Joulutorit ovat Saksassa vuosisatoja jatkunut perinne, ja lähes jokaisessa kaupungissa on omat markkinansa. Pelkästään Berliinissä järjestetään kymmeniä joulutoreja vuosittain.
Tuikkivat valot, koristeelliset myyntikojut, käsityöt ja joulukoristeet, karusellit sekä ihanat jouluherkut houkuttelevat vuosittain miljoonia ihmisiä Saksan joulutoreille. Kaupunkien historiallisilla aukioilla järjestettävät tapahtumat ovat joulunajan kohtauspaikka, jossa vieraillaan perheen, ystävien tai työtovereiden kanssa.
Torilla voi juoda kupposen kuumaa, kuunnella konserttia tai etsiä joululahjoja. Suurimmat torit ovat avoinna jouluun tai uuteen vuoteen saakka joka päivä, puolilta päivin myöhäiseen iltaan. Berliinin, Hampurin, Münchenin ja Düsseldorfin lisäksi myös Nürnbergin ja Dresdenin joulutorit ovat tunnettuja.

Berliini
Saksan pääkaupungissa Berliinissä järjestetään vuosittain noin 60 joulutoria eri puolilla kaupunkia. Näyttävimmät markkinat ovat tuomiokirkkojen hallitsemalla Gendarmenmarkt-aukiolla ja tv-tornista tunnistettavalla Alexanderplatzilla.
Nostalginen Opernpalais
Nostalginen joulutori sijaitsee kauniisti valaistun Berliinin valtionoopperan ympäristössä, kaupungin itäpuolen historiallisessa keskustassa. Opernpalaisia ympäröivät puukojut, joissa myydään muun muassa käsintehtyjä leluja, Kristuksen syntymää kuvaavia seimihahmoja, mehiläisvahakynttilöitä ja perinteisiä joulukuusenkoristeita, kuten pähkinänsärkijäukkoja.
Markkinoilla voi seurata piparileipureiden ja käsityöläisten työtä, kuunnella klassista musiikkia sekä ajaa hevoskyydillä, maailmanpyörässä tai karusellissa. Herkutteluun sopivat piparkakut, sokerilla kuorrutetut mantelit ja paahdetut kastanjat. Juomapuolella lämmikettä tarjoavat hehkuviini, punssi ja feuerzangenbowle eli joulumausteilla maustettu punaviini, johon on sulatettu rommilla imeytettyä sokeria.
Avoinna 23.11.–23.12.2011.
Elämyksellinen Gendarmenmarkt
Konserttitalon, saksalaisen ja ranskalaisen tuomiokirkon ympäröimällä Gendarmenmarktin aukiolla järjestetään kaupungin monipuolisimpiin kuuluva joulutori, jonne on euron sisäänpääsymaksu.
Markkinoilla on koettavaa ja nähtävää kaikenikäisille, mutta aivan pienimmät lapset kannattaa viedä toiselle joulutorille. Paikan päällä esiintyvät kuorot keskittyvät klassiseen ja jazzmusiikkiin, ja kulinaristisina herkkuina tarjoillaan Berliinin huippukokkien keitoksia. Perinteisempään makuun saatavilla on myös kanelipunssia, juustoja, grillattuja makkaroita ja suklaata.
150 kojussa myydään tuttujen jouluostosten lisäksi taidetta, valokuvia, grafiikkaa sekä kuvanveistäjien tuotteita. Lämmitetyssä teltassa voi seurata käsityöläisiä työnsä ääressä. Markkinoilla nähdään myös jonglöörien, akrobaattien ja tulennielijöiden esityksiä.
Avoinna 21.11.– 31.12.2011.
Lapsenmielinen Alexanderplatz
Tv-tornistaan tunnetun Alexanderplatzin aukio muuttuu kuukauden ajaksi talviseksi ihmemaaksi. Näillä markkinoilla viihtyvät myös lapset, sillä viihdykkeenä on karuselleja, lasten eläintarha, luistelurata ja maailmanpyörä, jonka korkeuksista voi ihailla talvista Berliiniä. Lapset tai huvittelun haluiset aikuiset voivat kuvauttaa itsensä joulupukin kanssa, joka vierailee markkinoilla kolmesti päivässä.

Markkinoiden suurimmat herkut ovat hattara ja hehkuviini. Ostoksia voi tehdä Mariankirkon (Marienkirche) luokse pystytetyissä kojuissa, joissa myydään käsitöitä ja perinteisiä saksalaisherkkuja.
Avoinna 21.11.–26.12.2011.
Turistien suosima Gedächtniskirche
Länsi-Berliinin puolella, kuuluisan rauniokirkon Gedächtniskirchen luona levittäytyvällä joulutorialueella on yli 170 kojua. Sijainti on turistien suosima, ja saksan sijaan kojujen siimeksessä kuuleekin lähinnä englantia, ranskaa ja espanjaa. Matkailijoiden suosion takia markkinoilla myydään turistikrääsää, mutta käsitöiden, joulukoristeiden sekä lasi- ja pronssitöiden joukosta voi tehdä löytöjäkin. Herkkuhampaan kolotukseen on tarjolla sokerikuorrutettuja hedelmiä ja bratwurstia, palanpainikkeeksi nautitaan hehkuviiniä tai punssia.
Avoinna 21.11.2011–2.1.2012.
Hienostunut Charlottenburg
Yli 300 vuotta vanhan Charlottenburgin linnan edustalla järjestettävät joulumarkkinat äänestettiin Berliinin parhaiksi muutama vuosi sitten. Puukojuissa myydään laadukkaita taidekäsitöitä, koruja, astioita ja kynttilöitä. Markkinoilla on tarjolla alueellisia jouluherkkuja, esimerkiksi juustoja, makkaroita, suklaata ja värikkäästi koristeltuja pipareita. Ohjelmana on kuoroesityksiä, koiravaljakkoajeluita, muotinäytöksiä ja lapsille karuselleja.
Avoinna: 21.11.–26.12.2011

Hampuri
Hampurissa on kymmenkunta erilaista joulutoria, joiden tunnelma vaihtelee hienostuneesta Jungfernstiegista riehakkaaseen Sankt Paulin K-18-joulukuusimetsään.
Lennokas Raatihuoneen tori
Kaupungin suosituimpiin kuuluvalla joulutorilla on noin 100 myyntikojua, joissa kaupataan eri alueiden erikoisuuksia, esimerkiksi Nürnburgin piparkakkuja, Tirolin puuveistoksia ja Erzgebirgen käsintehtyjä joulukoristeita. Syötäväksi voi valita muun muassa uuniomenoita, hodareita ja paikallisia kalasämpylöitä. Joulumarkkinoiden erikoisuus on lentävä joulupukki, joka vierailee poroineen ja rekineen kolmesti päivässä.
Avoinna 21.11.–23.12.2011.

München
Katolilaisen Baijerin alueella joululahjoja ei tuo joulupukki vaan Christkindl eli kristitty lapsi. Tästä syystä joulumarkkinoita kutsutaan Baijerissa nimellä Christkindlmarkt. Münchenissä on noin 20 joulutoria.
Baijerintäyteinen Marienplatz
Kaupungin tunnetuin ja vanhin joulutori sijaitsee vanhankaupungin sydämessä Marienplatzin aukiolla. Ensimmäisen kerran vuonna 1642 järjestetyssä tapahtumassa on yli 160 perinteisesti koristeltua kojua, joissa myydään muun muassa puutöitä, leluja, kristallia ja runsaasti seimitarvikkeita. Vatsaa voi täyttää piparkakuilla, uuniomenilla, perunapannareilla ja bratwurstilla. Ohjelmanumeroina on hyvän Nikolauksen ja pahan Krampuksen näyttäytyminen, baijerilaista musiikkia ja työpajoja lapsille.
Avoinna: 25.11.–24.12.2011.
Düsseldorf
Düsseldorfin tunnetuimmat joulumarkkinat ovat Königsallee-ostoskadun lähistöllä järjestettävät Düsseldorfin joulumarkkinat. Ne levittäytyvät kuudelle aukiolle, joille kaikille on luotu oma tunnelmansa.
Düsseldorfin joulumarkkinoilla päivän saa kulumaan ostosten ja herkuttelun lisäksi luisteluradalla ja huvipuistossa. Lapsille tarjotaan myös nukketeatteria ja karuselliajeluita. Nälkää voi estää muun muassa tirolilaisilla herkuilla, perunapannukakuilla ja kuohkeilla hollantilaisilla poffertjes-leipomuksilla. Kojuissa myydään kynttilöitä sekä metalli-, lasi- ja puutöitä.
Avoinna 17.11.–23.12.2011.
Tietokulma: SaksaAikaero: –1 tunti. Kenelle: Lapsiperheille, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille, luontomatkailijoille ja yöelämästä pitäville. Liikkuminen: Saksassa on erittäin toimiva julkinen liikenne. Syöminen: Saksassa ulkona syöminen on edullista. Hyvästä palvelusta on kohteliasta jättää noin 5–10 prosentin juomaraha. Huomioitavaa: Varsinkaan entisen Itä-Saksan alueella ihmiset eivät välttämättä osaa englantia. |
Lisätietoa:






Kommentit (0)