0 arviota

Korit kodin säilytyksen apuna

1 2 sisustus, koti

Kaappitilaa kotona tuntuu olevan aina liian vähän. Korit ovat kätevä apu kodin säilytyksessä.

Pikkutavarat pysyvät hyvässä järjestyksessä, kun ne sujauttaa niille varattuun koriin. Korit voi myös sijoittaa avohyllyyn, jolloin tavarat ovat poissa näkyvistä, mutta kätevästi saatavilla.

Olohuoneessa

Kaukosäätimet ovat aina hukassa tai lojuvat milloin missäkin. Sopivankokoinen kori sohvan vieressä tai sohvapöydän alla pitää kapulat ojennuksessa.

Olohoneen viherkasville puolestaan vaihtelua tuo pyöreä, hieman kukkaruukkua isompi kori. Kori somistaa ikkunalautaa ja peittää tylsän ruuku

  • Samaan koriin kaukosäätimien kanssa voi kerätä vaikka puhelimet.
  • Huoneen ilme yhtenäistyy, kun kasveilla on samanlaiset ruukut.
Samaan koriin kaukosäätimien kanssa voi kerätä esimerkiksi pöydällä lojuvat puhelimet.

Vaatehuoneessa

Hyvin suunniteltu hyllystö ja vaatehuoneessa on arjen pelastus, mutta korit auttavat myös löytämään sukat ja paidat silloin kun niitä tarvitaan.

Vaatesäilytykseen valitaan reilusti suuria koreja, joihin vaatteet mahtuvat väljästi. Vyöt ja käyttökorut voi pitää omissa koreissaan.

Sukkahousuja tai muita arkoja tekstiilejä kannata säilyttää punoskorissa, sillä korin reunat voivat helposti rikkoa ohuen materiaalin.

Vyöt löytyvät helposti ja säilyvät siististi omasta koristaan.
Vyöt löytyvät helposti ja säilyvät siististi omasta koristaan.

Kylpyhuoneessa

Pyykinpesupulverit ja muut isommat purnukat eivät kaunista kylpyhuonetta.Tuotteet on helppo piilottaa koriin, jonka voi edelleen nostaa kaapin päälle tai hyllyyn. Kannellinen kori myös suojaa pesuaineita kosteudelta.

Kosmetiikka, hiustenhoitotuotteet ja muut pesuvälineet on käytännöllistä kerätä omaan koriinsa. Näin kylpyhuoneen yleisilmeestä tulee siistimpi ja rauhallisempi ja tuotteet pysyvät hyvässä järjestyksessä.

Myös wc-paperirullat ja harvemmin käytettävät purnukat voi säilyttää samoin.

  • Vessapaperirullistakin voi tulla kaunis sisustuselementti.
  • Pesuaineet ja kosmetiikan voi järjestää siististi omiin koreihinsa.
Vessapaperirullistakin voi tulla kaunis sisustuselementti.

Eteisessä

Hattuhylly on usein yhtä suurta kaaosta, kun käsineet, pipot ja kaulahuivit ovat sekaisin. Jokaiselle perheenjäsenelle voikin varata korinsa omien asusteiden säilytystä varten.

Jokaiselle perheenjäsenelle kannattaa olla oma sateenvarjo. Pienet kokoontaittuvat sontikat voi säilyttää isossa punoskorissa, joka ei säiky edes pientä kosteutta.

Paperinkeräykseen joutavat lehdet ja mainokset voi nostaa eteiseen odottamaan ulosviemistä. Reilunkokoiseen koriin mahtuu ainakin viikon lehdet siististi

  • Lapaset ja pipot löytyvät korista helposti aamun kiiressä.
  • Eriväriset sateenvarjot piiloutuvat hyvin korin sisälle.
  • Sanomalehtikorin voi sijoittaa yhtä hyvin eteiseen kuin keittiöön.
Lapaset ja pipot löytyvät korista helposti aamun kiiressä.

Keittiössä

Korit ovat hyvä apu myös keittiössä. Syksyn tullen kynttilöitä poltetaan paljon, ja ne voi aivan hyvin nostaa esille. Pienessä korissa kruunukynttilät ja tuikut tuovat kodikasta tunnelmaa.

Käytetyimmät mausteet on myös kätevää koota pieneen koriin hellan viereen.

Koreissa voi säilyttää siististi esillä erilaisia pieniä tavaroita.
Koreissa voi säilyttää siististi esillä erilaisia pieniä tavaroita.
Teksti ja kuvat: Ilona Savitie

Tuotteita on saatavilla Prismoista, Kodin Terroista ja Sokoksista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Ladataan kommentointia...