Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

27.6.2011

Ideoita parvekkeen sisustamiseen

 
 

Parvekkeen sisustusSomista parvekkeesta toinen olohuone. Tekstiilit, kynttilät ja viherkasvit sisustavat parvekkeen vuodenaikojen mukaan.  

Peruskalustukseen parvekkeella kuuluu pöytäryhmä: se voi olla ruokailuun sopiva puutarhakalusto tai pieni taittotuoli ja laskutaso, parvekkeen koosta riippuen.

Kalusteiden ympärille voi sisustaa muun parvekkeen. Valitse mieluiten säänkestäviä tuotteita, etenkin jos parveke ei ole lasitettu.

Ideoita parvekkeen sisustukseen 

  • Valo: käytä kynttilälyhtyjä tai ulkokäyttöön sopivia sähkövalosarjoja. Erikokoisista lyhdyistä ja tuikkukipoista voi luoda näyttäviä asetelmia pöydälle tai aputasoille. Isot lyhdyt tuovat lattialla valoa parvekkeen seinustalle tai nurkkiin.

  • Tekstiilit: sisusta saman värimaailman tekstiileillä tai luo kontrastia vastaväreillä, kuten keltaisella ja violetilla tai sinisellä ja oranssilla. Valitse kosteutta sietävät istuintyynyt, pöytäliina ja matto.

  • Kasvit: kukat ja kasvit valitaan vuodenajan, mutta myös parvekkeen ilmansuunnan mukaan. Istutukset viimeistellään kauniilla ruukuilla.

Lyhdyt ja kynttilät parvekkeella

Parvekkeella voi polttaa oikeita kynttilöitä tai käyttää sähkövalosarjoja, jos tilassa on sähköpistoke.

Kynttilöitä on muistettava polttaa vain valvotusti ja suojassa herkästi syttyviltä materiaaleilta.

Sähkövalosarjasta voi tehdä sisustuselementin:

  • Asettele valosarja suureen metalliseen koristelintuhäkkiin ja ripusta se roikkumaan.

  • Laita valosarja pöydälle suureen lasimaljaan tai tuikkimaan ruukkukasvin ympärille.

  • Jos parvekkeen katossa on koukut, ripusta valosarja roikkumaan niihin pysty- tai vaakasuunnassa.

  • Käytä vain ulkokäyttöön sopivaa valosarjaa.

Parvekkeen kasvit 

Parvekkeen ruukkupuutarha 

Parvekkeen tekstiilit

Parvekkeen usein karua tunnelmaa voi pehmentää helposti tekstiileillä. Istuintyynyt ja pienet koristetyynyt myös houkuttelevat parvekkeelle istumaan pidemmäksi aikaa.

Samaan värimaailmaan sopiva matto ja pöytäliina muuttavat parvekkeen hetkessä pieneksi olohuoneeksi. 

  • Varaa parveketta varten pari torkkuhuopaa, joita voi käyttää hartioilla lämmikkeenä illan viilentyessä.

  • Lampaantaljakin tuo lisälämpöä ja näyttää ylelliseltä.

  • Jos haluat viimeistellä kaikki yksityiskohdat kuntoon, valitse parvekkeella käytettäväksi vielä samansävyiset tohvelit! 

 

Parvekkeen lämmitys

Parveke toimii toisena olohuoneena varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti, jos sinne voi asentaa pienen lämmittimen. Energiatehokas terassilämmitin kiinnitetään seinään tai kattoon laitemallista riippuen.

 

 

Muista, että lasitetulla parvekkeella on todennäköisesti kosteampaa kuin sisätiloissa. Lue lisää terassilämmittimistä.

   

Lyhdyt parvekkeelle

Parvekkeen vehreä ruukkupuutarha 

Parveke voi parhaimmillaan olla kuin pieni puutarha. Ruukkuun istutetut havupuut sopivat niin vanhaan kuin moderniin rakennukseen, ja kanervat kestävät hyvin säätä pakkasesta tihkusateeseen.

Parvekepuutarha sopii myös pienelle parvekkeelle, johon ei mahdu kalusteita. Muista valita myös tyyliin sopivat ruukut, jotta lopputulos ei näytä halvalta.

Talvinen parveke

  • Nosta kanervaruukku suureen kynttilälyhtyyn.

  • Laita pajusta punottuun amppeliin havuja ja joulukoristeita.

  • Kiinnitä parvekkeen kaiteen ympärille rautalangan avulla kuusenhavuja koko matkalta. Lopputulos on näyttävä.

Kanerva kynttilälyhdyn sisällä

Parvekkeen tekstiilit 

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Ideoita parvekkeen sisustamiseen."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi