Valon määrä ratkaisee, mitkä kesäkukat ruukkupuutarhassa menestyvät. Ennen ulosistuttamista seurataan valon määrää ja auringonkiertoa tulevassa kesäparatiisissa. Keväällä paikka näyttää valoisalta, kun lehtipuut eivät vielä sitä varjosta.
Paahteinen paikka
Runsas kukinta on tyypillistä aurinkoisen paikan kesäkukille. Valoisa eteläparveke tai –terassi on myös kuuma. Siellä viihtyvät kesäkukat, jotka tarvitsevat runsaasti lämpöä ja kestävät paahdetta. Myös monet hyötykasvit tuottavat runsaan sadon aurinkoisessa ruukkutarhassa. Tuuletus on tärkeää, jos tila on lasitettu. Kastelu otetaan huomioon jo, kun taimia istutetaan. Kasvit haihduttavat paahteisella paikalla paljon vettä. Tilavat istutusastiat sopivat eteläparvekkeelle ja –terassille. Niissä multa ei kuivu hetkessä.
Itään suuntautuvalla parvekkeella
tai terassilla valoa on usein
riittävästi, mutta ei liikaa.Länteen suuntautuva ruukkutarha
on monille kesäkukille suotuisa.Paahteinen etelä- ja varjoisa
pohjoisparveke ovat kasveille ja
tarhurille haasteellisimpia.
Varjoisa paikka
Monet varjoisan paikan kesäkukat ovat reheviä ja lehteviä. Pohjoiseen avautuvassa ruukkupuutarhassa suositaan aina kasveja, jotka tulevat toimeen vähällä valolla. Yksivuotisissa varjon kasveissa on myös runsaasti kukkivia lajeja, kuten muhkeat begoniat, matalat kesäbegoniat ja upeat verenpisarat.
Aurinkoinen eteläparveke
Kesäkukkia: marketat, olkikukat, tähtisilmät, heliotrooppi, hopeavillakko, huovinkukka, ikikukat, rautayrtit eli verbenat, pelargoniat, tarhakakkarat ja -neilikat, kehäkukka, samettikukka, kosmoskukka, tulikruunu, tulisalvia, sinisalvia.
Monivuotisia: maksaruohot, kattomehitähdet, monet yrtit
Amppeli- ja köynnöskukkia: amppeliorvokki, hopeaputous, kanariankrassi, riippapelargoni, tuoksuherne, ruusupapu, mustasilmäsusanna.
Puolivarjoinen itä- tai länsiparveke
Kesäkukkia: ahkeraliisa, hortensiat, huovinkukka, kesäbegonia, karjalanneito, kesäleimu, kirjopeippi, lobelia, lumihiutale, kehtolehti, onnenapila, orvokit, verenpisara, pensaskrassi.
Monivuotisia: matalakasvuiset kurjenpolvet, suikeroalpit, keijunkukat.
Amppeli-ja köynnöskukkia: amppelibegonia, amppeliorvokki, amppelivaula, karjalanneito, lobelia, lumihiutale, miljoonakello, köynnöskrassi, amppeliverenpisara, siniviuhka, japaninhumala.
Varjoisa pohjoisparveke
Kesäkukkia: ahkeraliisa, begonia, verenpisara, kesäbegonia, lumihiutale.
Monivuotisia: kuunliljat.
Amppeli- ja köynnöskukkia: karjalanneito, amppeliverenpisara.
Paahdetta ja tuulta kestäviä
heliotrooppi, hopeakäpälä, hopeavillakko, kakkarat, neilikat, rautayrtti, samettikukka, sinitähtönen, timanttikukka, tulikruunu
Tuoksuvia
heliotrooppi, laventeli, orvokki, petunia, tuoksupelargonit, narsissi- ja valkotupakka, tuoksuherne, tuoksupielus, suklaakosmos, yrtit
Helppohoitoisia
ahkeraliisa, hopeaputous, hopeakäpälä, pelargonit, petuniat, marketat, miljoonakello, keijunmekko, rautayrtti, kehäkukka, samettikukka, siniviuhka, verbena, lumihiutale







