Tervetuloa vuoden suurimmalle vuoristorata-ajelulle.
Nightwish kasvaa kasvamistaan, monessakin mielessä. Moni kuvitteli massiivisen Oncen (2004) jälkeen, ettei orkestroitua metallia voi paljon isommalleen vetää, mutta Dark Passion Play (2007) kolautti muhkeudellaan halolla päähän.
Imaginaerum (2011) jatkaa samaa kehityskulkua, joskaan ei aivan yhtä isolla harppauksella. Äänimaisemaa on pensselöity yhä leffamaisemmilla tehosteilla, lapsikuoroilla ja suuruudenhulluilla sovituksilla. Kuten bändikippari Tuomas Holopainen on näkyvästi mediassa sanonut, Imaginaerum on fiilikseltään positiivinen ja toiveikas – se on Nightwishia Disneymmillään ja naivistisesti rohkeimmillaan. Imaginaerum uskaltaa olla sitä mitä se on: taitavien muusikoiden toteuttama lapsen haavemaailman äänikuva.
Levyltä loistavat poissaolollaan siis Dark Passion Playn mustat pilvet, ahdistus ja alleviivaava synkkyys. Nyt keskitytään ylistämään fantasiaa, mielikuvitusta ja elämää, eikä siveltimen koolla ja väripaletilla pihtailla.
Kiekkolla seilaillaan ”Taikatalven” jouluisista tunnelmista ”Storytimen” helposti pureskeltaviin radiohittikertseihin, ”Slow, Love, Slow'n” Jessica Rabbit -tyylisestä kapakkajazzista ”Scaretalen” Danny Elfman -vaikutteiseen sirkushullutteluun, joka flirttailee vuoroin kummitusjunan, vuoroin peilitalon kanssa.
Turha kai mainita, että levy edustaa tuotannoltaan kansainvälistä huippuluokkaa. Ainoastaan kitarasoundit ihmetyttävät latteudellaan ja voimattomuudellaan. Ne kuulostavat häiritsevän keinotekoisilta ja pihiseviltä laajan luomuinstrumenttikattauksen seassa.
Anette Olzon käyttää ääntään huomattavasti vapautuneemmin kuin Dark Passion Playllä, ensimmäisellä Nightwish-levyllään, jolla suorituspaineet olivat varmasti aivan toista luokkaa. Tällä kertaa biisit on kuulemma sävelletty Olzonin äänialalle sopiviksi, mikä on havaittavissa solistin itsevarmasta mutta rennosta otteestakin. Myös Marco Hietala paljastaa itsestään uusia, herkempiä puolia. Vaikka olen kuunnellut Tarotia ja miehen muita bändejä Spell of Ironista (1986) saakka, en muista kuulleeni hänen tulkinneen koskaan yhtä romanttisen haavoittuvaisesti ja alastomasti kuin ”Taikatalvessa”.
Holopainen on nostanut jälleen rimaansa säveltäjänä ja Aku Ankka -koulukunnan haaveilijana. Jännittävää nähdä, kuinka keväällä ensi-iltansa saava Imaginaerum-elokuva lunastaa odotuksensa ja löytää katsojansa. Kunnianhimosta ja rohkeudesta se ei jää ainakaan kiinni.
TÄHTIÄ: 4
Kommentit (0)