Tulostin – ostajan opas Kotitulostimella voi tehdä monenlaisia asioita. Mitä kannattaa miettiä, kun lähtee tulostinostoksille? Nykyisin tulostin on todellinen monitoimilaite. Sen avulla kotikäyttäjäkin voi tehdä monta hyödyllistä asiaa – jopa askarrella. Etenkin valokuvien tulostaminen on suosiossa. Lisäksi tulostimet skannaavat, kopioivat, tulostavat värejä ja vieläpä huomattavan laadukkaasti. Tulostin, kuvatulostin vai monitoimilaite? Markkinoilla on kolmenlaisia tulostuslaitteita: tulostimia, valokuvatulostimia ja monitoimilaitteita. Näistä tulostimet ja monitoimilaitteet voivat olla joko mustesuihku- tai lasertoimisia. Valokuvatulostimet ovat mustesuihkutulostimia. - Tulostin tulostaa – se ei kopioi tai skannaa. Tulostuslaite voi tuottaa pelkkiä mustavalkoisia tulosteita tai myös värillisiä. Väritulostimella saa asiakirjojen lisäksi aikaan laadukkaita valokuvia.
- Valokuvatulostin on nimensä mukaisesti vain valokuvien tulostamiseen tarkoitettu, useimmiten pienikokoinen ja jopa mukana kuljetettava tulostuslaite. Saatavilla on myös suurempia, ammattitasoisia valokuvatulostimia, jotka tuottavat jopa A3-kokoisia kuvia.
- Monitoimilaite tekee paljon muutakin kuin tulostaa. Tyypillisesti monitoimilaitteessa on kopiotoiminto, skanneri ja tulostin. Faksi on mukana yhä harvemmin. Monitoimilaite tulostaa valokuvat, skannaa hyvinkin tarkasti ja tekee värikopioita. Yhä useampi tulostimen ostaja päätyy mustesuihkumonitoimilaitteeseen.
- Kaikissa valokuvatulostimissa sekä useimmissa tulostimissa ja monitoimilaitteissa valokuvien tulostaminen onnistuu ilman tietokonetta, suoraan kamerasta joko tulostimen muistikorttipaikan avulla tai liittämällä kamera USB-johdolla tulostimeen. Suoratulostusjärjestelmää kutsutaan PictBridgeksi. Järjestelmä on viitisen vuotta vanha ja useimmat tänä aikana hankitut kamerat ja laitteet ovat PictBridge-yhteensopivia.
- Saatavilla on erikokoisia tulostimia. Valokuvatulostin on laitteista tyypillisesti pienin ja monitoimilaite yleensä suurin.
Muotoja, malleja ja kokoja on kuitenkin erilaisia, joten sijoituspaikka kannattaa mitata ja huomioida tila laitevalinnassa. Mustesuihku vai laser? Valtaosa kotitulostajista valitsee mustesuihkulaitteen. Mustesuihkutulostimet tekevät tarkkaa, värikylläistä jälkeä ja onnistuvat erityisen hyvin valokuvien tulostuksessa – toistaiseksi paremmin kuin värilasertulostimet. Mustesuihkulaitteiden värisäiliöiden sisältö on nestemäinen. Pitkän tulostustauon seurauksena neste voi kuivua laitteen kirjoitinpäihin. Laitteissa on automaattinen puhdistus, mutta prosessi kuluttaa jonkin verran mustetta. Lasertulostimen hankintaa puoltaa toimintavarmuus ja tulostamisen edullisuus. Varmuus käytössä perustuu laserin toimintatapaan: säiliössä on jauhetta, joka lämmitetään väriksi vasta tulostusvaiheessa. Niinpä koneen osat säilyvät kuivina ja puhtaina, ja laite toimii, vaikka sitä ei olisi käytetty pitkiin aikoihin. Lasertulostimen edullisuus johtuu värin riittoisuudesta. Etenkin mustavalkolaserin patruunan vaihtoväli on mustesuihkutulostinta huomattavasti pidempi, joskin myös patruuna on kalliimpi. Paljon asiakirjoja tulostavan kannattaa harkita lasertulostinta. Mustesuihkutulostimessa on usein myös näyttö, mikä helpottaa kuvankäsittelyä. Ominaisuudet | Nopeus | Tulostusnopeus on yksi selkeä tulostimia erotteleva seikka. Työn nopeuden tärkeys riippuu tietysti siitä, minkälaisessa käytössä tulostin on. | | Tyypillisesti tulostimet tuottavat: | - 15-30 mustavalkodokumenttia minuutissa
- 10-25 väridokumenttia minuutissa
- yhden postikorttikuvan 10 – 60 sekunnissa
| | Langattomuus | Jotkut tulostimet toimivat myös langattomasti. Joukossa on sekä pöytätulostimia että kannettavia laitteita. | | Verkkotulostin | Yhteydessä useaan tietokoneeseen. Laitteen jakaminen useammalle koneelle voidaan toteuttaa sekä langallisena että langattomana. Joissakin tulostimissa verkko-ominaisuus on vakiona, joihinkin se on hankittava lisälaitteena ja joihinkin sitä ei saa lainkaan. | | Kannettava | Tulostin voi olla niin pieni, että se toimii akulla ja kulkee mukana, kuten kannettava tietokone. Myös valokuvatulostimet ovat usein pieniä – jopa kantokahvallisia. | | Kuvatulostuslaitteet | - Erikoistuneet kuvalliseen askarteluun. Kuvatulostimissa on monia toimintoja, joiden avulla kuviin voi lisätä vaikkapa puhekuplia, kalenteripohjia sekä erilaisia vaikutelmia. Kuvakokoja on monia alkaen passikuvista panoraamaan.
- Värillinen mustesuihkutulostin tekee valokuvatulostuksessa vaikuttavaa jälkeä. Joissakin laitteissa on kuvankorjaustoiminnot aina punasilmäisyyden poistosta ja rajauksesta erikoisempiin käsittelyihin ja korostuksiin.
- Tämä tarkoittaa sitä, että nämä käsittelyt voidaan tehdä suoraan tulostimessa, ilman tietokonetta. Useissa tulostimissa on selkeä näyttö esittämässä kuvaa ja ohjaamassa työtä.
- Tulostimilla on mahdollisuus tulostaa erikokoisia kuvia. Koneissa on usein oma lokero 10 x 15 koon valokuvapaperille, jolloin postikorttikuvien tulostaminen on kätevää eikä saksia tarvita.
- Tulostimen hinta vaikuttaa jonkin verran valokuvan tulostusjälkeen. Laadukas tulostin pääsee oikeuksiinsa etenkin suurempia kuvakokoja tulostettaessa.
- Joillakin tulostimilla voi tulostaa jopa DVD-/CD-levyjen pintaan etikettejä, tekstejä tai grafiikkaa.
- Tulostetuille, albumissa säilytetyille valokuville luvataan jopa sadan vuoden kestävyys. Kuvien altistuminen auringonvalolle tai kosteudelle voi luonnollisesti haalistaa kuvia. Valokuvapaperille tulostetut kuvat ovat heti tulostuksen jälkeen kuivia, säilyvyydeltään ja kulutuksen kestoltaan parempia ja värikylläisempiä kuin tavalliselle paperille tulostetut.
| | Valokuvapaperi | Valokuvapaperi on tavallista paksumpaa eikä se kastu, kuten tavallinen paperi paljolla värillä tulostettaessa. Pintakäsittelyn ansiosta värit eivät suttaannu ja eri sävyt saadaan hyvin esille. Valokuvapaperi voi tarpeen mukaan olla mattapintaista, kiiltävää tai erittäin kiiltävää. Valokuvapapereita on myös eri paksuisia, mikä ilmoitetaan painona per neliömetri esim. 220g/m2. Ohuen paperin heikkoutena on yleensä kuvan läpikuultavuus. | | Kaksipuolisuus | Kaksipuolinen tulostus säästää paperia eli luontoa ja rahaa. Ominaisuus toimii asiakirjatulostamisen lisäksi myös valokuvatulostamisessa, jos rakennat esimerkiksi kuva-albumia. | | LCD-näyttö | Tulostimen selkeä näyttö on kätevä erityisesti kuvien suoratulostuksessa. Kuvien käsittely onnistuu ilman tietokonetta, kun näkymä on riittävän suuri ja laadukas ja toiminnot helposti valittavissa. | | Paperitasot | Joissakin tulostimissa on A4-paperitason lisäksi oma tasonsa A4- tai 10x15 -kokoiselle valokuvapaperille. | | Filmitoiminnot | Jotkut monitoimilaitteet skannaavat ja tulostavat kuvia suoraan analogisen kameran filmiltä tai dioista. | Teksti: Anna-Maria Wasenius Kuvat: Thinkstock Huolto ja ylläpito - Tulostin ei vaadi juuri muuta ylläpitoa kuin väripatruunan vaihdon ja pölyttömyydestä huolehtimisen.
- Laitteiden luukkuja kannattaa silloin tällöin aukoa ja puhallella puhtaaksi.
- Joissakin laitteissa uusien väripatruunoiden mukana tulevat myös uudet kirjoituspäät.
Lasertulostimien muotoilussa elää toistaiseksi toimistohenki, kun mustesuihkutulostimien ulkoasussa näkyy jo design. Värit - Useimmat mustesuihkutulostimet ja -monitoimilaitteet tulostavat väreissä.
- Lasertulostimissa on vielä yksinomaan mustavalkoista jälkeä tekeviä laitteita.Värilliset lasermonitoimilaitteet ovat yleistymässä, mutta toistaiseksi niiden valokuvatulostusjälki jää mustesuihkutulostimen tuottamasta laadusta.
- Onko laitteessa yksi moniväripatruuna vai erillispatruunat? Erillispatruunat ovat hyvä valinta muutamasta syystä. Ne ovat käytössä edullisemmat, sillä niistä voi vaihtaa vain sen värin, jota kuluu eniten.
- Yhdistelmäpatruuna sen sijaan on vaihdettava kokonaan, kun yksi väri loppuu, vaikka muita olisikin vielä jäljellä.
- Laitevalmistajat suosittavat käytettäväksi omia väripatruunoitaan. Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun tulostimella on vielä voimassaoleva takuu.
- Saatavilla on myös ns. täytettäviä patruunoita. Tutkimusten mukaan näiden toimintavarmuus ei kuitenkaan ole laitevalmistajien patruunoiden luokkaa.
- Käytetty väripatruuna ei ole ongelmajätettä, mutta sen uusiokäyttö on sitäkin järkevämpää. Joidenkin valmistajien uuden patruunan mukana tulee kuori, jolla patruunan voi palauttaa jatkokäsittelyä varten ja toisiin palautusmateriaalin voi tilata verkosta.
Tulostimia on saatavilla Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. | |