Viherkasveja on saatavilla Prismoista ja Kodin Terroista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.
Ilmaa puhdistavat huonekasvitViherkasvit kosteuttavat sisätilojen ilmaa ja parantavat ilmanlaatua. Esimerkiksi vehkat, muratti ja limoviikuna puhdistavat ilmaa erityisen tehokkaasti. Tehokkaimpia ilman puhdistajia ovat nopeakasvuiset, rehevät ja hyvinvoivat viherkasvit. Kotien ja työpaikkojen huoneilmassa on satoja orgaanisia kaasumaisia yhdisteitä, jotka heikentävät hengitysilman laatua. Ilmaan erittyy epäpuhtauksia muun muassa rakennusmateriaaleista, kalusteiden lakoista ja liimoista sekä tekstiileistä. Sisätilojen yleisin hengitysilman epäpuhtaus on formaldehydi. Lisäksi hengitämme jatkuvasti muun muassa trikoorietyleeniä, asetonia sekä bentseeniä, jota erittyy ennen kaikkea liikenteen päästöistä. Monet koteja koristavat huonekasvit ovat varsinaisia huonon ilman syöjiä: kasvien lehtien pinnalla on ilmarakoja, joiden avulla kasvit sitovat epäpuhtauksia. Kasvin juuristossa mikrobit hajottavat myrkyt kasvien ja pieneliöiden ravinnoksi. Viherkasvien ansiosta ilman happipitoisuus nousee. Osa kasveista erittää myös kemikaaleja, jotka hävittävät sisäilman homeitiöitä ja bakteereja. Viherkasvit ovat ilo silmälle ja ne tekevät ympäristöstä viihtyisämmän, mutta kasveilla on myös terveysvaikutuksia. Tutkimusten mukaan ne vähentävät stressiä, laskevat verenpainetta ja parantavat tarkkaavaisuutta. Sisäilmaa puhdistavat kasvitViirivehka puhdistaa tehokkaasti huoneilmaa. Tehokkaimpia ilman puhdistajia ovat nopeakasvuiset, rehevät ja hyvinvoivat viherkasvit. Kasvit kannattaa istuttaa tarpeeksi isoon ruukkuun ja ilmavaan multaan, jotta ne pääsevät työskentelemään tehokkaasti sisäilman hyväksi. Myös riittävä valo on kasveille tärkeää. Huoneilmaa puhdistavat tehokkaasti esimerkiksi
Kaarisulkasaniainen lisää kosteutta huoneilmaan. Ilmankosteutta lisäävät huonekasvitKasvit lisäävät ilmankosteutta haihduttamalla huoneilmaan kasteluveden vesihöyryjä. Huoneilman kosteus on tärkeää etenkin kuivaan talviaikaan. Riittävän kostea huoneilma helpottaa kuivasta ihosta kärsiviä ja taltuttaa sähköisiä hiuksia ja tekstiilejä. Ryhmäksi istutetut kasvit kosteuttavat ilmaa tehokkaimmin. Tehokkaimpia ilmankosteuttajia ovat ohutlehtiset kasvit, jotka viihtyvät kostealla alustalla. Ilmankosteutta lisäävät esimerkiksi
Allergisoivat kasvit Kannattaa muistaa, että osa kasveista saattaa aiheuttaa myös yliherkkyyttä ja allergisia oireita. Esimerkiksi kukkivien kasvien siitepöly ja saniaiskasvien itiöpöly voivat saada silmät kutisemaan ja nenän vuotamaan. Helposti allergisoivia kasveja ovat muun muassa lyyra- ja limoviikuna, traakkipuu, oleanteri, rahapuu, kiinanruusu, jukkapalmu, saniaiset sekä useat fiikukset. Kukkivista huonekasveista allergiaa aiheuttavat helposti krysanteemit ja gerbera. Allergiset ihmiset herkistyvät usein myös voimakkaille tuoksuille. Myös kostea ilma ja kasvien lehdille kerääntyvä pöly voivat allergisoida. Huonekasvien ruukut kannattaa aina salaojittaa, jotta vesi ei jää seisomaan ruukkuihin. Kasveja pitäisi myös sumutella suihkupullolla ja pyyhkiä lehdille leijailleet pölyt. Ladataan kommentointia... | |