0 arviota

Avioehto – teko-ohjeet

0 0 vakuutus ja talous

Avioehto on avioparin yhdessä tekemä sopimus, joka laaditaan eron ja kuoleman varalle. Avioehdon sopimusmalli on yksinkertainen, mutta sopimuksen sisältö vaihtelee yksilöllisesti.

  • Avioehdon teko-ohjeet

Avioehdon voi laatia kihlapari tai avioitunut tai parisuhteensa rekisteröinyt pariskunta. Avioehdolla voidaan poistaa puolisolta avio-oikeus joko kokonaan tai osittain. Avioehto voidaan tehdä koskemaan vain avioerotilannetta, jolloin puolison kuollessa leskellä on avio-oikeus puolison omaisuuteen. Avioehto tehdään tavallisesti kahdesta syystä: halutaan varmistaa, että oma omaisuus pysyy itsellä erotilanteessa tai tietty omaisuus, esimerkiksi sukutila, halutaan pitää omassa suvussa.

Muodon puolesta avioehdon tekeminen on yksinkertaista. Muotoseikat ovat kuitenkin tiukkoja, ja niitä on noudatettava, jotta sopimus on lainvoimainen. Kirjallisen sopimuksen lisäksi tarvitaan kaksi esteetöntä todistajaa, jotka eivät saa olla lähisukulaisia. Sopimus on toimitettava mihin tahansa maistraattiin rekisteröitäväksi, jolloin se astuu voimaan. Jos avioehtoa haluaa muuttaa tai se halutaan peruuttaa, on noudatettava samoja muotoseikkoja kuin avioehtoa laadittaessa.

Avioehdon sisältö

Avioehdon sisältö on aina yksilöllinen, ja se on puolisoiden keskinäisen neuvottelun tulos. Sopimuksessa voidaan määrittää avioehto koskemaan koko omaisuutta tai se voidaan määritellä koskemaan tiettyä omaisuutta, kuten toisen saamaa perintöä. Sopimus voi sulkea molemmat puolisot avio-oikeuden ulkopuolelle tai koskea yksipuolisesti vain toista osapuolta. 

Myös satsaukset kodin irtaimistoon tai arjen kuluihin on hyvä pohtia läpi. Onko puolisoilla suuret palkkaerot tai tuleeko toinen puolisoista olemaan pitkään poissa työelämästä esimerkiksi hoitamassa perheen lapsia?

Avioehto tehdään eron tai kuoleman varalle. Vaikka avioehtosopimus on yksilöllinen, sopimuksen muotoseikkojen on oltava kunnossa.

Kuka avioehdon tekee?

Avioehtosopimuksen voi tehdä itse, mutta apuna kannattaa käyttää asiantuntijaa. Lakimiehen laatiman avioehdon hinta on noin 150 eurosta ylöspäin.

Jos avioehdon haluaa laatia itse, apuna voi käyttää verkosta löytyviä asiakirjamalleja. Valmiisiin malleihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä ne ovat ainoastaan suuntaa antavia, eivätkä välttämättä sovellu kyseiseen tapaukseen.

Teksti: Henna Kontuslami
Kuva: Scandinavian Stockphoto
Asiantuntija: lakimies Ritva Eerola, HOK-Elannon Perunkirjoitustoimisto
Ladataan kommentointia...