Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

15.11.2011

Joulukukkien hoito

 
 

Joulukukkien hoitoAmaryllis, joulutähti ja hyasintti tarvitsevat erilaista hoitoa kukoistaakseen. Osa joulukukkalajeista säilyy huonekasveina ja voi alkaa kukkia uudelleen.

Juhlavaan koriin tai ruukkuun istutetaan usein monia eri lajeja. Asetelmaa kannattaa hoitaa vaativimman kasvin mukaan. Veden tarve arvioidaan kokeilemalla mullan pintaa.

Säännöllinen kastelu ja mieto lannoitus sopivat useimmille lajeille. Sipulikasvit tulevat toimeen vähällä vedellä. Liika kasteluvesi on hyvä valuttaa pois, jos istutuskorin pohja on suojattu muovilla, tai astian pohjassa ei ole reikää.

Joulukaktus, tulilatva ja ardisia ovat myrkyttömiä kasveja, joten ne sopivat hyvin lapsi- ja lemmikkiperheisiin.

  • Suihkuttelu piristää. Huoneilma on kuivaa ja lämmintä, mutta lehtien suihkuttelu pitää joulukasvit virkeinä. Varsinkin havukasvit, pikkukatajat ja -sypressit piristyvät suihkuttelusta. Kukkivien lajien kukintoja ei tavallisesti kastella.
  • Suojaa kasvit pakkaselta. Etenkin joulutähdet ovat arkoja kylmälle. Huolehdi, että ne eivät palellu matkalla kaupasta kotiin, äläkä jätä kukkapakettia kylmään autoon.

  • Yöksi viileään. Havukasveja sisältävä asetelma säilyy parhaiten, kun se siirretään yöksi huoneenlämpöä viileämpään paikkaan. Myös atsaleat, syklaamit, hyasintit, tasetit, tulppaanit, mehikasvit, ritarinkukat eli jouluamaryllikset, jouluruusut ja -kaktukset kestävät pisimpään viileässä.

  • Tarjoa valoa, älä lämpöä. Useimmat joulukukat viihtyvät parhaiten valoisalla paikalla. Muista, että lämpöpatterin vieressä tai yläpuolella kasveilla on liian kuuma. Asetelmaa ei kannata asettaa hedelmäkorin vierelle, sillä omenat ja muutkin hedelmät erittävät kasvien kuihtumista nopeuttavaa etyleeniä.

Näin hoidat joulun kasveja

Havukasvit

Pienet havukasvit tarvitsevat tasaista kastelua, mutta mullan pinta saa kuivahtaa kastelujen välillä. Pikkukatajat ja sypressit viihtyvät parhaiten valoisalla ja viileällä paikalla. Suihkuttele kasveja säännöllisesti.

 

Havukasvit säilyvät usein kevääseen ja joskus kesäänkin saakka. Jouluasetelmien havulajikkeet eivät kuitenkaan yleensä kestä Suomessa talvenkestäviä avomaalla.

   

Sypressi   

Joulutähti

Joulutähti tarvitsee runsaasti valoa ja tasaista kastelua. Lannoita kasvia miedolla ravinteella kerran viikossa. Kylmässä ja vetoisessa paikassa joulutähti varistaa helposti lehtensä.

 

Joulutähti menestyy viherkasvina kukinnan jälkeen, mutta ei kuki uudelleen ilman erityiskäsittelyä pimeässä.

Joulutähti   

Atsalea

Ruukkuatsalea tarvitsee runsaasti valoa ja vettä, mutta se ei kuitenkaan viihdy suorassa paahteessa. Jos multa pääsee kuivahtamaan, atsalea varistaa lehtensä ja sen kukinnot lakastuvat. Kastele kerralla runsaasti ja upota istutusruukku tarvittaessa veteen.

 

Lannoita miedolla ravinneliuoksella, esimerkiksi alppiruusuravinteella. Atsalea menestyy myös huonekasvina, mutta on vaativa hoidon suhteen.

Atsalea   

Amaryllis

Ritarinkukka eli jouluamaryllis viihtyy valoisalla paikalla. Kastele kerralla runsaasti ja anna mullan kuivahtaa hieman kastelujen välillä. Sipulin voi myös säilyttää seuraavaa joulua varten.

 

Aloita säännöllinen lannoitus kukinnan jälkeen. Kun lehdet alkavat kuihtua syksyllä, kastelu ja lannoitus lopetetaan. Siirrä sipuli lepokaudeksi viileään ja pimeään varastoon noin kolmeksi kuukaudeksi. 

Jouluamaryllis   

Jouluruusu

Jouluruusu viihtyy parhaiten valoisassa ja viileässä. Se pitää tasaisesta ja säännöllisestä kastelusta. Kastelu onnistuu parhaiten, kun vesi annostellaan aluslautasen kautta.

 

Jouluruusu on monivuotinen laji, jonka voi siirtää keväällä kasvamaan avomaalle.

 

Jouluruusu   

Joulukaktus

Joulukaktus viihtyy valoisalla paikalla, mutta ei suorassa paahteessa. Kastele kukinnan aikaan runsaasti, mutta anna mullan pinnan kuivahtaa kastelujen välillä. Aloita lannoitus miedolla ravinteella kukinnan jälkeen.

 

Helppohoitoinen joulukaktus menestyy myös huonekasvina. Kukinta on varminta, jos kaktus siirretään syksyllä valoisaan ja viileään paikkaan.

 

   

Joulukaktus



Tulilatva

Tulilatva menestyy valoisalla ja puolivarjoisalla paikalla. Se on helppohoitoinen kausikasvi, jonka kukinta-aika on pitkä.

 

Kastele tulilatvaa niukasti ja anna mullan kuivahtaa kastelujen välillä. Tulilatva menestyy hyvin myös viherkasvina, mutta se kukkii harvoin uudestaan kotioloissa.  

Tulilatva   

Syklaami

Joulusyklaami pidetään tasaisen kosteana, ja sitä voi myös suihkuttaa harvakseltaan. Vesi kannattaa kaataa aluslautaselle, jonka kautta kasvin annetaan imeä vettä esimerkiksi tunnin ajan.

 

Ylimääräinen vesi kaadetaan pois, sillä liiallinen kastelu aiheuttaa lehtien kellastumista ja kukinnan lakkaamista. Liialla lämmöllä on samanlaiset vaikutukset. Kesällä kasvin voi viedä ulos varjoiseen paikkaan.

   

 

   

Syklaami



 

Sipulikasvit

Matalat sipulikasvit, tasetit, hyasintit ja tulppaanit tulevat toimeen vähällä vedellä. Niukka kastelu sopii myös useimmille mehikasveille.

 

Hyasintit ja muut sipulikasvit avaavat nuppunsa huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Nämä joulukukat kannattaa ostaa, kun ne ovat nupuillaan. 

 

Hyasintti 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Joulukukkien hoito."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi