Yhteishyvä 5/12
 

Keskiviikko, 23.5.2012  |  Onnea: Lyydia, Lyyli

 

25.3.2010

Koiran kanssa liikenteessä

 
 
koira kaulapannassa
Liikenteessä omistaja on vastuussa koirasta ja sen käyttäytymisestä.

Koira saattaa käyttäytyä yllättävästi autojen ja pyörien seassa liikenteessä. Omistaja on vastuussa lemmikistään, joten jo koiranpentu kannattaa totuttaa liikenteen säännöille.

Johdonmukainen käytös, rauhallisuus ja koulutus ovat a ja o koiran kanssa liikuttaessa.

Taajamissa koirat on järjestyslain (luku 4, 14§) mukaisesti pidettävä kytkettynä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeukset koskevat työtehävissä olevia koiria ja koirien vapaana oloon tarkoitettuja paikkoja, kuten koirapuistoja.

Jalankulkijan tulee muistaa, että koirat ovat  yksilöitä, kuten ihmisetkin. Toiset ovat arkoja, toiset kohteliaita. Kasvavilla koirilla on pelkokausia, jolloin tututkin asiat pelottavat. Sairas tai arka koira saattaa käyttäytyä yllättävästi.

Koira saattaa myös lähteä saalistamaan liikkuvia asioita, kuten ohi kulkevaa pyörää. Kiinnostavat hajut aiheuttavat yllättäviä liikkeitä.

 

   

Koiranomistaja

 
  • Totuta koira kulkemaan liikenteessä. Siirry askel kerrallaan kohti hälyisempiä ympäristöjä. Älä vie koiraa yllättäen liian vaikeaan paikkaan.
  • Opeta koira kävelemään vetämättä hihnassa ja pitämään kontaktia taluttajaansa.
  • Opeta koira kävelemään molemmilla puolillasi. Näin voit tarvittaessa siirtää koiran rauhalliselle puolelle ja pysyä itse hälinän ja koiran välissä.
  • Ahtaissa paikoissa liikkuminen helpottuu, kun koira osaa kulkea lähellä taluttajaa.
  • Kännykkään puhuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita
  • Joustava flexi-talutushihna saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, jos koira on vilkas.

 

    

Jalankulkija

 

  • Kohdattaessa anna koiran tehdä aloite. Älä koske koiraan ilman omistajan lupaa. Ihmisten yleinen tervehtimisele, hampaat näkyvissä ja käsi ojossa lähestyminen, tarkoittaa koiran kielellä uhkausta.

  • Ohitettaessa anna koiralle tilaa. Tuijottaminen saattaa häiritä koiraa.

  • Älä lähesty esimerkiksi kaupan edessä yksin odottavaa koiraa.

 

Pyöräilijä ja skeittari

 
  • Ohitustilanteessa kaarra koira etäältä.

  • Soittokelloa voi soittaa, mutta tarpeeksi ajoissa, ettei koira säikähdä.

  • Flexi-talutushihnat voivat aiheuttaa vaaratilanteita, jos koiran taluttaja ei ole tarkkaavainen.

 

Autoilija

 
  • Jos liikenteessä on karannut koira, hidasta vauhtia reippaasti. Koira saattaa ryhtyä saalistamaan autoja.

 

Asiantuntija eläinkouluttaja Miira Rauhamäki, koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä

Lue myös Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton neuvot huomaavaiselle koiran ulkoiluttajalle.

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Koiran kanssa liikenteessä."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi