
Kreikan suurin saari houkuttaa rantalomailijoiden lisäksi luontomatkailijoita, ruokaturisteja sekä historiasta innostuvia seikkailijoita.
Moni palaa sinne kerta toisensa jälkeen – ja syystäkin. Noin 250 km pitkä ja 50 km leveä Kreetan saari on kuin oma pieni maanosansa, josta löytyy niin valkohuippuisia vuoria kuin turkoosien aaltojen huuhtomia rantoja.
Suurin osa saaren asutuksesta ja turismista on keskittynyt pohjoisen tasaisemmille rannoille. Siellä sijaitsevat saaren neljä suurinta kaupunkia, Iraklion, Retymnon, Hania ja Agios Nikolaos sekä suosituimmat rantakohteet. Kreetan vilkkain lentokenttä on Haniassa, ja jo lyhyen matkan päästä kentältä länteen päin mentäessä löytyy vilkasta ranta- ja yöelämää ja paljon turistipalveluita. Aidosta kylätunnelmasta voi puolestaan nauttia Hanian itäpuolella Soudan lahden rantakylissä.
Saaren keskellä kohoaa vuoristo, jonka korkeimmat huiput ulottuvat yli kahden kilometrin korkeuteen ja jonka suojissa piileskelee valkoisia pieniä kyliä, vehreitä ja hedelmällisiä tasankoja sekä saaren ainoa makeavetinen järvi, Kournas.
Kreetan jylhemmät etelärannat ovat säilyneet kaukana massaturismista ja sieltä on mahdollista löytää hiljaisimmat ja luonnontilaisimmat rannat. Rantaviivaa Kreetalla on yhteensä noin 1 000 km.

Elävää historiaa
Monimuotoisen luonnon ja jännittävien maisemien lisäksi Kreeta on tunnettu pitkästä ja mielenkiintoisesta historiastaan, joka johtuu saaren keskeisestä sijainnista Välimeren itäosassa. Ensimmäiset asukkaat saarelle saapuivat jo kivikauden aikana.
Vuosina 3000-1400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Kreetalla kukoistanut minolainen kulttuuri oli koko Euroopan ensimmäinen merkittävä korkeakulttuuri. Knossoksen minolaiskaupungin rauniot labyrinttipalatseineen onkin saaren ja koko Kreikan tärkeimpiä matkailukohteita. Minolaiseen kulttuuriin pääsee sukeltamaan myös Iraklionin arkeologisessa museossa, jonka kokoelmaa sanotaan yhdeksi maailman parhaista.
Historia elää Kreetan arjessa myytteineen, tarinoineen ja perinteineen. Saarella voi edelleen nähdä pussihousuisen miehen paimentamassa vuohia pölyisillä kärrypoluilla tai aasikärryn ajureineen.


Suurimmat kaupungit ovat yhtä moderneja ja hektisiä kuin muuallakin Euroopassa, mutta pienissä kylissä aika tuntuu pysähtyneen. |
Tutustu saareen patikoiden

Kreetalta löytyy sopivia vaellusreittejä ja luontopolkuja eritasoisille retkeilijöille. Reitit mutkittelevat milloin oliivilehtojen katveissa aasipolkuja seuraten, milloin jyrkkiä rinteitä kivuten tai rantaviivaa myötäillen. Luonnon yrttitarha polkujen varrella muistuttaa, miltä oregano tai salvia parhaimmillaan tuoksuu, ja varsinkin keväällä kukkaloisto maalaa maisemat entistäkin satumaisemmiksi.
Patikoimaan voi lähteä itsenäisesti opaskirjojen ja karttojen kanssa, mutta matkailijoille on tarjolla myös hyvä valikoima valmiita ja opastettuja vaellusmatkoja eri puolille saarta. Opastetuilla retkillä painotus voi olla kulttuurissa, historiassa tai vaikka saaren rikkaassa kasvistossa.
Vaellusreiteille osuu usein pieniä luostareita, kirkkoja ja muita pyhiä paikkoja. Reitit kulkevat joskus myös ikiaikaisten raunioiden ja luolien läheisyydessä. Vuodenajasta riippuen vaelluksella saattaa hyvällä onnella päästä mukaan esimerkiksi perinteiseen viininvalmistukseen tai oliivien poimintaan.

Mielenkiintoisia kohteita patikoinnin lomaan
|
Suosituimpia vaellusalueita Kreetalla
|

Kreetalainen ruokavalio
Euroopan pitkäikäisimmät ihmiset ja maailman terveellisin ruokavalio – myös niihin Kreeta usein yhdistetään. Perinteinen kreetalainen ruokavalio sisältää paljon tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä sekä täysjyvätuotteita ja palkokasveja, kohtuudella maitotuotteita ja kalaa, ja vain silloin tällöin lampaan- tai vuohenlihaa. Kylmäpuristettua oliiviöljyä käytetään reilusti ja lähes joka ruokaan.
Ruoka nautitaan perinteisin menetelmin valmistetun viinin kera. Jälkiruoaksi on yleensä tuoreita hedelmiä, joskus myös hunajassa kylpeviä pähkinäisiä leivonnaisia. Niiden kyytipoikana maistellaan rakia, paikallista vahvaa viinaa.
Olennaista on, että ruoka on paikallista ja tuoretta. Silloin siinä on energia ja elinvoima tallella. Etenkin alkupalat tarjoillaan pieniltä lautasilta, jotka kiertävät pöydässä. Ruokalajeja on yleensä useita, kuten myös syöjiä. Kreetalaisia pidetään hyvin vieraanvaraisena kansana ja usein myös turisti pääsee osalliseksi tästä vieraanvaraisuudesta.

Pöytään on katettu kalamária, hortaa ja paikallista viiniä. Granaattiomenat kypsyvät auringossa.
Kreetalaisia ruokiaMezédes – alkupalalajitelma
Tzatziki – valkosipulilla, kurkulla ja mintulla maustettu jogurttidippi Kalamári – upporasvassa paistettua mustekalaa Saganáki – leivitettyä ja paistettua feta-juustoa Horiátiki – kreikkalainen salaatti
Fava – paputahna Stifádo – sipulin kanssa haudutettua naudanlihaa Horta – villivihanneksia |
Näin löydät hyvän tavernan
Hyvän, perinteistä kreetalaista ruokaa tarjoavan ravintolan tai tavernan tunnistaa esimerkiksi siitä, että ruokalistalla on hortaa tai favaa. Asia kannattaa tarkistaa ravintolan henkilökunnalta. Jos ravintolassa on suomenkielinen ruokalista, voi olla melko varma, että perinneruokia ei ole tarjolla.

Tietokulma: Kreeta
Kieli: Kreikka
Väkiluku: Noin 600 000
Saaren pääkaupunki: Iraklion
Aikaero: Sama aika kuin Suomessa
Valuutta: Euro
Ilmasto: Kuivahko Välimeren ilmasto. Pohjoisrannikko on rehevämpi kuin karumpi etelä. Keväällä luonto on vehreimmillään ja kesäkuusta syyskuuhun on paras rantalomakausi. Talvet ovat leutoja.
Tippi: Juomaraha sisältyy ravintolalaskuun, mutta usein jätetään myös kolikoita juomarahaksi. Taksinkuljettajat odottavat 10 prosentin juomarahaa.
Rokotukset: Kreetalle ei vaadita rokotuksia.
Pukeutuminen ja tavat: Pukeutuminen on rentoa, mutta luostareissa ja kirkoissa vaaditaan asiallista pukeutumista. Vähintään olkapäät ja polvet on peitettävä. Kuumimpien kuukausien ulkopuolella illat voivat olla viileitä. Myös vuoristoon kannattaa varautua myös lämpimämmillä vaatteilla.
Liikkuminen: Saarella on tiheä linja-autoverkko ja bussilla pääsee liikkumaan edullisesti. Myös takseja on paljon. Kaikista satamista on lauttayhteys lähikaupunkeihin. Auton vuokraamiseen riittää yleensä suomalainen ajokortti. Kannattaa muistaa, että vaikka kartalla matka näyttää lyhyeltä, se voi mutkaisten vuoristoteiden johdosta osoittautua paljon pidemmäksi ja aikaa vieväksi. |





