Yhteishyvä 5/12
 

Keskiviikko, 23.5.2012  |  Onnea: Lyydia, Lyyli

 

9.12.2010

Body & Mind -lajit auttavat kehonhallintaa

Avainsanat vatsalihakset, jooga, pilates

 
 

a_hitaastiing.jpg

Kiireisen arjen vastapainoksi liikunnasta haetaan nyt tasapainoa, harmoniaa ja mielenrauhaa.

Mind & body -tuntien joukosta löytyy monia eksoottisilta kuulostavia liikuntalajeja, kuten Bikram-joogaa, ChiBallia, taijia tai shindoa.

Erikoisten nimien edessä ei kannata hämmentyä, sillä yleensä kaikissa on kyse rauhalliseen tahtiin kulkevista tunneista, joiden aikana rauhoitutaan kuuntelemaan kehon viestejä ja keskitytään omaan tekemiseen hengityksen tahdin ohjaamana.

Jos muutama vuosikymmen sitten esimerkiksi jooga oli vain pienen joukon erikoinen harrastus, nyt joogaa harrastavat kaikenlaiset ihmiset. Mind & Body -lajit ovat valloittaneet lähes jokaisen kylän ja kuntosalin. Myös miehet ovat huomanneet, että rauhalliset kehonhuoltolajit sopivat mainiosti esimerkiksi kuntosaliharjoittelun vastapainoksi. Rasitus- ja urheiluvammojen vaara pienenee, kun lihasten liikkuvuus ja notkeus paranevat.

Itämaisia vaikutteita

Pehmeät lajit ovat usein idän filosofioiden inspiroimia. Länsimaissa kehitetyt lajit, kuten saksalainen Pilates ja suomalainen Asahi, pohjautuvat nekin ainakin osittain ikivanhaan itämaiseen tietämykseen.

Näin hyödyt Mind & Body -lajeista

  • saat lisää notkeutta ja liikkuvuutta

  • myös koordinaatio ja tasapaino kehittyvät

  • kehonhallinta paranee

  • lihaksesi kiinteytyvät ja vahvistuvat

  • ryhtisi paranee

  • löydät ja hallitset paremmin keskivartalosi syvät lihakset

  • mielesi rauhoittuu

  • opit kuuntelemaan kehosi tuntemuksia

  • stressin oireet lievittyvät

  • keskittymiskykysi paranee

  • kehosi hapensaanti paranee

  • saat vapautettua lihaksistasi jännityksiä

Rauhalliset liikkeet ehkäisevät stressiä ja kolotuksia

Niska- ja hartiavaivat, päänsärky ja selän vihoittelu ovat tyypillisiä toimistotyöläisen vaivoja. Ne johtuvat stressin ja huonon työergonomian lisäksi usein liian vähäisestä liikunnasta. Kehonhallintalajit ovat mainio keino aloittaa lihasten huolto ja vahvistaminen.

Kun oppii tunnistamaan kehonsa tuntemuksia, voi stressin aiheuttamia jännitystiloja ehkäistä myös arjen keskellä hengitys- ja rentoutumistekniikoiden sekä venytysten avulla. Lisäksi lihasten vahvistuessa, ryhdin parantuessa ja kehon liikkuvuuden lisääntyessä monet kolotukset katoavat luonnostaan. Eikä ole harvinaista, että myös ylimääräiset kilot alkavat karista ja elintavat muuttua terveellisemmiksi harjoittelun myötä.

Kehonhallintalajit kiinteyttävät ja vahvistavat

Mind & body -lajit eivät ole mitään hissuttelua, vaan monilla tunneilla koko keho joutuu tekemään ahkerasti töitä. Esimerkiksi voimajooga vaatii lihaksilta paljon ja saa hien kirpoamaan pintaan. Myös Pilates on tehotreeniä erityisesti keskivartalon lihaksille, etenkin jos liikkeet tehdään keskittyen ja virtaavasti.

Usein tarvitaan asiantuntevaa ohjausta, että liikkeet opitaan suorittamaan oikein ja niillä on toivottu vaikutus. Kun liikkeet ovat hallussa, treeni sujuu hyvin ja turvallisesti kotonakin. Monet  haluavat silti harjoitella mieluummin ryhmissä, sillä he kokevat ohjaajan ja kanssaliikkujien tuen tärkeäksi.

Kehonhallintalajeihin ei kuitenkaan kuulu vertailu toisten tekemiseen. Tärkeintä ei ole se, kuinka vaikeita liikkeitä tai asentoja tekee vaan se, miltä harjoitus tuntuu. Onnistuneen harjoituksen jälkeen olo on kevyt ja rentoutunut.

Jooga

Joogan historia ulottuu vuosituhansien taakse Intiaan. Suomeen perustettiin joogayhdistys 1960-luvulla ja nykyisin löytyy monia erilaisia joogasuuntauksia. Suosittu Astangajooga on fyysisin joogan laji. Astangan menetelmiä käytetään myös tunneilla, joita nimitetään voimajoogaksi. Hathajooga on yleensä lempeämpää ja se sopii hyvin aloittelijoille, mutta siitäkin löytyy myös fyysisempiä versioita. Hot-jooga perustuu Bikram-joogaan, joka tehdään lämmitetyssä huoneessa. Lajin suomalaista versiota kutsutaan usein myös lämpöjoogaksi. Yin-joogassa keskitytään erityisesti sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Hormonijoogassa pyritään tehostamaan kehon hormonitoimintaa.

Pilates

Pilates-menetelmä pohjautuu venytys- ja voimaharjoituksiin, jotka saksalainen Joseph H. Pilates kehitti 1900-luvun alussa. Menetelmässä keskitytään erityisesti kehon keskustan hallintaan. Taustalta löytyy muun muassa joogan oppeja. Lue lisää (linkki pilatesjuttuun)

Shindo

Shindo on japanilainen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutumisharjoituksia, hoitoja ja venyttelyä. Menetelmä kehitettiin 1980-luvun puolivälissä ja se pohjautuu itämaiseen käsitykseen ihmisen mielen ja kehon vuorovaikutuksesta. Shindo-tuntien perustana on kuusi helppoa meridiaanivenytystä, joiden aikana pyritään rentouttamaan sekä keho että mieli. Shindo voi poistaa kehosta jännityksiä ja lievittää stressiä sekä lisätä koko kehon liikkuvuutta.

Taiji

Kiinalaisena aamuvoimistelunakin tunnettu laji oli alun perin kamppailulaji. Nykyään sitä harrastetaan enimmäkseen terveyttä edistävään liikuntana, joka parantaa koordinaatiota, tasapainoa ja liikkuvuutta. Sille on ominaista rento, jatkuva ja hidas liike. Taiji sopii kaikille iästä ja kunnosta riippumatta ja kursseja ja harrastusryhmiä löytyy ympäri Suomea.

ChiBall

1990-luvulla Australiassa kehitetyssä liikuntamuodossa yhdistyvät perinteinen kiinalainen lääketiede, taiji, jooga, Pilates, Feldenkreis-menetelmä ja syvärentoutus. Siinä liikutaan pienen aromipallon kanssa rauhallisen musiikin tahtiin. Pallo valitaan värin ja tuoksun perusteella. ChiBall -tuntien liikkeet ovat helppoja.

Asahi

Asahi on Suomessa kehitetty liikuntamuoto, joka pohjautuu aasialaiseen terveysliikuntaan. Asahi-liikkeet tehdään jatkuvana ja rauhallisena liikesarjana oman hengityksen tahtiin. Sen luvataan auttavan muun muassa niska- ja hartiakipuihin ja stressin aiheuttamiin ongelmiin. Finnair on käyttänyt Asahin istumamuotoa taukoliikuntana lennoillaan.

Syvävenyttely

Syvävenyttely on pitkäkestoista venyttelyä. Tavoitteena on pidentää kireät lihakset rauhallisen hengittelyn ja jopa useita minuutteja kestävien venytysten avulla. Tunti aloitetaan yleensä lyhyellä alkulämmittelyllä, jonka jälkeen siirrytään itse venyttelyharjoituksiin. Syvävenyttelyä suositellaan erityisesti aktiiviliikkujan lihashuoltotarpeisiin.

Balletone

Yksi uusimmista tulokkaista Mind & Body -kategorian tunteihin Suomessa on Balletone, joka on ammattitanssijoiden kehittämä harjoitusmuoto. Se sisältää balettia, Pilatesta ja venyttelyä. Yleensä tunnin alkupuoliskon aikana tehdään baletin perusharjoituksia sekä pieniä helppoja koreografioita ja tunnin toinen puoli koostuu syvävenyttelystä. Balletone-harjoittelu parantaa liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa. Se antaa myös kauniin ryhdin ja opettaa käyttämään kehon syviä lihaksia.

Asiantuntija: joogaohjaaja Jaana Heiskanen

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Mind & Body -lajit."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi