
Askartele persoonalliset paperihelmet kierrätysmateriaaleista. Paperihelmiin on lisätty koristeeksi vanhoista koruista purettuja muovihelmiä.
Tarvitset paperihelmien askarteluun:
Yhteishyvä-lehden sivuja suikaleiksi leikattuna
yleisliimaa, esimerkiksi Erikeeperiä
sakset
2,5 mm paksun sukkapuikon
neulan
ohutta virkkaukseen tarkoitettua puuvillalankaa, esimerkiksi Novitan Virkkauslankaa tai Kalalankaa.
Tee paperihelmet näin:
Valitse lehdestä sivuja, joista aiot tehdä helmet. Sivun ei tarvitse olla kokonaan haluamaasi väriä tai kuviota, sillä vain noin puolet sivusta tulee näkymään helmen pinnalla. Leikkaa sivusta pystysuunnassa noin 2 cm leveitä suikaleita.
Leikkaa paperisuikaleen toisesta päästä molemmista reunoista kapeat 7 cm pitkät kiilan muotoiset palat pois, jotta suikaleen toisesta päästä tulee kapeampi.
Levitä hieman liimaa suikaleelle kahden senttimetrin päähän leveämmästä päästä ja ala rullata suikaletta sukkapuikon päälle. Levitä liimaa aina vähitellen suikaleelle sitä mukaa, kun saat paperia rullattua, muutoin liima saattaa kuivua ennen kuin saat helmen valmiiksi.Liimaa lopuksi paperisuikaleen pää huolellisesti helmeen kiinni. Mikäli helmen reunat eivät ole kovin tasaiset, voit varovasti muotoilla helmeä vielä tässä vaiheessa.
Liu’uta helmi varovasti pois sukkapuikolta. Halutessasi voit viimeistellä helmen askartelulakalla.
Pitkään kaulakoruun (pituus noin 85 cm) tarvitset 40 paperihelmeä, 20 kirkasta ja 20 violettia suurta muovihelmeä. Pujota helmet neulaa apuna käyttäen langalle niin, että kahden muovihelmen väliin tulee kaksi paperihelmeä. Pujota lankaan vuorotellen kirkas ja violetti helmi. Viimeiseksi sido lanka tiukasti solmulle, työnnä solmu paperihelmen sisään ja viimeistele tipalla liimaa.
Lyhyempään kaulakoruun (pituus noin 65 cm) on käytetty vanhoista koruista purettuja pieniä mustia helmiä sekä metallisia neliskanttisia helmiä. Pujota langalle ensin kaksi paperihelmeä, sitten yksi pieni helmi, neliskanttinen helmi ja pieni helmi. Tarvitset koruun yhteensä 34 harmaata ja mustavalkoista paperihelmeä, 34 pientä helmeä ja 17 neliskanttista helmeä.
Vinkki:
Saat paperihelmistä paksumpia ja pyöreämpiä, kun teet helmet kahdesta paperisuikaleesta. Muotoile tällöin vain toinen paperisuikaleista ja jätä toinen suorakaiteen muotoiseksi. Yhdistä paperisuikaleet tipalla liimaa ennen helmen valmistusta.
Sukkapuikot, langat ja askartelutarvikkeet Prismoista ja askartelulakkaa Kodin Terroista.
Ohje ja kuvat: Sara Palojärvi









Kommentit (1)
Ilmoita asiaton kommentti mummi - 12.12.2011 16:40
Hauskaa vanhemmallekkin!