Ulkokalusteet säilyvät kauniina ja kestävät kauemmin, kun niitä huolletaan säännöllisesti.
Aurinko, kosteus ja sade, ilmansaasteet sekä lämpötilanvaihtelut rasittavat pihakalusteiden ja -rakenteiden pintoja. Säännöllinen pesu, pintakäsittelyn kunnosta huolehtiminen ja oikea varastointi auttavat kalusteita säilymään kauniina ja käyttökelpoisina pidempään.
Pese kalusteet
Pesuun sopivat materiaalista riippuen esimerkiksi mäntysuopa, kloriittiliuos ja valmiina saatava pesuliuos, joka poistaa myös homekasvustot. Kalusteiden on annettava kuivua kunnolla ennen käsittelyä.
Puutarhakalusteiden materiaalit ja niiden hoito
Materiaali | Hoito |
Öljytty puu
| Pintaa ei tarvitse puhdistaa ennen ensimmäistä käsittelyä, mutta jatkohuollossa pinnan on oltava puhdas ja kuiva ennen öljyämistä. Aikaisemmin öljyttyä pintaa ei kannata uusintakäsitellä maalilla tai lakalla, sillä ne kiinnittyvät siihen huonosti.
|
Kuultokäsitelty puu | Kuultokäsittely tarkoittaa valmistajasta riippuen erilaisia käsittelytapoja, joten saman nimikkeen alla on monenlaisia pintoja.
|
Peittomaalattu puu
| Pinta puhdistetaan muutaman kerran kesän mittaan laimealla mäntysuopaliuoksella. Kun maali alkaa lohkeilla, edessä on uusintamaalaus.
|
Kuultolakattu puu | Kun yhtenäinen, kiiltävä lakkapinta alkaa halkeilla, on uusintakäsittelyn aika.
|
Tiikki | Tiikki tunnetaan kestävyydestään ja sitä käytetään perinteisesti veneenrakennuksessa ja ulkokalusteissa. Tiikki on itsessään öljyinen puulaji, eikä vaadi minkäänlaista käsittelyä. Käsittelemätön tiikki patinoituu aidon ja kauniin harmaaksi.
|
Polyrottinki, Polywood, Artwood, Non-wood, Fiberstone
| Vaihtoehtoisilla nimillä myytävät helppohoitoiset muovipohjaiset puutarhakalustemateriaalit kestävät sadetta ja jopa talvipakkasia.
|
Rottinki | Rottinki ei kestä kosteaa, joten kalusteiden paikka on ulkonakin sateelta suojassa.
|
Muovi
| Muovinen pinta kerää likaa ja pölyä.
|
Alumiini | Alumiini on pehmeää ja kolhiintuu helposti.
|
Rauta
|
|
Luonnonkivi ja betoni |
|
Puutarhatekstiilit
| Pehmusteet haalistuvat paahtavassa auringossa ja homehtuvat jatkuvassa kosteudessa. Älä jätä pehmusteita vesisateeseen. Pitkien sadejaksojen aikana pehmusteet on hyvä ottaa suojaan ilmakosteudelta.
|
Terassit ja seinäkkeet
Puuterasseihin sopivia suoja-aineita ovat kuultava puunsuoja ja puuöljy, jotka eivät muodosta kalvoa eivätkä siten tee lattiasta talvella liukasta.
Seinäkkeisiin voi valita öljymaalin, puuöljyn tai puunsuojan. Maalaamalla tulee kaunista, mutta uusintakäsittely on työläämpää kuin muiden pintojen. Huoltokäsittely on samanlainen kuin kalusteilla sen mukaan, mitä suoja-ainetta pintaan on käytetty.
Aidat ja lippusalko
Aidat on perinteisesti maalattu peittävällä maalilla. Maahan tulevat tolpat ovat usein kestopuuta ja välilaudat käsittelemätöntä puuta.
Uusi käsittelemätön puu sivellään ennen maalaamista pohjustuspuunsuojalla. Varsinaisena maalina voidaan käyttää joko peittävää vesiohenteista puunsuojaa tai öljypohjaista peittomaalia. Molemmat kestävät yhtä hyvin, mutta peittävä vesiohenteinen puunsuoja säilyttää etenkin tumman värin selvästi paremmin kuin öljymaali, joka puolestaan haalistuu pehmeän kauniisti aikaa myöten.
Aitoihin ja seinäkkeisiin voidaan edellisten lisäksi käyttää myös vesiohenteisia ulkomaaleja. Jos pihan koristuksena on lippusalko, se maalataan öljymaalilla, joka antaa sileän ja hieman kiiltävän pinnan.
Puutarhakalusteiden paikka kesällä
Paras talvisija
ulkokalusteille on
kuiva, viileä ja
ilmastoitu paikka.
Paras talvisija
ulkokalusteille on
kuiva, viileä ja
ilmastoitu paikka.
Kesällä kalusteet säilyttävät kauniin ulkonäkönsä parhaiten katoksen suojissa. Jos ne kuitenkin joutuvat olemaan taivasalla, ne kannattaa nostaa suojaan rankkasateelta tai ainakin pyyhkiä sateen jälkeen kuiviksi. Näin kosteus ei pääse rakosista puun sisään ja pinnasta lähtee siitepöly ja muu sateen mukana tullut lika.
Puutarhahakalusteiden talvisäilytys
Etenkään puisia kalusteita ei pidä säilyttää talvella liian lämpimässä paikassa. Kalusteita ei liioin tule suojata tiiviillä muovilla, koska silloin niihin saattaa syntyä hometta. Kestävät muovikalusteetkaan eivät erityisemmin pidä jäätymisestä eivätkä jäisinä kestä istumista. Paras talvisija ulkokalusteille on kuiva, viileä ja ilmastoitu paikka, esimerkiksi autotalli.
Pehmusteet säilyvät parhaiten lämpimässä ja kuivassa säilytystilassa. Puhdista ja kuivata pehmusteet hyvin ennen talvisäilöön viemistä.








