Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

24.8.2011

Rikkakasvit leviävät talvellakin

 
 

Suomen luonnossa on noin pari sataa kasvilajia, jotka siementävät talvella. Osa talvisiementäjistä siementää vain talviseen aikaan ja osa useamman kerran vuodessa.

i_osmankaami.jpgTutut rikkakasvit, kuten nokkonen, pujo, juolavehnä, takiaiset, ohdakkeet, pietaryrtti ja valvatit varmistavat leviämisen ja siementävät myös talvella.

Siementen pudottaminen lumihangelle on tehokas tapa lisääntyä. Edellisenä vuonna kypsyneet siemenet kestävät kylmää ja säilyvät hyvin pakkasessa. Kevätauringon lämmössä siemenet pääsevät nopeasti kasvuun kosteassa maassa.

Kasvi leviää hyvin, jos siemenet matkaavat mahdollisimman etäälle emokasvista.

Siemenillä on monia tapoja liikkua paikasta toiseen. Tuuli ravistelee kasveja ja lennättää hangelle pudonneita siemeniä. Keväisten sulamisvesien mukana osa siemenistä kulkeutuu uusille kasvupaikoille.

Linnuille siemenet ovat tärkeää ravintoa talvella. Etsiessään ruokaa linnut liikuttelevat oksia ja pudottelevat siemeniä. Lintujen mukana leviää pääasiassa marjakasvien siemeniä, joita linnun elimistö ei pysty sulattamaan.

i_takiainen.jpgKoko ja rakenne auttavat siementä liikkumaan. Siemenissä on ulokkeita, karvoja, lenninhaivenia, koukkuja tai siivekkeitä, jotka helpottavat ilmassa lentämistä tai auttavat pysymään veden pinnalla. Hyvin pienet siemenet tarttuvat helposti jalkineisiin ja vaatteisiin. Takiaisen leviäminen varmistuu, kun kasvin koko hedelmystö siemenineen tarttuu ohi kulkevan jyrsijän turkkiin.  

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Rikkakasvit leviävät talvellakin."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi