Erilaisia laihdutusruokavalioitaErilaisia aikakauslehdistä ja nettisivuilta tuttuja laihdutusruokavalioita ovat muun muassa Atkins, zone, karppaus, lentoemäntädieetti ja kaalikeittokuuri. Terveydenhuollossa lihavuutta hoidetaan ryhmä- ja yksilöohjauksella, joka tähtää elintapojen muutokseen. KarppausVähähiilihydraattinen tai niin sanottu karppausruokavalio, jossa karsitaan ruokavaliosta sokeri, valkoiset vehnäjauhot, leipä, peruna, leivonnaiset, olut ja joskus jopa hedelmät ja marjat, on osoittautunut tehokkaaksi painon pudottajaksi ensimmäisten 3–6 kuukauden kuluessa ruokavalion aloittamisesta. Nopea painonpudotus motivoi jatkamaan, joskin osasyynä voi olla ketoositilan aiheuttama hyvän olon tunne. Ketoositilassa elimistö alkaa muodostamaan veren sokeria proteiineista ja rasvoista, eikä hiilihydraateista, kuten yleensä sekaruokavaliossa. Vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattaminen on usein yksilöllistä. Toiset vähentävät vain sokerin ja valkoisia vehnäjauhoja sisältävien tuotteiden määrää. Tiukemmin ruokavaliota noudattavat jättävät lisäksi pois muun muassa leivän, perunan, pastan ja jopa hedelmät. Tässäkin ruokavaliossa laihdutustehoa selittää se, että ruokavaliota rajoitetaan. Laihtumisen lisäksi vähähiilihydraattinen ruokavalio voi vähentää vatsaoireita, kuten vatsan turvotusta. Erittäin niukkaenerginen ruokavalioErittäin niukkaenerginen eli ENE-ruokavalio toteutetaan terveydenhuollon ammattilaisten ohjauksessa nauttimalla kliinisiä ravintovalmisteita, kuten keittoja, pirtelöitä ja välipalapatukoita. Ruokavalio sisältää energiaa vain noin 800 kcal päivässä ja sitä noudatetaan terveydenhuollon ammattilaisten valvonnassa. Erittäin niukkaenerginen ruokavalio ei sovi seuraaville henkilöille:
LihavuuslääkkeetLihavuutta voidaan hoitaa myös lääkkein. Laihdutuslääkettä saa miedompana versiona ilman reseptiä. Lääkärin määräyksellä on mahdollista saada myös reseptilääkkeitä. Niiden vaikuttavana aineena on orlistaatti, joka ehkäisee rasvan imeytymistä. Jos haluaa välttyä rasvaripulilta, ruokavalion on oltava vähärasvainen. Lääkehoito tukee ruokavaliomuutosta. LihavuusleikkauksetLihavuusleikkausta voidaan harkita, jos painoindeksi BMI on yli 40 tai jos lihavuuteen (BMI yli 35) liittyy liitännäissairauksia. Ennen leikkausta henkilön tulee yrittää laihduttaa vähintään 7 prosenttia painostaan muilla menetelmillä. Myös leikkaushoitoon kuuluu olennaisena osana terveellisen ruokavalion opettelu. Dietteejä ja lupauksia on moneen lähtöön. Ladataan kommentointia... | |