Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

10.5.2010

Matkalaukun pakkaaminen loma- tai työmatkalle

 
 

Matkalaukun pakkaaminen loma- tai työmatkalleRutinoitunut matkustaja pakkaa matkalaukkuunsa vain tarkkaan harkitut, toisiinsa värimaailmaltaan sointuvat vaatteet ja asusteet. Laukusta ei löydy ”varmuuden vuoksi” pakattuja vaatteita tai kenkiä.

Onpa kyse muutaman päivän tai muutaman viikon matkasta, kannattaa miettiä tarkkaan mukaan otettavien vaatteiden värimaailma.

Harkitulla värimaailmalla saat valtavan määrän yhdistelmiä; esimerkiksi viikon matkan jokaiselle päivälle oman yhdistelmänsä.

  • Valitse isojen pintojen vaatteisiin (mekot, housut, hameet, yhdistetakit, bleiserit yms.) vain kahta väriä.

  • Asusteissa (paidat, puserot, topit, vyöt, huivit jne.) suosi enintään 3-4 väriä.

  • Parhaimmillaan kaikki värit sointuvat keskenään.

 

Matkavaatteiden materiaalit

  • Omat mieltymykset ja matkakohteen lämpötila vaikuttavat matkavaatteiden materiaalien valintaan.

  • Puuvilla hengittää, tuntuu miellyttävältä, mutta myös rypistyy. Rypistyminen ei ole niin ongelmallista puuvillatrikoossa kuin kankaisena.

  • Pellava tuntuu viileältä helteessä, mutta viileässä ilmanalassa se ei ole lämmin.

  • Pellavan rypistyy, jos istut paljon. Valitse sellainen pellavavaate, jossa on myös jotain muuta kuitua tai vuorikangas. Ne hieman vähentävät rypistymistä.

  • Silkkiset vaatteet ovat miellyttäviä päällä. Jos vaate on silkkineulosta, sen rypistyminen ei osuuri ongelma toisin kuin ohuesta silkkikankaasta valmistetussa vaatteessa.

  • Perinteinen viskoosivaate on vilpoinen ja ilmava, mutta rypistyminen voi olla epämiellyttävää.

  • Bambuviskoosista valmistettu neulosvaate on hyvä matkavaate, koska rypistyminen on hallittua.

  • Jos toivot vähäistä rypistymistä, mieti synteettisistä kuiduista valmistettuja vaatteita. Valitse nykyaikaisia teko-kuituja, jotka eivät hiosta niin paljon

Pakkaa matkalaukku oikein

  • laita kenkien sisään sukat; ne toimivat lepolesteinä

  • pakkaa kengät kenkäpusseihin tai muovikasseihin

  • laita kenkäpussit laukun pohjalle

  • laita vyö kiertämään laukun sisäreunaa pitkin

  • pakkaa kosmetiikka yms. tukevaan meikkipussiin, jonka laitat laukun pohjalle

  • rullaa trikoo- ja neulevaatteet

  • taita rintaliivin kupit sisäkkäin

  • matkalaukun kansiosan alimmaiseksi laitetaan pitkät housut niin, että niiden molemmat päät roikkuvat laukun yli

  • housujen päälle pakataan muut rypistyvät vaatteet

  • käytä silkkipaperia apunasi, kun taittelet paitapuseroita, mekkoja tms. rypistyvää

  • rullaa paitojen ja puvuntakkien kaulusten sisäpuolelle sukkia tai alushousuja, jotka tukevat ja estävät kauluksia rypistymästä

  • taita lopuksi laukun ulkopuolella roikkuvat housunlahkeet ja housujen vyötäröosat muiden vaatteiden päälle

 

Lomamatkan vaatevarasto naiselle ja miehelle

Jos olet lähdössä viikon matkalle, johon sisältyy kaupunkilomailua kulttuuririentoineen ja nähtävyyskäynteineen, matkalaukusta olisi hyvä löytyä seuraavia tuotteita. Miehen vaatevarasto on samanlainen myös viikon työmatkalla.

Nainen

  • huoleton hame tai siistit farkut päiväkäyttöön (ellet matkusta farkuissa)

  • siistit pitkät housut

  • vyö, mikä sopii sekä farkkuihin että siisteihin pitkiin housuihin (jos matkustat farkuissa, et tarvitse toista vyötä)

  • mekko tai siisti hame kulttuuririentoa varten

  • joka päivälle pusero, toppi tai tunika

  • neuletakki

  • kevyt jakku, jonka voi pukea mm. mekon tai siistin hameen kanssa kulttuurimenoon

  • kahdet kengät: yhdet siistit iltakäyttöön ja kengät, joilla jaksat kävellä paljon (toiset jalkaan matkustamista varten); toiset jalkaystävälliset kengät laitat jalkaasi matkan ajaksi

  • asuihin sopivat sukat, sukkahousut tai stay upit

  • alusasut joka päivälle

  • muutama koru, joilla asukokonaisuuden ilme voidaan vaihtaa

  • iso huivi, jonka voi kietoa myös hartioille lämmittämään

  • pieni käsilaukku iltamenoja varten

Mies

  • siistit housut ilta- ja kulttuurimenoja varten

  • yhdistetakki, joka on samaa kangasta kuin siistit housut; näin saat tarvittaessa puvun käyttöösi

  • muutama pukupaita, jos illalla menet siistiin ravintolaan syömään ja kulttuuria katsomaan

  • huolettomia, mutta siistejä trikoopaitoja tai lyhythihaisia kangaspaitoja joka päivälle

  • neule

  • solmio

  • sukat joka päivälle

  • alushousut joka päivälle

  • siistit, mutta rennot jalkineet ja yhdet siistit nahkakengät iltamenoja varten, lisäksi citylenkkarit jalkaan matkan ajaksi

 

 

             
 
 
 

  

poiminnat

poiminta_makilahto.gif 

taskuparkki.gif

 

mielipidekysely

Mikä Sokos Hotelsin kylpylähotelleista on sinulle mieluisin?

  Sokos Hotel Vesileppis, Leppävirta

  Sokos Hotel Bomba, Nurmes

  Sokos Hotel Eden, Oulu

  Sokos Hotel Caribia, Turku

  Sokos Hotel Flamingo, Vantaa

  Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Matkalaukun pakkaaminen loma- tai työmatkalle."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi