Valkosuklaa-vadelmaneliötAinekset 11 palaa 150 g valkosuklaata 75 g margariinia 3 kananmunaa 1,5 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä 2 dl pakastevadelmia OhjeetRouhi valkosuklaa. Sulata kattilassa margariini ja nosta kattila syrjään. Lisää rasvan joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja ripaus suolaa keskenään. Siivilöi munavaahdon joukkoon jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Lisää rouhitut saksanpähkinät ja suklaa-rasvaseos. Kääntele tasaiseksi.Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle noin 20 x 30 cm kokoiselle uunipellille tai -vuokaan. Ripottele päälle jäiset vadelmat. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Peitä loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Piirakka saa jäädä sisältä kostean pehmeäksi. Nosta jäähtymään ja leikkaa neliöiksi. Teksti: Katri Schröder Kuvat: Laura Riihelä © SOK Reseptitiedot Ruokalajit
Ruokatyypit
Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä. Ravintoaineet Pala Resepti Hiilihydraatteja 32 g 355 g Proteiinia 6 g 70 g Rasvaa 13 g 140 g Kuitua 2 g 17 g Energiaa kJ 1 131 12443 Energiaa kcal 270 2974 Ladataan kommentointia... | Uusimmat reseptit |