Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

21.6.2011

Lemmikin kanssa matkustus

 
 

Lemmikin mukaan matkalleLemmikkieläin otetaan yhä useammin matkalle mukaan. Myös Sokos Hotellit ovat panostaneet lemmikkien viihtyvyyteen kotimaanmatkoilla.

Lemmikkien kanssa matkustaminen yleistyy ihmisten hankkiessa yhä enemmän kotieläimiä, etenkin koiria. Tien päälle lähdetään niin koiranäyttelyiden kuin loma- ja työmatkojen vuoksi.

Matkaaminen sujuu helposti, kun lemmikin totuttaa pienestä pitäen kuljetushäkkiin. Häkin voi kätevästi siirtää esimerkiksi hotellihuoneeseen. Lemmikki kannattaa pitää matkalla kytkettynä, ettei se karkaa. Vieraassa paikassa eläin ei löydä takaisin.

Matkustusvälineissä
lemmikin kanssa

Lentokone

  • Matkustajan on paikkavarausta tehdessään varmistettava matkatoimistolta tai puhelinmyynnistä, että lennon eläinkiintiössä on tilaa.

  • Eläin tulee kuljettaa kansainvälisen lentokuljetusyhdistyksen IATA:n määräysten mukaisessa kuljetuslaatikossa.

  • Isommat lemmikit matkustavat ruumassa, mutta pieniä lemmikkejä kuten kissoja, koiria ja jyrsijöitä saa kuljettaa rajoitetusti matkustamossa.

Lähde: Finnair

Juna

  • Lemmikkipaikkoja on kaikissa junissa, ja lemmikit voivat matkustaa yhdessä isäntänsä/emäntänsä kanssa.

  • Lemmikin pitää olla rokotettu ja sisäsiisti.

  • Koiria lukuun ottamatta lemmikit matkustavat kuljetuslaatikossa.

Lähde: VR

Bussi

  • Bussit ottavat yleensä kuljetettavaksi tavallisia lemmikkejä saattajan kanssa, mikäli bussissa on tilaa.

  • Lemmikin pitää olla kytkettynä ja isäntänsä/emäntänsä jalkojen juuressa siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa muille matkustajille.

  • Bussissa jo istuvalla allergisella matkustajalla on oikeus pyytää kuljettajaa estämään lemmikin tulo bussiin, lukuun ottamatta opas- tai avustajakoiraa.

Lähde: Matkahuolto

Laiva

  • Laivalla lemmikin saa yleensä ottaa mukaan vain reittimatkoille. Risteilyillä lemmikkieläinten tuominen laivalle on kielletty.

  • Lemmikkien matkat varataan ja maksetaan erikseen, ainoastaan näkövammaisten opaskoirat matkustavat ilmaiseksi.

  • Laivalla lemmikkieläimet saavat oleskella hytissä vain jos omistaja on lunastanut käyttöönsä koko hytin. Ravintoloihin eläimiä ei saa yleensä tuoda.

  • Koirien tulee olla hytin ulkopuolella talutushihnassa ja vartioituna. Koiria saa ulkoiluttaa ainoastaan ulkokannella.

Lähde: Viking Line

Matkapahoinvoinnin välttämiseksi lemmikkiä ei kannata ruokkia ennen matkaa vaan vasta perille päästyä.

Ota matkalle mukaan:

  • lemmikin omat tutut ruoat

  • tuttuja tavaroita, kuten vesi- ja ruokakuppi, huopa ja lemmikin leluja

  • ensiapulaukku punkkipihteineen ja tulehdusvoiteineen

  • lemmikin normaalit hoitovälineet kuten harja ja pyyhe.


 

Sokos Hotelleissa lemmikin kanssa matkustaminen on helppoa

 

Eläinystävälliselle hotellimajoitukselle on tarvetta. Sokos Hotellit pyrkivät tekemään kotimaassa lemmikin kanssa matkustavien oleskelusta helppoa ja vaivatonta.

 

Hotellien tyypillisintä lemmikkieläinvierasta, koiraa, muistetaan omalla tervetuliaiskassilla. Tuotekassin sisältö on suunniteltu yhdessä lemmikkitarvikealanyritys Best Friend Groupin kanssa sen tekemän laajan asiakaskyselyn pohjalta.

 

Tuotekassissa on muun muassa:

  • puruluita

  • pihvitikkuja

  • koirankakkapusseja

  • tietoa paikkakunnan lähimmistä koirapuistoista ja eläinlääkäristä.

Koiranomistajalle pyritään lisäksi varaamaan huone läheltä hissejä tai uloskäyntiä, jotta eläimen kanssa pääsee helposti ulos. Myös muut huonetta koskevat toivomukset toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

 

Tärkeintä on muistaa kertoa huonevarausta tehtäessä mukana tulevasta lemmikistä, jotta hotelli osaa varautua siihen. Netin kautta erityistä lemmikkihuonevarausta ei vielä toistaiseksi voi tehdä. Lemmikin yöpyminen hotellissa maksaa 10 euroa vuorokaudessa.

   

Lemmikkien ulkomaille viemisessä on kotimaata enemmän rajoituksia. Eläimelle pitää muun muassa hankkia EU:n lemmikkieläinpassi, jonka saa eläinlääkäriltä. Lisätietoja: Evira

Oma auto

  • Lemmikille kannattaa varata oma paikka kuljetushäkkeineen esimerkiksi farmariauton takakontista. Takatila on tällöin hyvä eristää turvaverkolla. Eläimen voi myös kiinnittää turvavöillä takapenkille.

  • Häkki sekä muut matkatavarat tulee kiinnittää siten, etteivät ne liiku matkan aikana, eivätkä matkatavarat vyöry häkin päälle.

  • Ajon aikana on huolehdittava riittävästä ilmastoinnista ja lemmikin vedensaannista sekä muistaa pitää parin tunnin välein jaloittelutaukoja.

  • Lemmikkiä ei saa jättää kesäkuumalla yksin autoon.

Asiantuntijoina ketjupäällikkö Anna-Liisa Termonen, Sokos Hotels, ja viestintäpäällikkö Kaija Unhola, Kennelliitto 

             
 
 
 

  

poiminnat

poiminta_makilahto.gif 

taskuparkki.gif

 

mielipidekysely

Mikä Sokos Hotelsin kylpylähotelleista on sinulle mieluisin?

  Sokos Hotel Vesileppis, Leppävirta

  Sokos Hotel Bomba, Nurmes

  Sokos Hotel Eden, Oulu

  Sokos Hotel Caribia, Turku

  Sokos Hotel Flamingo, Vantaa

  Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Lemmikin kanssa matkustus."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi