Työpukeutumisessa vaatteiden yhteensopivuus on valttia. Katso, miten seitsemästä vaatteesta syntyy viisi erilaista kokonaisuutta.
Kun mietitään työpukeutumista, on hyvä muistaa, että työssä edustamme työnantajaa, koko alaa ja mahdollisesti myös Suomea. Työpukeutuminen ei siten voi lähteä vain omista mieltymyksistämme. Meidän tulee siis pukeutua työmme ja sen asettamien vaatimusten mukaan. Työpukeutumisen pitää tukea yrityksen imagoa ja pukeutujan asemaa.
Äärimmäisen harvoin siistiin sisätyöhön sopivat sen enempää vapaa-ajanvaatteet kuin entiset bilevaatteetkaan.
Mieti ensin:
millainen työ: vaatteen tulee toimia eri työpäivinä
onko työnantaja antanut pukeutumisohjeita
onko työpaikalla ns. sanomattomia pukeutumisohjeita
voiko työpäivän aikana tulla yllättäviä tilanteita, mitkä mahdollisesti vaativat erilaista pukeutumista
Kartoita sitten vaatekaapin sisältö
määrätyin väliajoin on hyvä käydä läpi kaikki vaatekaapista löytyvät vaatteet, mitä siellä on, mitä vielä tarvitaan
mikä on työpuvustosi päävärit
mitkä ovat asustevärit
liian pienet, huonokuntoiset ja vanhanaikaiset vaatteet on hyvä laittaa kiertoon tai muuten poistaa viemästä tilaa
Vaatteiden hallittu värimaailma
Työpukeutumisessa on hyvä suosia yhtä tai kahta väriä ns. isoissa pinnoissa eli housuissa, hameissa, mekoissa, jakuissa jne.
Laadukkaat vaatteet palkitsevat
Suuren osan valveillaoloajastamme olemme työssä. Sen vuoksi kannattaa panostaa laadukkaisiin työvaatteisiin:
ryhdikkäät ja sileäpintaiset kankaat ja neulokset palkitsevat, koska ne pysyvät siistinä pitkään
pehmeät neuleet nyppyyntyvät helposti, samoin pehmeäpintaiset kankaat
istumatyötä tekevän on hyvä tarkistaa vaatteen rypistyminen
vaatteen hengittävyys nousee arvoonsa, jos työpaikalla on lämmin tai jos hikoilee helposti
Päävärinä voisi olla jokin näistä
musta
tummansininen
ruskea
beige
harmaa
Jotta kokonaisuudesta ei tule tylsä, asustevärit piristävät ja tuovat ajankohtaisuutta. Asusteet, kuten kengät, huivit, sukkahousut, ovat selvästi edullisempia kuin housut, hameet, mekot ja jakut. Sen vuoksi niitä voi uusia useammin.
Paras vaihtoehto on, että kaikki vaatetuksen pää- ja asustevärit sointuvat keskenään. Silloin myös vaihtelumahdollisuudet ovat valtaisat.
Asusteet antavat vaihtelua ja pirteyttä asuun
yhdet kengät eivät riitä työhön, koska kenkien pitää saada välillä levätä; sitä paitsi työpäivä ja työvaate voivat ”vaatia” erilaisia kenkiäkoruilla saa nopeasti muutettua asun ilmettä
huivi antaa pirteyttä pukeutumiseen ja ilmastoidussa toimistossa myös lämmittää
sukkahousujen väriä vaihtamalla kokonaisuus näyttää aivan toiselta







