0 arviota

Testamentti – teko-ohjeet

0 0 vakuutus ja talous

Testamentilla voi turvata esimerkiksi avopuolison talouden, mutta rintaperillisten lakiosaa sillä ei pysty poistamaan. Testamentin olemassa olo vaikuttaa myös perintöveroon.

  • Testamentin teko

Testamentti on tekijänsä viimeinen tahto, asiakirja, jolla määrätään omaisuuden jaosta kuoleman jälkeen. Omaisuuttaan voi määrätä vapaasti kenelle tahansa, myös vielä kohdussa olevalle lapselle. Edunsaaja voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, esimerkiksi rekisteröity yhdistys. Ellei perillisiä tai testamenttia ole, omaisuus menee valtiolle.

Testamentin voi tehdä jokainen 18 vuotta täyttänyt. Jo nuorempana on oikeus päättää omalla työllä ansaittujen varojen kohtalosta. Testamentin teon edellytyksenä on, että tekijä itse ymmärtää testamentin sisällön ja että testamentin sisältö on tekijän vakaa ja harkittu tahto. Testamentti on laadittava kirjallisesti ja allekirjoitettava kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa.

Testamentin todistajiksi eivät kelpaa

  • puoliso
  • lähisukulainen
  • lanko.

Jos testamentti on muodoltaan oikea, mutta todistajina on käytetty lähisukulaisia, testamentti ei ole lainvoimainen eli sitä ei tarvitse noudattaa. Tällaisissa tapauksissa omaiset voivat toki silti noudattaa vainajan tahtoa.

Todistajien tai kenenkään muunkaan ei tarvitse tietää testamentin sisältöä, mutta heille tulisi kertoa, että kyseessä on testamentti. Tärkeää on kuitenkin säilyttää asiakirja niin, että se löytyy tekijän kuoltua ja että sen olemassaolo on tiedossa. Esimerkiksi pankin tallelokero on hyvä vaihtoehto, kunhan omaiset tietävät testamentista ja tallelokerosta.

Testamentin merkitys

Testamentti

Testamentin avulla voidaan poiketa lain määräämästä perimysjärjestyksestä. Rintaperillisillä, eli vainajan lapsilla tai näiden jälkeläisillä, on kuitenkin oikeus niin sanottuun lakiosaan, joka on puolet perintöosuudesta. Esimerkiksi ainoa lapsi saa siis halutessaan puolet perittävästä omaisuudesta, vaikka testamentissa toisin määrättäisiin. Perinnöstä voi myös kieltäytyä. Testamentissa voi antaa määräyksiä omaisuuden hoidosta ja hoitajasta tai määrätä esimerkiksi oman hautansa hoidosta.

Usein testamentin tavoitteena on avopuolison taloudellisen aseman turvaaminen, sillä avopuolisoilla ei muuten ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen.

Keskinäinen testamentti

Esimerkiksi aviopuolisot tekevät usein keskinäisen testamentin. Se tarkoittaa kahden, tai jopa useamman, testamentin yhdistämistä samalle asiakirjalle. Keskinäistä testamenttia koskevat samat muotomääräykset kuin tavallista testamenttia.

Testamentin voi koska tahansa peruuttaa esimerkiksi tuhoamalla asiakirjan. Viimeisin testamentti kumoaa automaattisesti aiemmat. Testamentti on syytä laatia yksiselitteisesti tulkintaongelmien välttämiseksi.

Verohyötyä testamentilla

Testamentti vaikuttaa perintöverotukseen. Verotusta keventää esimerkiksi perinnön määrääminen useille edunsaajille alle 20 000 euron arvoisina osuuksina, jolloin saajien ei tarvitse maksaa perintöveroa. Joskus on järkevää määrätä omaisuus suoraan ensisijaisten perillisten lapsille tai lapsenlapsille ennakkoperintönä, näin vältetään moninkertainen verotus. Verotuksen ohella kannattaa pohtia testamentin muitakin vaikutuksia.

Omistusoikeus vai käyttöoikeus

Omistusoikeustestamentti siirtää omistus- ja käyttöoikeudet samalle henkilölle, joka myös maksaa perintöveron. Sen sijaan hallinta- eli käyttöoikeustestamentin saaja ei maksa perintöveroa, vaikka käyttää omaisuutta ja saa sen tuoton. Omistusoikeus on toisella henkilöllä, jonka maksamaa perintöveroa käyttöoikeus pienentää.

Teksti: Jarno Salovuori, täydentänyt Annette Saksman
Kuvat: Colourbox
Asiantuntija: varatuomari Anne Lindell, HOK-Elannon Perunkirjoitustoimisto
Ladataan kommentointia...