Yhteishyvä 5/12
 

Keskiviikko, 23.5.2012  |  Onnea: Lyydia, Lyyli

 

27.5.2009

Lemmikit mukana kesälomamatkalla

 
 

a_lemmikkimatkalla.jpgKun koko perhe suuntaa lomanviettoon, mukaan otetaan usein myös lemmikit. Pikkujyrsijät matkustavat näppärästi mukana siinä missä koirat ja kissat, kunhan muistaa muutaman lemmikin matkailun perusohjeen: kuumuutta kannattaa välttää ja matkan aikana lemmikkikin kaipaa taukoa.

Siinä missä koira matkustaa mukavasti takapenkillä tai takaluukussa esimerkiksi turvavaljaissa, matkan ajaksi kissat, marsut ja muut pikkulemmikit kannattaa sijoittaa kuljetushäkkiin, jossa ne saavat oleskella omassa rauhassaan. Kuljetushäkkejä on monen mallisia ja kokoisia ja kannattaa valita kuljetushäkki, jossa lemmikki mahtuu hieman liikkumaan ja tarvittaessa lepäilemään. Kuljetushäkki kannattaa kiinnittää hyvin tai pitää tiukasti sylissä, varautuen matkan aikana tapahtuviin yllättäviin tilanteisiin kuten jarrutuksiin.

Kissa pärjää kuljetushäkissä sellaisenaan, mutta jyrsijöiden kuljetushäkkiin kannattaa laittaa pohjalle puruja ja matkamukavuudeksi esimerkiksi marsulle voi laittaa heinää, joka on osa marsun perusravintoa. Ideaaliin kuljetushäkkiin mahtuu myös pieni ruokakuppi, josta lemmikki voi napostella kotioloista tuttua kuivamuonaa matkan aikana.

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Lemmikit mukana kesälomamatkalla."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi