Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

10.10.2011

Orkidean hoito

 
 

Orkidean hoitaminenHuonekasveina kasvatettavien orkideoiden hoito-ohjeet riippuvat lajista – joita on maailmassa kymmeniätuhansia. Orkidealla on vaativan kasvin maine, mutta ihanteellisen lämpötilan, valon ja kastelun avulla kukan voi saada viihtymään ikkunalaudalla erinomaisesti.

Orkidean kasvatusolosuhteet

Hyvät olosuhteet ovat orkideoiden kasvatuksen a ja o. Nykyasuntojen kuiva huoneilma on suuri haaste. 

Paremman kosteustasapainon saavuttaakseen kasvin voi asettaa ritilän päälle muovialtaaseen tai tarkoitukseen erityisesti suunniteltuun kasvikaappiin. Kesäksi ulos viety orkidea vahvistuu ja kukkii elinvoimaisemmin.

Orkidean kastelu

Osa huonekasveina hoidettavista orkideoista rakastaa vettä, osa taas muistuttaa elintavoiltaan mehikasveja. Pääsääntönä voi pitää, että kasvukautenaan kaikki orkidealajit kaipaavat kastelua ja että kasvualustan annetaan kuivahtaa kastelujen välillä.

Orkidea rakastaa huoneenlämpöistä sadevettä. Talvi on useimpien orkideoiden lepoaikaa, ja silloin niitä kastellaan varovasti.

 

orkidean kastelu
Kätevä tapa kastella orkidea on upottaa ruukku hetkeksi veteen.

Orkidean lannoitus

Kasvukaudella orkidealle annetaan ravinteita noin joka toisella kastelukerralla. Orkidea kasvaa ns. passiivisella kasvualustalla, josta se ei saa ravinteita, ja sille annetaan ravinteet vesiliukoisessa muodossa lannoitteen mukana. Orkideoita lannoitetaan laimeilla liuoksilla mutta suhteellisen usein. Lepokaudella lannoitetta annetaan noin kerran kuukaudessa.

Kasvualusta orkidealle

Orkidea istutetaan kompaktin kokoiseen mutta ilmavaan astiaan. Multaa ei käytetä, vaan orkidea tarvitsee huokoisen alustan, jonka perusraaka-aineina on hitaasti lahoavia, kosteutta sitovia materiaaleja, esimerkiksi rahka- tai karhunsammalta ja paloiteltua männynkaarnaa. Saatavana on myös valmiita orkideoiden kasvualustoja.

Orkidean valontarve

Suomessa orkideat kärsivät kesällä ikkunoista kuumasti porottavasta auringosta. Pimeimpänä vuodenaikana ne puolestaan tarvitsevat valoa enemmän kuin sitä Suomen talvessa voi saada. Kesällä kukka suojataan suoralta paisteelta, ja talvisin sille annetaan keinovaloa mielellään 10 tuntia päivässä.

Sopiva lämpötila

Useimmat huonekasveina kasvatettavista orkideoista ovat kotoisin trooppisista olosuhteista. Kasvi viihtyy kuitenkin jonkin verran vaihtelevissa lämpötiloissa. Kasvukaudella sopiva päivälämpötila on 20–25°C, öisin riittää 16–20°C.

 

Aloittelijan ohjeet

Orkideoiden lajien kirjo on valtava: kasvin väri- ja kokovalikoima on lähes loputon. Aloittelevalle orkideaharrastajalle sopivia lajeja ovat tasaisessa huoneenlämmössä viihtyvät perhoskämmekät (Phalaenopsis) ja venuksenkengät (Paphiopedilum). Cambria- tai Orchid mix -nimellä myydään kotioloihin jalostettuja, helppohoitoisia orkidearisteymiä.

 

Muistilista

  • Tarkista, että kasvin lehdet ovat hyvinvoivat ja että juuret ovat kunnossa ja väriltään terveenvihreät tai -hopeanharmaat.

  • Kuljeta kukka kotiin varoen ja kylmää välttäen.

  • Sijoita orkidea vedottomaan paikkaan itä- tai länsi-ikkunalle hajavaloon, ei suoraan auringonpaisteeseen.

  • Älä säilytä orkidean lähellä omenoita tai banaaneja, sillä niiden etyleeni lopahduttaa kukinnan.

  • Kastele perhosorkideaa noin viikon välein, sumuttelua se ei kaipaa.

  • Anna säännöllisesti mietoa lannoitetta. Kukkivaa orkideaa ei kuitenkaan kannata lannoittaa.

  • Säästä myös kukan mukana tulevat hoito-ohjeet.

 

Vinkkejä orkideaharrastajille:

www.suomenorkideayhdistys.fi

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Orkidean hoito."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi