Tuomas Kyrö, WSOY 2011
Joulupukkia tarvitaan, kun aikuiset sotkevat lasten leikkirauhaa.
Etenkin ala-asteikäisiin pojankoltiaisiin kolahtava kirja puree aikuiseenkin. Tällaiset lastenkirjat ovat vielä määrittelemätön genre, joten lajityypit voi siis heittää sivuun ja hurvitella vapaasti. Kuunnelmaksi alun perin kirjoitettu Pukin paha päivä on saanut kirjallisen ja kuvallisen asun, josta jälkimmäisestä vastaa kirjailijan pikkuveli Antti Kyrö. Ja hyvin vastaakin. Sarjakuvamaiseen tyyliin toteutettu kuvitus sekä täydentää että avaa uusia näkökulmia tekstiin.
Lähtöasetelma on selkeä: aikuiset pilaavat lasten leikkejä komenteluillaan ja sekaantumisellaan. He jopa haluavat itse leikkiä lasten leluilla. Jotainhan on tehtävä, ja jouluna luonteva yhteistyökumppani on tietenkin pukki itse. Ihan yksinkertaista uudenlaisen joulun järjestäminen ei ole, ja kommellukset seuraavat toisiaan. Voisi kuvitella, että etenkin kaikki pienet pojat pitävät vauhdin hurmasta ja kiperistä tilanteista. He liimautuvat kirjan ääreen kuin korjaajatonttu Irvini konsanaan Joulun Sanomaa ja lahjoja buustaavaan painokoneeseen.
Pukki ei sitten asu enää Korvatunturilla, josta on liian pitkä matka lasten luo. Pukille maistuvat hampurilaiset ja etenkin purilaisen valkosipulimajoneesi. Pukin paja voi olla kerrostalossa tai sitten kirjailijan kotiseutua Janakkalaa muistuttavassa Pajakkalassa. Pätkätyöläisiä ei tarvita, kun esimerkiksi Kesselin ammatti on putkimies-huoltomies-poliisimies-palomies-takuumies-postimies-kirkkoherra. Kyrömäiseen tyyliin edellä mainitun miesammattien harjoittajan etunimi on Anneli.
Mitä muuta tarvitaankaan kuin satavuotias lämmin, energiatehokas puumamummo, jonka käsissä ruoka kypsyy ja joka valaisee ilman sähköä, sekä 400-vuotias pukki, jonka sydän on suurempi kuin iso vatsa. Kunnon sadun tapaan opetuksia löytyy runsaasti – kuten että tuhdissa kunnossa ei kannata veivata hanuria.
Kommentit (0)