
Jakamalla tai pistokkaista saat kasvatettua uusia huonekasveja.
Tavallisimpia kodin huonekasveja voi lisätä pistokkaista tai jakamalla niiden juurakon. Monista taimia alkukeväällä, kun kasvien lepokausi päättyy.
Jakamalla yhdestä emokasvista saadaan yksi tai useampia uusia taimia. Pistokaslisäyksessä emokasvista leikataan varsi-, verso-, latva- tai lehtipistokkaita, jotka juurrutetaan. Osa huonekasveista lisääntyy rönsyistä, taivukkaista, tai lehtiruusukkeista. Joitakin voi idättää siemenistä. Mukula- ja sipulikasveja lisätään joko sivusipuleista tai paloittelemalla mukula.
Uusia taimia pistokkaista
Pistokkaan juurruttaminenJuurruta pistokkaat huoneenlämmössä. Suojaa ne suoralta auringonvalolta.
Mullan tulee olla hieman kosteaa, mutta ei märkää. Korkea ilmankosteus nopeuttaa juurtumista.
Peitä pistokasastia läpinäkyvällä muovipussilla tai lasiastialla. Laita pistokasastia esimerkiksi pakastepussiin, jonka suuosan voi helposti kääriä kiinni ja avata tuuletusta varten. Nosta lasinen astia pois pistokasruukun päältä muutamia kertoja päivässä.
|
Monien kasvien leikattu oksa tai latva kasvattaa juuret vedessä tai mullassa. Pistokas on kasvista leikattu osa joka juurrutetaan joko vedessä tai mullassa. Tavallisin tapa on leikata kasvista verso- tai latvapistokas, joka juurrutetaan. Niukkaravinteinen kylvö- tai kaktusmulta on pistokkaille parasta multaa juurtumisen aikana.
´
Pistokas on kasvista leikattu
osa joka juurrutetaan joko
vedessä tai mullassa.
Latva- ja versopistokas
Leikkaa latvapistokas kasvin latvuksen kärjestä, versopistokas sivuverson kärjestä. Leikattu emokasvi kasvattaa tilalle uuden latvan tai runsaasti sivuversoja. Kun kasvuolot ovat oikeat, taimi tuuhenee leikkaamisen jälkeen. Versopistokkaita voi leikata useita. Niiden leikkaaminen ei yleensä kuluta kasvin voimia.
Valitse pistokkaaksi 5-8 sentin mittainen terve verso, jossa ei ole kukintoja. Sopiva leikkauskohta on lehtihangan alapuolella (kohta, josta lehti kasvaa). Jätä pistokkaaseen 2-3 lehteä. Poista alimmat lehdet. Laita pistokkaan tyvi kosteaan multaan muutaman sentin syvyyteen.
Jos juurrutat pistokkaan vedessä, vaihda sille puhdas vesi päivittäin. Siirrä pistokas multaan, kun juuret alkavat kehittyä.


Varsipistokas
Varsipistokas on kasvin varren tai verson keskeltä leikattu pala. Esimerkiksi köynnöstävän kasvin yhdestä versosta voi leikata useita pistokkaita. Kun varsipistokas juurtuu, se kasvattaa yhden tai useita uusia versoja. Varsipistokas juurrutetaan mullassa. Se voi olla paljas varrenpala (aralia, traakkipuu), tai varrenpala, jossa on lehtiä (kultaköynnös).

Lehtipistokas
Lehtipistokas leikataan irti emokasvista siten, että pistokkaaseen jää lehti ja pitkä lehtiruoti. Laita lehtiruoti kokonaan multaan. Jätä lehtiosa mullan pinnalle. Kun lehti juurtuu, sen tyvelle kasvaa yksi tai useampia uusia taimia. Muun muassa muorinkukkia ja paavalinkukkia voi lisätä lehtipistokkaista. Muutamat kasvit, kuten soilikit, lisääntyvät lehdenpalapistokkaista. Tällaisessa pistokkaassa on oltava mukana pala kasvin lehtisuonta.

Huonekasvien juurakon jakaminen
Sivuversoja tuottavat kasvit voi jakaa pilkkomalla juurakon useaan osaan. Kun juuristo täyttää istutusastian, uudista huonekasvi jakamalla sen juurakko. Kasvit, jotka kasvattavat runsaasti sivuversoja, kestävät käsittelyn hyvin.

JakaminenTavallisimpia huonekasveja voi lisätä jakamalla niiden juurakon.
Leikkaa jakotaimi emokasvista terävällä veitsellä ja käsittele juuristoa varovasti.
Kastele taimet edellisenä päivänä ennen jakamista. Nosta taimi pois ruukusta ja leikkaa juurakko terävällä veitsellä kahteen tai useampaan osaan. Erottele emokasvi ja jakotaimet varovasti ja istuta ne tuoreeseen multaan. Kastele jakamisen jälkeen. |
Ilmajuurrutus
Rumaksi venähtäneen puuvartisen huonekasvin pelastus voi olla ilmajuurrutus. Runkoon tai oksaan kasvaa juuret, kun sidot sen ympärille turvepaakun.


IlmajuurrutusVanha puuvartinen huonekasvi, jonka runko on paljas, uudistuu ilmajuurrutuksen avulla.
Tee terävällä veitsellä vino viilto puuvartisen kasvin runkoon. Sido viillon alapuolelle muovipussi.
Pidä pussin yläreunasta kiinni ja täytä se sammaleella tai turpeella. Kostuta sammal ja sido myös pussin yläreuna kiinni.
Kasvi alkaa juurtua rungostaan turpeeseen.
Kun ilmajuuristo on kehittynyt, leikkaa uusi taimi irti emokasvista juuripaakun alapuolelta ja istuta se ruukkuun. |
Eri kasveille sopivia lisäämiskeinoja
Kasvin lisääminen onnistuu, kun valitset lajille sopivan menetelmän. Huonekasveja, joiden lisäämiseen tarvitaan kasvihuoneolot, ei voi monistaa kotioloissa. Osa lajeista ei juurru ilman juurrutushormonia ja joitakin lajeja lisätään siemenistä. Tavallisimpia huonekasveja voi kuitenkin lisätä kotona.
Lisää pistokkaista:
aasinkorva
ahkeraliisa
aralia
begoniat
enkelinsiipi
hellepuu
ihmeköynnös
ihmepensas
jalohortensia
juoru
kiinanruusu
kirjovehka
kissus
kultaköynnös
kumiviikuna
kuningasbegonia
liisantyyny
limoviikuna
muorinkukka
muratti
nukkumatti
paavalinkukka
peikonlehti
pelargoni
piispankukka
pitsilehti
posliinikukka
reunustraakkipuu
soihtuköynnös
soilikki
tiikeribegonia
tuoksuköynnös
vaahtera-aulio
Lisää jakamalla muun
muassa nämä:
flamingonkukka
hienohelma
koristeananas
köynnösparsa
lumikuningatar
nukkumatti
palmuvehka
raitamatti
seepramaija
sulkasaniainen
tuonenkielo
tähkämaija
vehkat
viheradiantum
Lähde: Visa Lipponen, Seppo Hilpo, Kodin kukoistavat kasvit, Wsoy 2003.







