Sisäpelijalkineita on saatavilla Prismoista ja Sokoksista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.
Sisäpelijalkineet – ostajan opasSisäpeleihin on tärkeää hankkia tarkoitukseen soveltuvat kengät. Ne ehkäisevät vammoja ja saavat pelin kulkemaan. Esimerkiksi aerobictossut, juoksukengät tai kivannäköiset vapaa-ajan tennarit eivät sovellu pelaamiseen, sillä niissä ei ole vauhdikkaissa peleissä tarvittavia tuki- ja pito-ominaisuuksia. Palloilulajit ovat nilkan ja polven nivelsidevammojen ehdottomat riskilajit. Oikeanlaisten kenkien valinnalla on suuri merkitys urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä. Pallopeleissä hypitään paljon, joten rasitusvammojen välttämiseksi myös iskunvaimennus on tärkeää. Harrastajatasolla ei tarvitse hankkia jokaiseen pallolajiin eri kenkiä, vaan harrastaja voi valita eri vaihtoehdoista itselleen sopivimmat ja mieleisimmät, ja käyttää niitä kaikissa sisälajeissa. Pelikenkien valintaKenkien valintaan vaikuttavat lajin ja pelialustan lisäksi jalan yksilöllinen rakenne ja toiminta. Sisäpelikengissä ei ole erikseen malleja esimerkiksi pronatoivalle askellukselle, mutta kenkien ominaisuuksiin tutustumalla, sovittamalla ja asiantuntevaa myyjää jututtamalla löytää itselleen sopivimmat mallit. Kenkien tulee ennen kaikkea istua hyvin jalkaan. Monet pitävät jämäkämmistä malleista, mutta kevytrakenteisemmatkin kengät käyvät hyvin. Kengän varren korkeus on myös makuasia, mutta esimerkiksi koripallon pelaajista noin suurin osa käyttää korkeavartisia kenkiä. Pohjan muotoPalloiluun tarkoitetuissa jalkineissa pohjan muoto on lenkkitossuun verrattuna matala, kapea ja reunoista pyöristetty. Näin jalka saadaan lähemmäksi alustaa ja nilkan nyrjähdyksen vaara pienenee. TukiSisäpeleihin kannattaa valita kengät, joissa on melko suuri kiertojäykkyys. Tällöin ne tukevat äkkipysähdyksissä, nopeissa suunnanmuutoksissa ja kolauksissa. Kenkien tulee myös kestää kovaa kulutusta. Kiertojäykkyyttä eli kengän tukevuutta sivusuunnassa voi testata kiertämällä kengän etu- ja takaosia vastakkaisiin suuntiin. MateriaaliPohjan materiaali on tavallisesti pehmeää ja pitävää kumia, sillä sen tulee pitää myös likaisella ja kostealla alustalla. Adidas Opticourt VaimennusPelikengissä vaimennus on pääosin päkiöiden alueella, mutta myös kokovaimennettuja malleja löytyy. Jos kengän sisäpohjaan alkaa jäädä jalkapohjasta painauma, on aika ostaa uudet kengät. Vaikka päällinen kestäisi luvatusti, kengät kannattaa vaihtaa kiivaalla pelitahdilla ainakin vuosittain, sillä iskunvaimennuksen tulee toimia kengissä hyvin. Valitse pelikengät palloilulajin mukaan
Muistilista sisäpelikenkäostoksille
Sisäpelikenkien huolto on tärkeää
Ladataan kommentointia... | |