
Snowracer Forse Pro -rattikelkkaa testasivat rovaniemeläisen päiväkodin lapset. Rattikelkka on tarkoitettu lasten ja lapsenmielisten lumileikkeihin, kuten mäenlaskuun, vetämiseen ja ajeluun.
Testaajina toimineet päiväkodin lapset ovat iältään 4–6-vuotiaita. Ryhmässä on yhteensä 13 lasta, joista poikia on yhdeksän ja tyttöjä neljä. Rovaniemellä oli testauspäivänä pureva – 20 asteen pakkanen, mutta se ei lasten mäenlaskupuuhia haitannut.
Rattikelkka oli tervetullut uutuus, sillä päiväkodissa oli ennestään vain mäenlaskupulkkia.
– Päiväkodissamme ei rattikelkkaa aikaisemmin ole, joten se aiheutti suurta mielenkiintoa. Lapset joutuivat odottamaan omaa vuoroaan, sillä kelkalla pystyi leikkimään kaksi lasta kerrallaan. Toinen lapsista veti kelkkaa, toinen istui kyydissä, kommentoi Virpi Rissanen Northern Lights Playschoolista.
Kestävärunkoinen kelkka
Rattikelkka luisti lumella hyvin, ja lapset olivat innoissaan uudesta ulkolelustaan. Käyttöä oli ruuhkaksi asti, ja lapset joutivat odottamaan omaa kelkkailuvuoroaan.
Päiväkodin henkilökunta kiittelee rattikelkan kestävää runkoa, joka vaikuttaa siltä, että se kestää lasten hurjimmatkin mäenlaskuleikit. Toisaalta raskaanoloinen runko tekee kelkasta raskaan vetää. Henkilökunta kuitenkin uskoo, uskoo rattikelkan jäävän pysyvästi osaksi päiväkodin ulkoleikkejä.

Rattikelkan kokoaminen oli yllätys
Päiväkodin henkilökuntaa odotti rattikelkkapaketin sisällä pieni yllätys, sillä kelkka oli monessa pienessä osassa eikä suinkaan heti huristeluvalmis.
Kokoaminen oli kuitenkin helppoa, ja onnistui naiselta alle puolessa tunnissa. Tuotteen mukana tulleet kokoamisohjeet olivat selkeät. Kokoamiseen ei tarvittu ylimääräisiä työkaluja, sillä kaikki ruuvien kiristämiseen tarvittavat työkalut tulivat paketin mukana.
Rattikelkka sopii lapsille, nuorille ja lapsenmielisille

Tuotteen plussat ja miinukset
Plussat
Kestävä, tuote kestää käytössä vuosikausia.
Sopii sekä tytöille että pojille.
Kelkka sopii erityisen hyvin mäenlaskuun, sillä kelkkaa voi ohjata ja vauhtia jarruttaa.
Kelkassa oleva vetoköysi kelautuu, jolloin se ei mene solmuun eikä aiheuta muutoinkaan ongelmia.
Miinukset
Kelkka on raskas vetää.
Tuote tulee koota ennen käyttöönottoa.
Lue myös Kelkat ja pulkat – ostajan opas
Tuotteita on saatavilla osassa Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Tarkista lähimmän Prismasi valikoima www.prisma.fi.









Kommentit (0)