Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Paneroidut kasvispihvit

Fork and knife
1 Kappaletta
Fork and knife
1 Kappaletta

Ainekset

3 kpl
Isoa punajuurta
2 kpl
Isoa selleriä

Jauhottamiseen:

4 rkl
Vehnäjauhoja
1 tl
Yrttisuolaa
Ripaus valkopippuria
2 kpl
Munaa
1 dl
Korppujauhetta

Paistamiseen:

2 rkl
Voita tai margariinia
2 rkl
Öljyä

Kastike:

1 kpl
(2,5 dl) cremevispiä
1 - 2 rkl
Sitruunamehua
1/4 tl
Suolaa
1/2 tl
Sokeria
1 - 2 kpl
Valkosipulinkynttä puserrettuna
1 - 2 rkl
Tuoreita tai 1-2 tl kuivattuja yrttejä hienonnettuina, esim. sitruunamelissaa, persiljaa ja ruohosipulia

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Kuori ja viipaloi juurekset noin 1 cm:n vahvuisiksi isoiksi viipaleiksi. Laita viipaleet mikronkestävään kulhoon ja peitä kuvulla. Kuumenna täydellä teholla 3-4 minuuttia. Jäähdytä.Sekoita jauhot ja mausteet yhdelle lautaselle, vatkatut munat toiselle lautaselle ja korppujauhe kolmannelle.Kuumenna rasva keskilämmöllä. Kasta juuresviipale kerrallaan ensin jauhoihin, sitten munaan ja lopuksi korppujauheeseen ja kypsennä rasvassa molemmin puolin kypsäksi.Vatkaa kerma kastikkeeseen löysäksi vaahdoksi ja mausta. Tarjoa pihvit kuumina kastikkeen ja salaatin kanssa.

Miltä maistui?
Resepti:
Kati Pohja
Kuvat:
Pekka Harasta, Studio Fotoni Oy
Julkaistu: 20.1.2005
|
Muokattu: 1.2.2021

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.