Jokaisen kissan ja koiran kynnet kasvavat eri tahtiin, joten kaikille sopivaa leikkausväliä ei voi määrittää. Jos omistaja ei tiedä esimerkiksi uudelle lemmikille sopivaa leikkaustahtia, kynnet voi lyhentää kerran viikossa.
Kynsien kulumiseen vaikuttavat:
Uroskoirien takakynnet kuluvat usein enemmän kuin etukynnet, sillä uroksilla on tapana kuopsuttaa maata.
Kissojen etukynsiä pitää leikata vähemmän kuin takakynsiä, sillä kissa teroittaa niitä raapimapuuhun tai mattoihin.
Kannuskynnet kasvavat usein nopeammin kuin muut kynnet, sillä ne eivät kosketa maata. Kannuksia voi siis leikata useammin kuin muita kynsiä.
Ulkoilumaasto vaikuttaa koirien kynsien kulumiseen. Pehmeä metsämaa ei kuluta kynsiä yhtä paljon kuin asfaltti tai hiekkapohja.
Ylipitkät kynnet
Ylipitkissä kynsissä myös hermot ja verisuonet ovat venähtäneet pidemmiksi. Ne vetäytyvät vähitellen takaisin, mutta kynnet täytyy leikata varoen.
Jos lemmikki on pelokas, kynnet kannattaa leikkauttaa eläinlääkärissä. Ylipitkät kynnet tarttuvat vaatteisiin ja mattoihin, ja kissoilla ne osuvat kävellessä maahan.
Kynsien leikkuusta huolehtiminen on tärkeää terveydellisistäkin syistä. Ylikasvaneet kynnet muuttavat tassun asennon virheelliseksi. Jalan asento ja kävelytyyli saattavat muuttua.
Kynsi voi myös revetä, mikä aiheuttaa pahimmillaan kynnen irtoamisen juuriaan myöten. Etenkin ylikasvaneet kannuskynnet ovat vaarassa repeytyä. Liian pitkät kynnet voivat haurastuessaan saada sieni-infektion.
Kissoilta voi irrota kynsien kuorimaista solukkoa kotioloissa. Se ei ole vaarallista, jos kynnet näyttävät terveiltä.









