Kalastusvinkit eri tilanteisiinKalasaalista lisäävät vieheen oikea väri, haavin koko ja kalastuspaikan valinta tuulen mukaan. Kalastaminen on monelle tärkeä osa suomalaista mökkielämää. Saalista saa varsinkin tyynellä ja aurinkoisella säällä sekä kirkkaassa vedessä aamu- ja iltahämärässä. Silloin matalan veden alla on vähemmän valoa, ja monet lajit ovat aktiivisia ja vähemmän säikkyjä kuin kirkkaina päivätunteina. Kalastus tuulen altaKalastuspaikka on hyvä valita sen mukaan, mihin tuuli osuu. Tuuli ja aallot kasaavat ja pöllyttävät liikkeelle pieneliöitä, jotka houkuttelevat paikalle pikkukaloja, jotka taas vetävät puoleensa petokaloja.
Kaverin kanssa kalastettaessaKavereiden kanssa veneestä tai muuten lähekkäin kalastettaessa ennen heittoliikettä kannattaa tarkistaa, ettei taakse tai sivulle viety uistin ole liian lähellä kalakaveria. Jos koukku tarttuu esimerkiksi korvaan ja vapaa pitelevä kalastaja tekee riuskan heiton samaan aikaan, jälki voi olla pahaa. Kaveria ei jätetä kalastusreissullakaan. Kaverin apuun turvaudutaan esimerkiksi ison vonkaleen sattuessa kohdalle. Haavin kokoHaavilla kalan saa varmasti ylös. Haavin kehän tulee olla riittävän suuri ja pussin tarpeeksi syvä. Isot kalat pääsevät pakoon liian pienestä haavista. Jos saalis on todella iso, sitä voi pitää haavissa veneen vieressä sen aikaa, että kaikki veneessä ovat valmiita nostamaan kalan kyytiin. Haavin varteen voi merkitä tussilla tai teipillä mitta-asteikon, jonka avulla kalojen pituuden tarkistaminen on helppoa ja mitta aina käden ulottuvilla. Haavin käyttöKala kannattaa kopata takakautta haaviin. Silloin vieheen vapaana heiluvat koukut eivät tartu haaviin eikä kala pääse ravistelemaan itseään irti. Kun kala tarttuu haaviin, se pussitetaan reippaalla, mutta hallitulla liikkeellä. Haavin varren voi kääntää pystyyn kalaa nostettaessa, jolloin haavin kehä sulkee pussin. Vieheen väri
Vieheen värillä on väliä. Kirkkaaseen veteen ja säähän valitaan vaaleita ja luonnonmukaisia värejä, sameaan veteen räikeämpiä ja tummempia sävyjä. Paras väri löytyy kuitenkin kokeilemalla. Vaaleat vieheet Hopea- tai valkokylkiset, sini- ja mustaselkäiset vieheet jäljittelevät salakoita, särkiä ja muita hopeisia pikkukaloja, joita petokalat syövät paljon.Räikeät vieheet Räikeänpunainen tai oranssi viehe mustilla tiikeriraidoilla näkyy hyvin sameassa vedessä.Tummat vieheet Tummia tai jopa kokonaan mustia vieheitä kannattaa käyttää hämärällä ja yöllä. Tumman vieheen profiili erottuu parhaiten vaaleampaa yötaivasta vasten: kalat katsovat vieheitä usein alaviistosta.Ladataan kommentointia... | |