Kasveja, siemeniä, taimia sekä puutarhatarvikkeita on saatavilla Prismoista, Multasormista ja Kodin Terrojen puutarhamyymälöistä. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.
Vinkkejä puutarhan suunnitteluunPuutarhasuunnittelussa tärkein asia on ryhmitellä kasvit oikein ja sopeutua paikan kasvuoloihin. Puutarhan ongelmat johtuvat usein siitä, että teemme monet asiat luonnonvastaisesti. Puutarhassa on usein liian paljon paljasta maata, liian tasaista, eikä kasveja ole valittu kasvupaikan mukaan tai ne on sijoitettu väärin. Helppohoitoisen puutarhan ratkaisujaPuutarhasta tulee helppohoitoisempi, kun leikattavista pensasaidoista ja nurmikosta, perennaryhmistä, yksivuotisista kukista, marjatarhasta, hedelmätarhasta, vihannesmaasta sekä puista ja pensaista nurmikolla luovutaan. Luopuminen ei silti välttämättä ole tarpeen, jos malttaa suunnitella puutarhan huolella ja tehdä muutaman helppohoitoisen ratkaisun. Vapaasti kasvavat aidanteetLeikattujen pensasaitojen asemesta voidaan käyttää vapaasti kasvavia aidanteita ja pensasryhmiä, mieluiten monilajisia. Pensaiden ja puiden väleissä ei saa olla nurmikkoa, koska puut ja pensaat viihtyvät huonosti ja tuhoutuvat helposti, kun ne on istutettu nurmikolle. Puiden ja pensaiden paikkaPuut ja pensaat ryhmitellään tontin laidalla suojaa antavaksi puu- ja pensasvyöhykkeeksi. Siinä voidaan käyttää koristepuiden asemesta myös hedelmäpuita ja koristepensaiden sijaan marjapensaita. Pensaiden ja puiden alla viihtyvät keväiset sipulikukat ja myöhemmin kesällä saniaiset, peittokasvit ja muut varjoperennat. Harkitusti nurmikkoaNurmikko on puutarhan suuritöisin alue, ainakin jos haluamme sen olevan aina paraatikunnossa. Voi ajatella, mihin nurmikkoa tarvitaan. Ainakin osa siitä voisi olla ketoa tai niittyä. Hyöty- ja koristekasvit rinnanPuutarhassa kasvatettavien vihannesten ja maustekasvien määrä on yleensä pieni varsinkin silloin, kun niitä tuotetaan vain kesäkäyttöön. Ne voidaan ryhmitellä osaksi puutarhan kukkatarhaa: vihannekset, mausteyrtit, perennat, ryhmäruusut ja muut matalat kukkivat pensaat, peittokasvit, keväiset sipulikukat, yksivuotiset suoraan avomaalle kylvettävät kesäkukat ja taimina istutetut ryhmäkasvit yhteen kasvamaan. Kasvit viihtyvät, jos ne on istutettu niille sopiviin olosuhteisiin. Maaston muodotPuutarhan ei tarvitse olla tasainen, koska kyseessä ei ole pelto, jonka täytyy olla tasainen koneiden vuoksi. On huomattu, että arat pensaat ja perennat viihtyvät paremmin, jos maanpinta on viettävä tai siinä on loivia epätasaisuuksia, kuten luonnossakin. Oikeiden kasvien valintaPuutarhan tärkeimmät kasvit valitaan tarkoin kasvupaikan maaperän mukaan alueella talvenkestävistä kasveista. Perennat valitaan paikalla hyvin menestyvistä lajeista, joita lisätään jakamalla tai siemenistä ja istutetaan kukkatarhan eri puolille. Virheellisestä suunnittelusta johtuvia ongelmia
Puutarhan suunnittelussa huomioitavaa
Nurmikon leikkaaminen puiden ja pensaiden välistä on työlästä. Istutusalueista kannattaa tehdä mahdollisimman yhtenäisiä. Ladataan kommentointia... | |