Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

11.5.2011

Perunaa parvekkeelta

 
 

Munakenno sopii idätysalustaksi.
Perunoiden idätysalustaksi sopii kotona esimerkiksi munakenno.

Kokeile uusien perunoiden kasvattamista parvekkeella. Idätä ja istuta, niin saat satoa parissa kuukaudessa. Valitse aikainen varhaisperunalajike ja osta tarkastetut siemenperunat alan liikkeestä.

Perunankasvatukseen sopivia varhais- ja kesälajikkeita ovat esimerkiksi Adora, Amazone, Barima, Hankkijan Timo, Ostara, Rocket, Siikli.

Perunoiden idättäminen

  • Idätä perunat valoisassa paikassa esimerkiksi ikkunanlaudalla.Valossa iduista tulee vihertäviä ja  tukevia, jolloin ne säilyvät ehjinä istutusvaiheessa.

  • Vedellä suihkuttelu silloin tällöin pitää perunat kiinteinä lämpimässä huoneilmassa. Kunnolliset idut kehittyvät parissa viikossa. 

Perunoiden kasvatus

Perunoiden kasvatukseen sopii tilava saavi, ämpäri tai ruukku, jonka pohjassa on reikä. Myös valmista kasvusäkkiä voi kokeilla perunan kasvatukseen.

Perunoille sopii kuohkea, hiukan hiekkapitoinen multa. Luonnonmukaiseen viljelyyn sopii esimerkiksi Biolanin Turvemulta, joka on valmiiksi lannoitettu.

Omia perunoita voi kasvattaa vaikka koko kesän. Toukokuun alussa  istutetut perunat kasvavat sopivasti juhannukseksi.

Jos omia perunoita haluaa maistaa useamman kerran kesässä, kannattaa niitä istuttaa vaikkapa muutaman viikon välein. Kovin paljon perunoita ei kuitenkaan yhteen ämpäriin mahdu, joten ison perheen kannattaa istuttaa eri perunaerät omiin astioihinsa.

Peruna on helpointa kasvattaa valmiissa perunasäkissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Innokas kasvattaja voi kokeilla myös kahden eri lajikkeen, esimerkiksi Timon ja Siiklin, kasvattamista yhtä aikaa.

Perunoiden istutus

  • Salaojita astia soralla tai kivillä ja lisää multaa noin parikymmentä senttiä.

  • Laita muutama peruna varovasti multaan selvästi erillään toisistaan.

  • Peitä mullalla, mutta jätä lisäysvara myöhemmälle mullan lisäämiselle.

  • Kastele hyvin ja pidä multa tasaisen kosteana, mutta ei liian märkänä.

  • Säilytä astia valoisassa ja lämpimässä paikassa. Yöpakkasten varalta suojaa harsolla.

  • Lisää multaa kasvun aikana, perunat eivät saa päästä vihertymään valon vaikutuksesta.

  • Ensimmäisiä uusia perunoita pääset maistelemaan noin parin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Lähdetietoa: www.properuna.fi

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Perunaa parvekkeelta."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi