
Silityshelmistä tehdyt persoonalliset korut ovat helppoja ja nopeita tehdä.
Tarvikkeet korun tekoon
silityshelmiä
neliskanttisen silityshelmilaudan
leivinpaperia
silitysraudan ja -laudan
erilaisia korupohjia, esim. sormus-, rintaneula- tai korvakorupohjia

Asettele helmet silityshelmilaudalle haluamaasi kuvioon. Silitä helmiä silitysraudalla leivinpaperiarkin läpi raudan kuumimmalla lämpötilalla, kunnes helmet ovat sulaneet kunnolla toisiinsa kiinni. Anna helmien jäähtyä ennen korupohjien kiinnitystä.
Mikäli silityshelmistä tekemäsi kuviot nousevat jäähtyessään osittain irti laudasta, jäähdytä helmet jonkin painon, esimerkiksi kirjan alla. Muista suojata paino leivinpaperilla.
Silityshelmiä voi käyttää myös koristeluun
Liimaa silityshelmistä tehtyjä kuvioita onnittelukortteihin. Erikoisella tekniikalla koristeltu kortti muistetaan!
Roikkuvat korvakorut saat, kun teet silityshelmikuvioon reiän neulalla ja kiinnität siihen korurenkaan avulla korvakorukoukun.
Pieni silityshelmikuvio, esimerkiksi ohjeen sydän, sopii myös kännykkäkoruksi tai avaimenperäksi. Silitä tällöin kuvio molemmilta puolilta, jotta siitä tulee kestävämpi.
Askartelutarvikkeita on myynnissä Prismoissa ja Sokoksissa. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.









Kommentit (0)