Yhteishyvä 5/12
 

Keskiviikko, 23.5.2012  |  Onnea: Lyydia, Lyyli

 

23.6.2011

Jigit testissä kuhalle ja ahvenelle

Avainsanat kalastus

 
 

a_jiggaus.jpg
Heiton jälkeen anna jigin vajota pohjaan. Kelaa kaksi-kolme rivakkaa kierrosta ja anna jigin vajota uudestaan pohjaan.

Jigit valitaan kalastussään ja valoisuuden sekä veden värin mukaan. Jigitesti toteutettiin jokivesissä.

  • Päivällä toimivat hieman kevyemmät värit: vihreänruskea sekä punainen toukka ja vihreä kalajigi

  • Iltasella selvästi räikeämmät värit alkoivat toimia. Toisaalta yhtenä iltana musta kalajigi oli täysin ylivoimainen. Usein ajatellaan, että hämärän tullessa tummat värit eivät näy kalalle, mutta toisaalta hämärässä tummat värit näkyvät alhaalta päin pintaa vasten erittäin selkeänä silhuettina, joka voi olla ratkaiseva tekijä.

  • Kuhalle olivat parempia kaksi räikeintä kalajigiä, joista neonvärinen toimi parhaiten.

  • Sininen ja musta väreinä melko varmoja yleisjigeinä.

  • Eniten hauet pitivät sinisestä sekä vihreästä kalajigeistä.

  • Ahvenet olivat hieman aktiivisempia toukkajigejä kohtaan. Yleisesti voi sanoa, että toukkajigillä saa ahventa kappalemäärällisesti enemmän, mutta kalajigiin haksahtaa usein suurempia ahvenia.

Testaajan jigikokemukset:

Kalajigit Storm Pro Shad

Storm Pro Shad -kalajigit

Ohut mahaosa tekee uinnista houkuttelevan keikkuvaa ja pyrstö värisee houkuttelevasti. Hyvä heittää ja harvoin pyrstö takertuu selkäkoukkuun. Erittäin toimiva ahvenen, kuhan ja myös hauen kalastukseen. Joskin viimeiseen suosittelisin reilumman kokoista mallia.

Kalajigi Eumer Shad grub 3,5"

Eumer Shad Grub 3,5” -kalajigi

Erittäin houkutteleva pyrstönlyönti. Itse ehkä pidän jopa enemmän kalajigeillä sirppimallin pyrstöstä koska tuovat enemmän elävyyttä ja ärsykettä uintiin. Helppo ja hyvä yleisjigi ahvenelle ja kuhalle.



Toukkajigit Storm Pro Grub

Storm Pro Grub

Jäykkänahkainen ja kestävä kalajigi, jossa erittäin eloisa sirppipyrstö. Helppo koukuttaa jigipäähän ja erittäin toimiva viehe ahvenen kalastukseen.


Jigipään ja sopivan siiman valinta jigikalastuksessa

Kalastin pääsääntöisesti 4-6 metrin vedessä, jossa käytin 10g jigipäitä. Alle neljän metrin veteen 5-7,5g jigipää sopii parhaiten. Lähemmäs 10 metrin veteen alkaa nousta 15g jigipäät kuvioihin.

Jigin uinnin ja värin lisäksi on erittäin tärkeää juuri oikean jigipään valinta. jigipään värillä ei mielestäni ole mitään väliä, mutta sen paino on sitäkin tärkeämpi. Jos kalastaa matalassa vedessä liian painavalla jigipäällä, painuu jigi pysäytysten välissä liian nopeasti pohjaan, jolloin kala ei kiinnostu tarjouksesta. Tällöin jigipään kevennys hidastaa jigin uppoamisnopeutta, joka mahdollistaa myös kalan iskun.

Liian kevyen jigipään käyttö syvässä vedessä aiheuttaa huonon tuntuman, eikä kalastaja meinaa tietää milloin viehe saavuttaa pohjan.

Jigin uppoamisnopeuteen vaikuttaa myös siiman paksuus. Yli 0.20mm siimoja ei kannata käyttää ja itse käytän 0.12mm, joka toimii erinomaisesti. Siima leikkaa hyvin vettä kun on ohut, jolloin antaa hyvän tuntuman jigiin.

Jigikalastuksen varustevinkit:

  1. Jäykempi ja lyhyehkö vapa, myös lyhyempi taimenvapa soveltuu. Näin saat tuntuman paremmin.

  2. Siima punottua, jolloin kontakti parempi, kun siima ei jousta.

  3. Kirkas tai keltainen siima näkyy parhaite ja voit tarkkailla jigin laskeutumista pohjaan

 

Plussat

+ perinteiset jigit voimakkaampaan kelaus-pysäytys jiggausliikkeeseen

+ sininen väri toimi jigityksessä alkukesän vesissä hyvin

Miinukset

- Jiggaus vaatii harjoittelua, jotta pomputus onnistuu.

- Jigitys kysyy myös kärsivällisyyttä. Täytyy oppia odottamaan, että jigi käy kunnolla pohjassa välillä.

Jigejä ja jigivapoja sekä muita kalastustarvikkeita löydät Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Tarkista lähi-Prismasi valikoima osoitteessa www.prisma.fi

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Jigit testissä kuhalle ja ahvenelle."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi