Tarvikkeita ikkunanpesuun on saatavilla Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.
IkkunanpesuohjeetIkkunat voi pestä monella tavalla, mutta tiettyjen vinkkien avulla lopputuloksesta tulee helpommin hyvä. Ikkunat on syytä pestä silloin, kun ne näyttävät likaisilta, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Paras aika pesulle on leuto kevätpäivä. Uloimpia ikkunoita ei kannata pestä pakkasella eikä auringon paistaessa suoraan ikkunaan, jotta pesuainevesi ei kuivuisi lasiin liian nopeasti. Kova sade on pesijänkin kannalta ikävä. Oikein likaiset ikkunat voivat viedä jopa 40 prosenttia valon tehosta. Ulommaisenkin ruudun pesu on parempi kuin ei mitään, mutta aika ajoin ikkunat ja karmit on syytä pestä molemmin puolin. Ikkunoiden pesupäivänä on myös oiva hetki pestä ja vaihtaa verhot. Ikkunanpesu vaihe vaiheeltaIkkunanpesu aloitetaan sisätilan puoleisesta ikkunasta, sillä uloimmat ikkunat ovat useimmiten likaisimpia.
Kysymyksiä ikkunanpesustaVoiko ikkunalasit pilata käyttämällä esimerkiksi vääränlaista pesuainetta tai pesuvälineitä?– Ikkunat, tai oikeastaan niiden karmit, voi pilata ainoastaan käyttämällä liian vahvoja pesuaineita, joita vielä annostellaan liikaa ja unohdetaan huuhdella sekä kuivata. Tällöin karmien maalipintaan voi tulla kulumia tai halkeamia. Ikkunoita ei tarvitse edes huuhdella, jos perinteistä käsiastianpesuainetta tai yleispuhdistusainetta annostellaan tarpeeksi vähän. Kuivaus on kuitenkin syytä muistaa. Mikä on ympäristöystävällisin tapa pestä ikkunat?– Kannattaa valita ympäristöystävällinen pesuaine, jonka tensidit ovat biologisesti hajoavia. Ekologisista syistä tulisi suosia rättejä, jotka voi pestä koneessa. Lattiat suojataan ikkunoiden alta, jotta ne eivät kärsisi ja olisivat näin mahdollisimman pitkäikäisiä. Saako kerrostalossa pestä ikkunat itse ulkopuolelta? Miten se tapahtuu?– Kyllä, mikäli ikkunat aukeavat sisäänpäin. Oikein isot ja raskaat lasit tuetaan alhaalta niiden ollessa auki. Suosittelisin myös tarkistamaan keittiöjakkaran tai pallin tukevuuden, jos sille aikoo nousta seisomaan. Mikäli korkeat paikat aiheuttavat huimausta, suosittelen jättämään uloimman ikkunan pesun jollekin muulle. Ikkunanpesun tärkeimmät tarvikkeet:
Neuvoja ikkunanpesuun
Ladataan kommentointia... | |