Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

23.11.2011

Hiihtokeskus Vuokatti

 
 

Hiihtokeskus Vuokatti, Jussi OvaskainenVuokatin rinteet sopivat niin ensikertalaisille kuin kokeneille laskijoille. Vuokatti on myös monipuolinen maastohiihdon harrastekeskus, joka tarjoaa mahdollisuuden aktiiviseen lumilomailuun.

Vuokatissa on 13 eritasoista laskettelurinnettä helpoista aloittelijoiden rinteistä todellista taitoa vaativiin. Lumilautailijoiden käytössä on half pipe ja streetti. Vuokatissa on myös FIS:n vaatimukset täyttävä pujottelurinne.

Perheen pienimmillä on mahdollisuus opetella laskettelua Tenavarinteessä, ja koko perhe voi lasketella yhdessä Perherinteessä.

Vuokatin hiihtoladut

Alueella sijaitseva Vuokatin Urheiluopisto on huipputason valmennuskeskus, jossa on erinomaiset puitteet hiihtämiseen. Vuokatin maankuulut ladut ovat sekä kuntoilijoiden että kilpahiihtäjien suosiossa.

Vaativuustasoltaan vaihtelevia retki- ja kisalatuja on alueella 100 kilometriä. Hiihtää voi järviladuilla, kangasmaastossa tai vaaramaisemissa. 

Vuokatin muut aktiviteetit

Vuokatissa voi harrastaa muun muassa lumikenkäilyä, retkiluistelua ja moottorikelkkailua, pelata alppicurlingia tai kokeilla zorbingia, jossa pyöritään mäkeä alas läpinäkyvän pallon sisällä.

Sokos Hotel Vuokatti

Sokos Hotel Vuokatti sijaitsee urheiluopiston vieressä, keskellä Vuokatin matkailualuetta. Hotellista pääsee suoraan hiihtoladuille ja matkaa laskettelurinteille on alle kilometri.

Alueella liikennöi ilmainen skibussi, jolla pääsee kätevästi rinteille, kauppoihin ja runsaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle Katinkullan alueelle. 

Hotelli sopii perheiden lisäksi aikuisille seurueille. Hotellin alakerrassa on lukolliset kaapit hiihtovälineitä varten sekä suksenhuoltotila ammattitason työkaluineen ja tehokkaine vaatteidenkuvaus-kaappeineen. Hotellihuoneissa on kuivauskaappi sekä hyvät säilytystilat varusteille.

 

Hiihtokeskus Vuokatti

  • 13 rinnettä
  • 8 hissiä, hissikapasiteetti 10 400 hlöä/tunti
  • pisin rinne 1 100 m
  • suurin korkeusero 174 m
  • tenavarinne lapsille
  • street
  • half pipe
  • hiihtokoulu
  • 2 välinevuokraamoa ja suksihuolto
  • 100 km maastohiihtolatuja
  • ensilumenlatu.
  
Hiihtokeskus Vuokatti, Tuomas Kaakinen 

Sokos Hotel Vuokatti tarjoaa edullisia majoituspaketteja, joihin kuuluu lasketteluliput tai kylpyläkäynti Holiday Club Katinkullassa. Laskettelu- ja kylpylälippuja voi ostaa myös hotellin vastaanotosta normaalihintaa edullisemmin. Asiakasomistajat saavat näistä lipuista Bonusta. Vastaanotosta voi ostaa myös useiden muiden palveluntuottajien lippuja.

Lisätietoja

Sokos Hotels

S-Matkat.fi

Vuokatti  

             
 
 
 

  

poiminnat

poiminta_makilahto.gif 

taskuparkki.gif

 

mielipidekysely

Mikä Sokos Hotelsin kylpylähotelleista on sinulle mieluisin?

  Sokos Hotel Vesileppis, Leppävirta

  Sokos Hotel Bomba, Nurmes

  Sokos Hotel Eden, Oulu

  Sokos Hotel Caribia, Turku

  Sokos Hotel Flamingo, Vantaa

  Sokos Hotel Palace Bridge, Pietari

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Hiihtokeskus Vuokatti."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi