Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

24.10.2011

Laskettelurinteiden turvallisuus

 
 

Turvallisuus laskettelurinteessäLaskettelurinteessä on oltava koko ajan tarkkana, seurattava tapahtumia kaikissa suunnissa ja otettava muut liikkujat huomioon.

Laskettelurinteiden turvallisuussuositukset kannattaa ottaa tosissaan, sillä varovaisuus voi pelastaa ikäviltä onnettomuuksilta. Rinteessä otetaan ennen kaikkea muut huomioon, mutta pidetään myös huolta omasta laskukunnosta ja varusteista.

Rinteessä laskeminen ja väistäminen

Jätä turvaväli. Valitse rinteessä laskulinjasi niin, ettet joudu koskaan liian lähelle muita laskijoita. Muista, että edelläsi ja alapuolellasi olevat laskijat eivät näe sinua. Heillä on oikeus valita laskulinjansa, johon sinun täytyy sopeuttaa oman laskusi.

Laske tilanteeseen sopivalla vauhdilla. Rinteessä on ehdittävä reagoimaan yllättäviin tilanteisiin. Tilan salliessa voi laskea reippaampaa vauhtia, mutta muista aina hiljentää vilkkaille alueille tullessasi. Kahden laskijan yhteentörmäykset ovat vaarallisimpia silloin, kun laskijoiden nopeusero on suuri.

Valitse oikean kokoinen hyppyri. Harjoittele pienissä hyppyreissä ja siirry isompiin vasta taitojen karttuessa. Varmistat tasapainoisen ilmalennon, kun pidät kädet edessä ja ponnistat aina päkiöillä.

Nopeuden vähentäminen ja pysähtyminen

Noudata liikennemerkkejä. Laskettelurinteiden merkit ja opasteet varoittavat risteyksistä ja jyrkistä kohdista sekä kehottavat vähentämään nopeutta silloin, kun se on tarpeen.

Varo risteysalueita. Useissa laskettelurinteissä on paikkoja, joissa kaksi reittiä risteää. Ole näissä kohdissa erityisen tarkkana ja varo toista reittiä pitkin tulevia laskijoita.

Varmista näkyvyys. Kun pysähdyt kesken laskun, siirry ensin lähelle rinteen reunaa ja jarruta vasta sitten. Älä koskaan jää paikkaan, josta sinua ei näe. Muista aina myös katsoa ylöspäin ja ympärillesi liikkeelle lähtiessäsi.

Vauhti laskettelurinteessä 

Viime talvien ikävimmissä onnettomuuksissa toinen osapuoli on ollut selvästi humalassa. Aloita after ski vasta, kun olet lopettanut laskettelun. 

Varusteet

Kiinnitä karkuremmi. Muista kiinnittää lumilautaan riittävän pitkä karkuremmi, joka varmistaa, ettei lautasi pääse liikkeelle yksinään.

Käytä kypärää. Lukuisat tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että kypärä on tehokas suoja sekä lieviä että vakavia kallovammoja vastaan. Jos lasket säännöllisesti tai vauhdikkaasti, selkäpanssari antaa lisäsuojaa kaatumisissa ja törmäystilanteissa.

Tarkista välineiden kunto. Säännöllinen siteiden toiminnan voi tarkistaa hyvin yksinkertaisesti: etu- ja takasiteet on saatava aukeamaan omin voimin vääntämällä. Myös tylsät suksien kantit ja naarmuuntuneet laskettelulasit ovat turvariski.

Kirjoittaja on Suomen Hiihdonopettajat ry:n jäsen

Lisätietoa:

Suomen Hiihtokeskusyhdistys edistää suomalaista rinneturvallisuutta

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Laskettelurinteiden turvallisuus."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi