Marketin kukkanipuista saa helposti toteutettua kauniita kukka-asetelmia. Ruusunipusta, neilikoista tai tulppaaneista syntyy kotifloristin käsissä asetelmia moneen tyyliin ja makuun.
Asetelma kannattaa tehdä käytössä olevan tilan ehdoilla. Pienet kukat näyttävät isolla pöydällä orvoilta, mutta toisaalta kukat eivät saa häiritä näkyvyyttä.
Ruoka- tai kahvipöytään sopii matala kukka-asetelma, joka ei estä pöydän eri puolilla istuvia näkemästä toisiaan. Korkea asetelma sopii takanreunalle, sohvapöydälle tai juhliin esimerkiksi buffetpöydän koristeeksi.
Ohjeita kukka-asetelmien tekoon
Mieti asetelman muotoa. Haluatko tiiviin kimpun, ilmavan kolmion vai ovaalin muodon?
Valitse asetelmaan sopiva astia.
Valitse asetelman sävyt. Samalla tai lähisävyllä syntyy harmonisia asetelmia, värikontrastilla luomaan voimakasta vaikutelmaa.
Valitse asetelmiin näyttävämpiä katseenvangitsijakukkia, täytä välit muilla kukilla tai leikkovihreillä lehdillä.
Käytä kukkien lisäksi vuodenaikaan sopivia oksia, viherkasvien versoja tai puutarhan suurilehtisten perennojen lehtiä.
Jos käytät oasis-sientä, anna sen imeä vettä kunnolla.
Lehtikiillolla saa asetelman vihreät lehdet kiiltäviksi.
Laakea kukka-asetelma
Laakea asetelma tehdään ruusuista, koristekivistä ja viherkasvien köynnöstävistä versoista laakeaan astiaan.
Matala asetelma sopii hyvin ruokapöydän yksityiskohdaksi tai sohvapöydälle. Ruusunipusta voi tehdä yhden runsaan tai kahdesta kolmeen yksinkertaisempaa asetelmaa.
Materiaalit
ruusuja
köynnöstävien viherkasvien versoja, kuten murattia, lankaköynnöstä tai herttaköynnöstä
koristekiviä, kivikatetta tai lasimursketta
laakea lasivati.
Laakean kukka-asetelman teko
Likaiset koristekivet voivat samentaa veden, joten pese ne hyvin. Siivilä on hyvä apuväline.
Laita kivet lasimaljaan ja lisää vettä kivien korkeudelle asti.
Lyhennä ruusut leikkaamalla varret viistosti. Aseta kukat maljaan, joko toiseen laitaan katseenkiinnittäjäksi ryhmiteltynä tai tasaisin välein kiertämään maljan reunoja.
Kieputa köynnökset ruusujen lomaan ja taivuta verso reilusti kivien alle veteen. Tarkista vesimäärä päivittäin ja lisää vettä tarvittaessa.
Kukkien käsittely ja |


Korkea ruusuasetelma
Korkeaan maljakkoon tehty kukka-asetelma syntyy teipistä maljakon suulle tehdyn ristikon avulla. Suuret lehdet muodostavat mansetin maljakolle ja yllä kohoavat ruusut ja heinät tekevät asetelman ilmavaksi.
Laita asetelma lipaston päälle, sivupöydälle tai muuhun sellaiseen paikkaan, jossa se saa selkeän taustan. Ruokapöydän keskellä korkea asetelma voi estää näkyvyyttä.
Materiaalit
ruusuja (mallityössä käytetty 10 kpl)
kolme peikonlehteä tai muita suurikokoisia lehtiä
karhunheinää tai muuta heinämäistä kasvia
kirkasta teippiä
veitsi
korkea maljakko.
Korkean ruusuasetelman teko
Lisää maljakkoon vesi.
Teippaa kirkkaalla teipillä maljakon suulle ristikko, jossa on suunnilleen puolen sentin kokoisia aukkoja.
Asettele peikonlehdet mansetiksi ylhäältä katsottuna kolmion muotoon.
Leikkaa ruusuihin uudet imupinnat, poista varsista ylimääräiset lehdet ja aseta kukat yksitellen teippikehikon läpi maljakkoon.
Asettele ruusut siten, että ne muodostavat yhdessä peikonlehtien kanssa sivusta katsottuna kolmion.
Lisää viimeiseksi väleihin muutama karhunheinä.


Runsas kukka-asetelma
Runsas ja romanttinen kukka-asetelma syntyy tavalliseen lasitettuun suojaruukkuun. Asetelma sopii lipaston päälle, sivupöydälle tai sohvapöydälle. Selkeä tausta on asetelmalle eduksi. Voit käyttää asetelmaa myös ruokapöydän yksityiskohtana, kunhan korkeus ei häiritse näkyvyyttä.
Materiaalit
ruusuja (mallityössä käytetty 10 kpl)
liljoja tai pioneja, gerberoja tai neilikoita
morsiusharsoa tai muita pieniä tai harsomaisia kukkia
oasis-sientä
lasitettu suojaruukku
veitsi.
Runsaan kukka-asetelman teko
Laita oasis-sieni vettymään astiaan. Kun oasis painuu pohjalle, se on imenyt vettä tarpeeksi. Veteen voi lisätä leikkokukkavirkistettä.
Leikkaa oasis veitsellä suojaruukkuun sopivaksi.
Aloita kukkien asettelu oasikseen näyttävillä ruusuilla ja liljoilla. Leikkaa kukkavarsiin uusi imupinta, poista ylimääräiset lehdet ja lyhennä tarvittaessa varsia.
Aseta kukat siten, että ne muodostavat reilun puolipallon muotoisen ilmavan asetelman.
Täytä välit morsiusharsolla. Voit laittaa väleihin myös lehtiä.

Leikkokukkia ja maljakoita myyvät Kodin Terrat, Prismat ja S-marketit. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. www.kodinterra.fi ja www.prisma.fi







