Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sipulipihvit

timer-icon30 min
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Possun ulkofileepihvit maustuvat uunissa yhdessä sinapin ja sipulin kanssa antaen mehevän maun lihalle.

Ainekset

800 g
Porsaan ulkofileetä
2 rkl
Sinappia
1 1/2 tl
Suolaa
1 tl
Rouhittua mustapippuria

Paistamiseen:

Margariinia ja öljyä

Lisäksi:

3 dl
Lihalientä
3 kpl
Sipulia
2 tl
Öljyä
1 rkl
Sokeria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Leikkaa fileestä ohuita pihvejä. Nuiji ne kevyesti nuijalla tai nyrkillä. Mausta pihvit molemmin puolin sinapilla, suolalla ja pippurilla.

800 g
Porsaan ulkofileetä
2 rkl
Sinappia
1 1/2 tl
Suolaa
1 tl
Rouhittua mustapippuria
2

Kuumenna rasva-öljyseos ja paista pihvit molemmilta puolilta noin 3 minuuttia. Nosta pihvit lomittain uunivuokaan. Huuhtele pannu lihaliemellä ja kaada lihojen päälle vuokaan. Pane vuoka 175-asteiseen uuniin.

Margariinia ja öljyä
3 dl
Lihalientä
3

Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi ja paista pienessä tilkassa öljyä pannulla. Lisää pannulle sokeria väriä ja makua antamaan. Nosta sipulit kasoiksi pihvien päälle. Kostuta pihvejä ja sipuleita samalla vuoassa olevalla liemellä. Hauduta vielä 15 minuuttia.

3 kpl
Sipulia
2 tl
Öljyä
1 rkl
Sokeria
4

Tarjoile pihvit sinappimuusin ja esimerkiksi ruusukaali-pekonipaistoksen kanssa.

Miltä maistui?(7 arviota)
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Margareta Nygård
Julkaistu: 15.7.2009
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.