Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

20.4.2011

Matkavakuutukset eri tarpeisiin

 
 

MatkavakuutusMatkavakuutus, eurooppalainen sairaanhoitokortti  − vai molemmat? Suomalaisista lähes kolmasosa matkustaa ilman matkavakuutusta. Pääsääntöisesti matkustaja on kuitenkin itse vastuussa itsestään, joten vakuutus on hyvä turva.

Matkalle lähtijän kannattaa miettiä, mitä hän matkallaan tekee ja millaista vakuutusta mahdollisesti tarvitsee. Jos luvassa on urheilu- tai extremeloma, matkavakuutusta kannattaa vakavasti harkita. Yllättävissä tapaturmatilanteissa sairaanhoitokulut saattavat nousta suuriksi, varsinkin jos joutuu viettämään sairaalassa useampia päiviä. 

Suomessa sairausvakuutetut voivat hakea myös ilmaista eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joka takaa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä hoidon samaan hintaan kuin paikallisille. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa hankkia molemmat. 

Matkavakuutus

Finanssialan keskusliiton tekemän tutkimuksen mukaan jopa 38 prosenttia suomalaisista uskoo, että Suomi järjestää kansalaisilleen kotiinkuljetuksen matkalla sattuneen vakavan sairauden tai tapaturman kohdatessa.

Kenelle?

Vakituisesti Suomessa asuville Suomen kansalaisille. Vanhempien mukana matkustavien lasten ei tarvitse yleensä ottaa erillistä matkavakuutusta. Esimerkiksi If:llä alle 20-vuotiaat lapset ovat vakuutettuina vanhempien matkavakuutuksessa, mikäli he matkustavat – eli lähtevät ja palaavat – yhdessä vanhempiensa kanssa.

Mitä matkavakuutus korvaa?

 

Tapaturmat ja äkillisen sairastumisen   

 
  • Matkavakuutus korvaa matkalla tapahtuvan tapaturman hoitokulut sekä mahdolliset matkan keskeytymisestä aiheutuvat kulut ja kuljetuskulut esimerkiksi takaisin kotimaahan.

  • Riskialttiille urheiluharrastuksille on yleensä otettava lisävakuutus. Tällaisia ovat esimerkiksi sukellus ja riippuliito. Lumilautailua ei lasketa riskialttiiksi lajiksi, mikäli lasku tapahtuu kunnossa pidetyillä rinteillä, ei off-pisteillä.   
 

Matkasairaudesta aiheutuvat kulut

 

 
  • Matkasairaudella tarkoitetaan matkalla alkunsa saanutta sairautta. Jos matkan aikana todetaan esimerkiksi diabetes, jota aiemmin ei ole tutkittu tai hoidettu, vakuutus korvaa sen hoitokuluja myös hoitoon hakeutumisen jälkeen. Esimerkiksi If:llä matkasairaudesta aiheutuvia hoitokuluja korvataan 90 vuorokautta hoitoon hakeutumisen jälkeen.

  • Matkavakuutus korvaa jo olemassa olevan sairauden hoidossa vain tarvittavan ensiapuhoidon, jos sairaus on pahentunut äkillisesti ja odottamattomasti.  Jos esimerkiksi ennen matkaa todettu sydänsairaus pahenee matkan aikana, matkavakuutus korvaa hoidon rajalliselle ajalle, mutta se ei korvaa esimerkiksi potilaan mahdollista siirtämistä Suomeen.

  • Matkavakuutus ei välttämättä korvaa esimerkiksi raskauteen tai raskauden keskeytymiseen liittyviä yllättäviä hoitokuluja tai raskauden aiheuttamasta pahoinvoinnista johtuvaa matkan keskeytymistä tai sen peruuntumista.
 

Kuolemantapauksiin liittyvät kulut

 

 

  • Kuolemantapauksissa matkustajavakuutus korvaa kuolleen kotimaahan kuljetuksen tai hautauskulut ulkomailla.
 

Matkan keskeytymiset ja peruuntumiset tietyissä tapauksissa

 

 

  • Matkan peruuntumista ja keskeytymistä koskevat korvaustilanteet vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin ja ne on määritelty vakuutusehtoihin. Yleensä korvataan ainakin äkillisen sairauden takia tapahtuva matkan peruuntuminen tai keskeytyminen.

 

Matkatavarat

Matkavakuutus eli matkustajavakuutus ei korvaa matkatavaroita, vaan niille on yleensä otettava oma matkatavaravakuutus. Matkatavaravakuutus sisältyy usein jo kotivakuutukseen.

Voimassaolo

Matkavakuutus voi olla jatkuva tai määräaikainen. Paljon matkustavan kannattaa yleensä valita jatkuva matkavakuutus.

Jatkuva matkavakuutus on lähtökohtaisesti voimassa 45 päivää kunkin matkan alkamisesta, joten pidempää matkaa suunniteltaessa kannattaa kysyä vakuutusajan pidentämistä tai ottaa määräaikainen vakuutus. Matkavakuutus on voimassa ulkomaan matkojen lisäksi yleensä myös kotimaan matkoilla.

 

   

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

 

Kenelle?

Ilmainen kaikille Suomessa sairausvakuutetuille ja niille, joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi vastaa. Suositeltava esimerkiksi ulkomailla asuville eläkeläisille. Lapsi tarvitsee oman kortin.

 

Mitä sisältää?

Takaa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä äkillisen sairaustapauksen tai tapaturman hoidon sekä pitkäaikaissairauden tai raskauteen tai synnytykseen tarvittavan hoidon samaan hintaan kuin paikallisille.

 

Suomi maksaa sairaanhoidon todelliset kustannukset hoidon antajalle. Jos hoidon antaja ei hyväksy eurooppalaista sairaanhoitokorttia, sairaanhoidon kustannukset on maksettava itse. Kustannuksista voit kuitenkin jälkikäteen hakea sairaanhoitokorvausta Kelasta.

 

Voimassaolo

Kaksi vuotta kerrallaan. Kela lähettää uuden kortin kotiin ennen vanhan kortin voimassaoloajan päättymistä. Kortin myöntämishetkellä tarkistetaan, että Suomi vastaa edelleen kortin saajan sairaanhoidon kustannuksista.

 

Kortti on voimassa EU- ja ETA-maissa ja Sveitsissä julkisessa terveydenhuollossa, sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkäreiden vastaanotoilla ja sopimuksen tehneissä sairaaloissa.

 


Lähteet:

Kelan verkkosivut ulkomailla sairastumisesta

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE

Ifin korvausasiantuntija Ulla Salkoviiri-Lauri

             
 
 
 

  

poiminnat

poiminta_makilahto.gif 

taskuparkki.gif

 

mielipidekysely

Mikä Sokos Hotelsin kylpylähotelleista on sinulle mieluisin?

  Sokos Hotel Vesileppis, Leppävirta

  Sokos Hotel Bomba, Nurmes

  Sokos Hotel Eden, Oulu

  Sokos Hotel Caribia, Turku

  Sokos Hotel Flamingo, Vantaa

  Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Matkavakuutukset eri tarpeisiin."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi