Pitsaauuni pihalla kokoaa yhteen ystävät ja tuttavat ja kääntää naapureiden päät. Pitsan lisäksi uunissa voi paistaa piirakat, leivät ja laatikot ja hauduttaa puurot. Näin syntyi pitsauuni Laajasaloon. Rakenna oma uunisi 10 kohdan kuvallisen rakennusohjeemme avulla.
Pizzauuni, perinteinen italialainen puulämmitteinen kiviuuni, poikkeaa perinteisestä suomalaisesta leivinuunista. Suurin ero on se että italialaisessa uunissa hormi on uunin ja uuninluukun etupuolella, kun se suomalaisessa leivinuunissa on uunin perällä. Varsinaista peltiä ei italialaisessa uunissa ole.
Toinen oleellinen ero on muodossa. Italialaisen uunin pohja on pääsääntöisesti pyöreä ja suomalaisen uunin pohja on suorakaiteen muotoinen. Toki suomalaisessakin uunissa voi pizzaa paistaa, mutta tasaisen riittävän korkean lämpötilan saavuttaminen on hankalaa, koska lämpö pyrkii karkaamaan uunin edestä ilmavirtauksen mukana uunin perälle ja sieltä hormiin.
Myös uunin lämmitystapa on pizzauunissa paistossa on erilainen. Italialaisessa uunissa voi paistaa useampia pizzoja peräkkäin, koska uunissa pidetään tulta uunin toisella sivulla paiston aikana. Uuni toimii eräänlaisena kiertoilmauunina liekin lyödessä kattoa pitkin uunin puolelta toiselle.
Lämpötila uunissa on parhaimmillaan pohjan tasolla jopa 350C°. Tuossa lämpötilassa ohut pizza paistuu kahdessa minuutissa tai jopa 90 sekunnissa, eli saadaan jenkkien havittelema ”90 second pizza”.
Rakennustapoja ja tyylejä on paljon. Suomalainen ilmasto asettaa kuitenkin uunin rakenteelle rajoituksia, koska pakkanen ja kosteus eivät oikein sovi yhteen kuumuuden ja betonin kanssa.
Leivinuunin ja pizzauunin erot – Suomi vs. Italia
hormi takana – hormi edessä
suorakaiteen muotoinen pohja – pyöreä pohja
lämmitetään luukku kiinni – lämmitetään luukku auki
ei sovi jatkuvaan lämmitykseen – sopii jatkuvaan lämmitykseen
Näin rakennat itsellesi pizzauunin
Mitä saat, kun rakennat pizzauunin
Saat uunin jolla voit paistaa jopa kymmeniä pitsoja peräkkäin ja lisäksi valmistaa kaikkia niitä ruokia mitä leivinuunissakin voi, kuten leipää, patoja, paisteja, paahtopaisteja, kalaa, joulukinkun, puolikkaan lampaan yms.
Hyvin lämmitetyn uunin lämpötilan lasku 150 asteesta 80 asteeseen kestää parhaimmillaan jopa 12 tuntia, joten isonkin kinkun kypsentäminen onnistuu, myös reippaassa pakkasessa.
Mitä pitää huomioida!
Paikalliset rakennusmääräykset on syytä selvittää ja luvat hakea tarvittaessa ennen aloitusta.
Kannattaa myös miettiä, aiheutuuko naapureille haittaa uunin sytytysvaiheessa syntyvästä savusta. Uuni savuttaa jonkin verran ennen kuin uunin lämpötila on noussut riittävän korkeaksi.
Mitä tarvitset pizzauuniin
Perustus: pakkasen kestävää betonia, harjaterästä, pihalaattoja ja valuputkia.
Runko: puuta, kierretankoa, muttereita, prikkoja ja ruuveja.
Uunin pohjalaatta: pakkasenkestävää betonia, raudoitusverkkoa, tulenkestäviä tiiliä, tulenkestävää laastia ja valumuottiainekset.
Kupu: Tulenkestävää valumassaa, hiekkaa valumuottia varten ja valumuottiainekset.
Hormi: Hormitiiliä ja laastia
Ulkovuoraus: kevytbetoniharkkoja, laastia ja saumanauhaa, rappauslaastia
Hiekkaa eristeeksi ulkovuorin ja kuvun väliin.
1. Pizzauunin perustus
Uuni painaa lähes kaksi tonnia eikä rakenne ole joustava, joten perustus on tehtävä huolella. Paras ja kestävin perustus syntyy, jos jalat voi valaa kalliolle. Pehmeällä maalla on kaivettava riittävän syvät kuopat, joihin pitää valaa riittävän suuret anturat.
Kuoppien on yletyttävä routarajan alapuolelle, jotta routa ei pääse niitä nostamaan. Perustuksen teossa ei kannata säästää vaivaa, koska korjaaminen myöhemmin on hankalaa.
2. Pizzauunin runko
Rungon voi rakentaa tiilistä tai vaihtoehtoisesti puusta. Tiilirunko on tukevampi, mutta kalliimpi kuin puurunko, jos käytettyjä tiiliä ei ole saatavilla. Puurungon teko vaatii suunnittelua ja tarkkaa mitoitusta jotta runko olisi mahdollisimman joustamaton ja tukeva.
Pizzauuni - runko
3. Pizzauunin kupu
Uuninkupu on perinteisesti tehty muuraamalla tiilistä. Tavallisista tiilistä muuraaminen on aloittelijalle todennäköisesti ylivoimaisen vaikeaa. Valmiita tiilisarjoja löytyy useilta valmistajilta ja helpoiten sellaisen tilaat netistä. Hinnat tuntuvat olevan varsin korkeita, joten itse valettu kupu on hyvä vaihtoehto.
Valetun kuvun tekeminen aloitetaan rakentamalla valumuottia varten laatikko vanerista tai puusta. Laatikon leveyden tulee olla vähintään yhtä suuri ja pituuden vähintään 20 cm suurempi kuin kuvun suunniteltu ulkohalkaisija. Laatikon korkeuden tulee olla puolet kuvun ulkohalkaisijasta.
Täytä valmis laatikko siivilöidyllä kostealla hiekalla, sellaisella joka pysyy hyvin muodossa. Tiivistä hiekka kevyesti, jotta siihen on helppo kaivaa pyöreä kuvun ulkopinnan muotoinen kuoppa luotilangan avulla. Muotoile hiekkaan myös uunin suuaukko.
Kostuta hiekkaa tarpeen mukaan hienolla vesisuihkulla kaivamisen ja muotoilun aikana, jotta se pysyisi paremmin koossa. Mitä tarkemmin teet muotin, sitä parempi valusta tulee.
Kun kuvun ulkomuoto on valmis, jaa se väliseinällä kahteen osaan, jotta valmiin kuvun lämpölaajeneminen ei halkaisisi sitä.
Tarkista valumassasäkistä valmistajan asettama minimi seinämänpaksuudelle. Tee seinämän paksuutta vastaava luotilanka.
Valmista tulenkestävästä valumassasta valmistajan ohjeen mukaan sopivan paksu valumassa. Nostele valumassa muotiin varoen sekoittamasta sitä hiekan kanssa. Aloita pohjalta nousten sektoreittain ylöspäin. Tarkista jatkuvasti langan kanssa oikea seinämän paksuus.
Työstöaika on lyhyt, joten kerralla pitäisi päästä oikeaan paksuuteen. Pyri mahdollisimman sileään pintaa, jotta lämmityksen tai pizzanpaiston aikana katosta ei putoilisi hiekkaa ja kiviä ruokaan. Tee yksi puolisko kerrallaan valmiiksi. Sekoita valumassa sellaisissa erissä, että ehdit käyttää sen käyttöajan puitteissa.
Peitä muotti pressulla ennenaikaisen kuivumisen estämiseksi ja anna sen kovettua muotissaan riittävän kauan. Kun kupu on kovettunut, nosta se muotista kuivaan paikkaan kuivumaan vähintään kahdeksi viikoksi.
Pizzauuni - kupu
4. Pizzauunin pohja
Uunin pohjan voi tehdä pakkasenkestävästä betonista valamalla sen muottiin suoraan puu- tai tiilirungon päälle. Tee muotti niin että saat sen purettua pois valun kovetuttua.
Betoni raudoitetaan raudoitusverkolla ja harjateräksellä halkeamisen estämiseksi. Peitä valu pressulla ennenaikaisen kuivumisen estämiseksi ja anna kovettua muotissaan riittävän kauan. Betonivalun päälle muurataan uuninkuvulle peti tulenkestävistä tiilistä. Uunin kupu asetetaan pohjan päälle ja alareuna tiivistetään tulenkestävällä valumassalla.
Pizzauuni - pohja
5. Pizzauunin hormi
Hormi muurataan pakkasen kestävistä tiilistä niin lähelle uunin suuaukkoa kuin mahdollista. Hormin pitäisi seistä betonilaatan päällä eikä se saisi tukeutua uuninkupuun. Hormi saa olla ainakin tiilen kokoinen ja uunin suuaukon kohdalta levenevä jotta savu ohjautuisi sinne hyvin.
Hormin aukko saa olla pari senttiä kuvun aukkoa suurempi, jotta luukulle jää reunus, johon nojata. Jos teet uunille puisen rungon, älä tee hormista kovin korkeaa, jotta uunin paino pysyy kohtuullisena. Piipun päälle tehdään piipun hattu, jotta sade ei pääse kastelemaan uunia.
Pizzauuni - hormi
6. Pizzauunin verhoilu
Verhoilun voi tehdä tiilistä tai kevytbetonista. Tärkeää on, että verhoilu on niin tukeva, että se kestää katon painon ja eristyshiekan työntövoiman. Kevytbetonirunko kannattaa vahvistaa, jotta saumat ei murtuisi.
Kuumenna uuni varovasti ensimmäisen kerran tai pitkän tauon jälkeen, jotta kosteus poistuu hitaasti. |
Tässä vaiheessa uuniin voi varovasti laittaa ensitulet. Uunin rakenteet sisältävät aina kosteutta ja sen pitää antaa rauhassa poistua ennen uunin lämmittämistä kuumaksi. Vasta viidennellä lämmityskerralla voi tavoitella korkeampia lämpötiloja.
7. Pizzauunin eristys
Uunin kupu pinnoitettaan ulkopuolelta paksulla alumiinifoliolla, jotta varaavuutta antava hiekka ei pääsisi ropisemaan uuniin sauman tai mahdollisien halkeamien kautta. Verhoilu vuorataan sisäpuolelta tulenkestävällä villalla. Villaa saa olla kymmenisen senttiä. Tila täytetään kuivalla hiekalla niin että sitä tulee noin kymmenen senttiä uuninkuvun yläpinnan yläpuolelle. Päällimmäiseksi tulee 10-15 senttiä tulenkestävää villaa.
Ennen yläpuolen eristevillojen laittamista uuni kannattaa lämmittää parikertaa, jotta hiekassa oleva kosteus pääsee poistumaan.
Pizzauuni - eristys
8. Pizzauunin katto
Uuniin käy pelti, tiili tai huopakatto. Katto kannattaa tehdä hyvin, koska tulenkestävät tiilet, laastit ja valumassat eivät pääsääntöisesti kestä märkänä pakkasta. Lisäksi katon alle on jätettävä riittävä tuuletusrako, jotta eristeiden läpi pääsevä lämpö ei kuumentaisi kattoa ja aiheuttaisi palovaaraa.
Pizzauuni - katto
9. Pizzauunin pintakäsittely
Uuni viimeistellään käytetyistä materiaaleista riippuen. Tämän uunin kevytbetoni osat rapattiin ja puuosat käsiteltiin mustalla puuöljyllä. Tiilipinnat jätettiin näkyviin. Pintakäsittelyllä on ratkaiseva merkitys uunin ulkonäköön.
10. Pizzauunin varusteet
Pizzan paistossa ehdoton on iso pitkävartinen pizzalapio, jolla pizzan saa helposti uuniin ja uunista pois. Lisäksi arinan puhdistamiseen tarvitaan kaksi pitkävartista uuniharjaa, metallinen ja puukuituinen. Muistakin varusteista kuten hiilihanko, pizzankääntölapio ja infrapunalämpömittari, saattaa olla apua.
Haudutettavien ruokien valmistusta varten uuni tarvitsee uunin luukun, joka on hyvä varustaa esim. savukaasulämpömittarilla (50-500°C).
Luukku kannattaa valmistaa palamattomasta materiaalista ja mahdollisesti eristää.







