Pelaamisen myytit ja totuudet

Pelaamisen psyykkisiä, fyysisiä, sosiaalisia ja motorisia vaikutuksia on tutkittu vuosikymmeniä, mutta yhtäläisyys-merkkien vetäminen syy–seuraus-suhteen välille on osoittanut haasteelliseksi.

Tutkimustuloksiin vaikuttavat muutkin tekijät kuin peliohjaimen kanssa ruudun edessä jököttäminen. Pelaaminen ei ole myöskään vain lasten ja teini-ikäisten hupia, vaan sitä harrastavat kaikenikäiset.

Pyrimme murtamaan seitsemän myyttiä asiantuntijan, pelitutkija Tero Karpin avulla. Karppi työskentelee pelitutkijana Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksella.

1. Pelaaminen kehittää loogista ajattelukykyä ja tarjoaa keinoja omaksua uutta.

– Kyllä. Erilaiset pelit kehittävät erilaisia ominaisuuksia, mutta esimerkiksi ongelmanratkaisupelit perustuvat usein nimenomaan loogisen ajattelun omaksumiseen ja sen soveltamiseen käytännössä.

 2. Pelaaminen aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä. Väkivaltaa ja rikollisuutta ihannoivat pelit aiheuttavat rikollisuutta ja rappeuttavat moraalia.

– Näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta. Kyseisillä väitteillä on pitkään yhtäältä demonisoitu pelaamista ja toisaalta vähätelty pelien arvoa kulttuurin tuotteena. Harvoin kuulee vastaavia väitteitä esitettävän esimerkiksi oopperasta tai muusta niin sanotusta korkeakulttuurisesta taiteesta.

– On olemassa riskiryhmiä, joihin videopelit voivat vaikuttaa vahingollisesti, mutta tutkimukset osoittavat, että samojen pelien pelaaminen voi toisille olla myös hyväksi. Tätä ovat esimerkiksi tutkineet Cheryl K. Olson ja Lawrence Kutner kirjassa Grand Theft Childhood.

3. Pelaaminen kehittää motoriikkaa.

– Kyllä. Pelaamisella vaikuttaisi olevan vaikutusta niin havainnointikykyyn kuin motoriikkaankin. Erään tutkimuksen mukaan pelaamisesta olisi hyötyä kirurgeille esimerkiksi tähystysleikkauksissa.

4. Pelaaminen aiheuttaa riippuvuutta.

– Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Ongelmapelaamisen, ongelmattoman pelaamisen, riskipelaamisen ja peliriippuvuuden rajoja on kuitenkin hankala määritellä, eikä niiden yhteyttä haittavaikutuksiin tunneta vielä kovin tarkasti.

5. Pelaaminen hämärtää pelimaailman ja todellisen elämän rajoja.

– Toden ja fiktion rajojen hämärtyessä on usein kyse paljon laajemmasta psykofyysisestä ongelmakentästä, jossa pelaaminen on yksi mahdollinen osatekijä.

6. Kolmekymppiset pelaavat konsolipelejä enemmän kuin teini-ikäiset.

– Tampereen yliopistossa tehdyn tuoreen pelaajabarometrin mukaan aktiivisten digitaalisia pelejä pelaavien henkilöiden keski-ikä on 33 vuotta. Nämä henkilöt pelaavat pelejä vähintään kerran kuukaudessa.

7. Pelaaminen on haitaksi sosiaalisille suhteille ja heikentää sosiaalisen älykkyyden kehitystä.

– Tämä on jälleen kovin yksipuolinen näkemys pelaamisesta, koska siinä oletetaan pelaajien viettävän aikaa yksin konsolin äärellä. Itse asiassa iso osa nykypeleistä on hyvinkin sosiaalisia. Pelejä pelataan usein joko kavereiden kanssa livenä tai verkossa. Hyvänä esimerkkinä ovat äärimmäisen suositut bändipelit, kuten Guitar Hero World Tour ja Rock Band, joissa pelaaminen pitkälti pohjautuu sosiaaliselle yhdessä tekemiselle. Väittäisin pelaamisen tuottavan jopa uudenlaisia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja.