Ruokamaailma
 

r_runebergintorttu.jpg
Reseptitiedot
 

Tulosta artikkeli

VIHJE
Jos kaapistasi löytyy joulusta jäänyttä piparkakkumaustetta, voit lisätä sitä torttutaikinaan. Se tuo torttuihin ihanan piparkakkujen maun

Runebergin tortut

10 kappaletta

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen huolellisesti vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vuorotellen kerman tai maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina korkeareunaisiin muffinivuokiin ja tasoita pinta. Paina lusikalla keskelle kolo ja valuta lusikallinen vadelmahilloa koloihin.

Paista tortut 200 asteessa 20–25 minuuttia koosta riippuen. Anna niiden jäähtyä hetken aikaa ritilällä ennen kumoamista.

Nosta nokare hilloa vielä painuneen hillosilmän päälle. Sekoita tomusokerista ja vedestä kuorrute. Valuta kuorrutetta hillon ympärille.

Teksti: Katri Schröder
Kuvat: Timo Viljakainen
© SOK viestintä ja julkaisut

Alkuperästä ei täyttä varmuutta

 

Torttujen alkuperästä ei ole varmuutta . Useimmin kuultu selitys on, että kyseessä olisi porvoolaisen sokerileipuri Asteniuksen tuote, jota myytiin jo 1840-luvun lopulla. Runeberg oli niin mieltynyt torttuihin, että niitä alettiin leipomossa kutsua runebergintortuiksi. Ohje kulkeutui myös Helsinkiin, ja vuonna 1865 kahvila Ekberg mainosti lehti-ilmoituksessaan runbergintorttuja.

Rouva Fredrika Runebergin resepti- ja taloudenhoitovihko löydettiin Porvoossa sijaitsevan kotimuseon remontin yhteydessä muutama vuosi sitten. Lähes sadan käsinkirjoitetun ruokaohjeen joukossa oli myös Runebergin leivoksen ohje, mutta se eroaa jonkin verran nykyisestä leivoksesta.

Ravintoainelaskuri

Voit laskea ravintoainelaskurilla ruokaohjeen ravintoainesisällön.

Voit syöttää laskuriin myös oman ruokaohjeesi, ja lähettää sen halutessasi Ruokamaailman toimitukseen.

Siirry ravintoainelaskuuriin

 

logo1.gif logo2.gif logo3.gif Alepa ABC