Death metal -pioneeri Morbid Angel herätti jälleen hurmosta Tuska-festivaalin pääesiintyjänä. Yhteishyva.fi tapasi multakurkku-basisti David Vincentin ennen keikkaa.
Harvan death metal -yhtyeen harteille on asetettu yhtä ikoninen viitta kuin Morbid Angelin. Bändin äärimmäinen taide koostuu rajoja rikkovan teknisistä kitarariffeistä, hallitun kaoottisisesta, tuplabassarivetoisesta rumpumyllytyksestä, varmaotteisesta bassottelusta ja Vincentin syvistä syövereistä kumpuavasta murinasta.
Resepti on osoittautunut niin toimivaksi, että yhdysvaltalaista levymyyntiä mittaavan Niesel SoundScanin mukaan Morbid Angel on lajityyppinsä kolmanneksi suosituin porukka ja bändin kolmas levy, klassikkostatuksen saavuttanut Covenant (1993), on kaikkien aikojen myydyin death metal -levy USA:ssa.
Nyt Vincent, jonka puheäänikin on matala kuin toimintaleffojen pahiksilla, istuu Tuska-festivaalin backstage-alueella, karuhkojen artistiparakkien kupeessa. Luontaista karismaa pursuavaa floridalaismuusikkoa ei 30-asteinen helle liiemmin häiritse, vaikka hän varjoon hakeutuukin. Italiassa, Kreikassa ja kotiseudulla on kuulemma aina kesäisin kuumempaa.
Morbid Angel on soittanut 27-vuotisen uransa aikana lukemattomia keikkoja niin klubeilla, areenoilla kuin erilaisilla festarilavoillakin. Mitä teet yleensä ennen lavalle nousua, David Vincent?
Vincent: – Lämmittelen: venyttelen, harrastan plastista voimistelua, teen hengitysharjoituksia, laulan skaaloja ja yritän saada ääneni auki.
Soititte Tuskan päälavalla viimeksi kolme vuotta sitten, joskin tapahtuman sijanti oli tuolloin eri kuin nyt. Millaisia muistoja kokemuksesta jäi?
Vincent: – Se, että keikka meni tosi hyvin. Lensimme sinne suoraan joltain toiselta eurooppalaiselta festarilta. Festarikaudella päivärutiini menee yleensä niin, että soitamme keikan joskus myöhään, minkä jälkeen pääsemme hotellille ehkä kolmelta yöllä. Meidän on oltava taas valmiina hotellin aulassa jo aamuseitsemältä, jotta ehtisimme kahdeksaksi lentokentälle kello kymmenen lentoa varten. Sitten lennämme seuraavaan paikkaan, jossa täytyy alkaa kasata heti kamoja seuraavaa keikkaa varten.
– Kiertämisen huonoin puoli on nimenomaan tällainen uuvuttava aikataulu. Pyrin pitämään huolta itsestäni, ja jos saisin nukuttua ja levättyä tarpeeksi, pystyisin tekemään tätä loputtomasti.
Saavuitte Helsinkiin kuulemma jo eilen aamulla. Ehdittekö katsastaa kaupunkia?
Vincent: – Joo, kävimme eräässä konsertissa, josta jatkoimme baariin. Tapasin kavereitani ja tutustuin uusiin ihmisiin. Siitähän koko hommassa on kyse. Jos saan nukuttua yöni hyvin, lähden yleensä heti aamulla käppäilemään ulos ja käyn tsekkaamassa kiinnostavia paikkoja.
Minkä keikan kävitte eilen katsomassa?
Vincent: – Princen. Hän on todella lahjakas muusikko ja uskomaton kitaristi. Kaikki eivät pidä sen tyylisestä musiikista, mutta minulle lajityypillä ei ole väliä, vaan ainoastaan musiikin laatu merkitsee. Ja Princen musiikki on äärimmäisen korkealaatuista ja bändinsä erinomainen.
Milloin havaitsit, että sinusta lähtee epäinhimillistä murinaa, jota kannattaa jalostaa rankan metallin tulkintaan?
Vincent: – En tiedä... Kun rupesin tekemään tätä hommaa 1980-luvun alkupuolella, kukaan muu ei tuntunut käyttävän ääntään samoin kuin minä. Ainut, joka tulee mieleen, on Chuck Schuldiner (Death), mutten kuulosta yhtään häneltä. Ja siinä se. Toinen oli Cronos (Venom), jonka laulutyyli oli pikeemminkin raspinen kuin örinäpohjainen, mikä ei ole myöskään sama asia.
Luovuus kumpuaa sisältä
Uudella Illud Divinum Insanus -levyllänne on paljon industrial-vaikutteita, joita ette ole aiemmin viljelleet. Mistä ne tarttuivat mukaan ja kuinka tämän albumin tekeminen poikkesi totutusta?
Vincent: – Jutut, joissa on industrialin tuntua, ovat pikemminkin peräisin hollantilaisesta hardcoresta kuin tunnetuilta industrial-bändeiltä – vihaista, aggressiivista ja jyskyttävää tavaraa. Levyn tekeminen poikkesi hieman aiemmasta, mutta kaikki soittimet on yhä soitettu, mukaan lukien rummut, eikä tehty koneella. Monet industrial-bändit ohjelmoivat kaiken, eivätkä soita mitään.
Tämä on ensimmäinen levynne, jolla ei soita selkävaivoista toipuva rumpalisuuruus Pete Sandoval. Kuinka vertaisit Sandovalia ja sessiorumpali Tim Yeungia?
Vincent: – Heidän soittotyylinsä ovat todella erilaisia, mutta molemmat pystyvät soittamaan erittäin nopeasti. Kumpikin ovat siis loistavia mutta täysin erilaisia rumpaleita.
MORBID ANGEL
David Vincent – laulu, basso Trey Azaghthot – kitara Thor Anders ”Destructhor” Myhren – kitara Pete Sandoval – rummut
Perustettu: 1984 Kotipaikka: Tampa, Florida, USA Tyylisuunta: death metal Laulukieli: englanti Verkkosivut: www.morbidangel.com
Diskografia
|
Jaksatko yhä innostua uusista bändeistä, ostaa levyjä ja käydä keikoilla?
Vincent: – Kyllä. Ostan yhä keikkalippuja ja levyjä, olivat ne sitten fyysisiä tai digitaalisia. En lataa mitään laittomasti. Haluan viihtyä, ja musiikki ja keikat ovat minulle viihdettä.
Sinua pidetään yhtenä death metal -lajityypin kehittäjistä. Miltä se tuntuu tänä päivänä ja ajatteletko ikinä asiaa?
Vincent: – En ajatellut aiemmin, mutta tajuan toki, että olemme olleet aika vaikutusvaltaisia. Voisin kertoa tästä vaikka millaisia tarinoita, mutta minulle tällainen tunnustus on kunnia, joka vetää nöyräksi.
Mikä sinua inspiroi?
Vincent: – Arvaapa mitä? Katson sisäänpäin. Kun kirjoitan, suljen muun maailman ja keskityn siihen, mitä kumpuaa sisältäni. Se on pitkälti tajunnanvirtaa. Istun alas ja katson, mihin suuntaan kappale lähtee kehittymään.
Kuinka yleensä tallennat biisi-ideat käytännössä?
Vincent: – Tallennan ideat kännykkäni äänitystoiminnolla: hyräilen joko melodian tai puhun jonkin sanoituspätkän. Mietin myöhemmin, kuinka ne saavat jatkoa. Pidin aiemmin minikasettinauhuria yöpöydälläni, koska saatoin herätä keskellä yötä hyvän idean kanssa. Jollen tallenna sitä heti tuoreeltaan, en koskaan muista sitä enää aamulla. Asiat vain tulevat sinulle. Joko näet niistä unta tai erilaiset virikkeet saavat ajatuskulkusi menemään eri suuntiin. Otan ne sellaisina, kun ne tulevat ja silloin kun ne tulevat.
Levytysuranne alkuvaiheilla, 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla, MTV:n Headbanger's Ballin vaikutus metallifanien kulutuskäyttäytymiseen ja sivistämiseen oli valtaisa. Millaisia muistoja sinulle jäi tuosta ohjelmasta, jossa olit itsekin useasti vieraana?
Vincent: – Yhteen aikaan Headbanger's Ball oli tosi siisti. Se tutustutti ihmisiä uuteen musiikkiin. Olen surullinen musiikkivideoiden ja MTV:n nykytilasta. En tiedä, mitä sille kanavalle tapahtui. Sen nimen edestä pitäisi ottaa M-kirjain pois (MTV on lyhennys sanoista Music Television, toim. huom.).
– Kanavan nykyiselle tarjonnalle riittää varmasti markkinoita, mutta pidän itse musiikista. USA:ssa melkeinpä koko television konsepti toimii nykyään on-demand -pohjalta. Siellä on paljon konserttikanavia, joista voi katsella keikkoja. Löydän uusia juttuja päivittäin. YouTube on myös hyvä siihen tarkoitukseen.
