Yhteishyvä 5/12
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

8.8.2011

Partakone - ostajan opas

 
 

partakone - opas ostajalleMukavalta tuntuvan parranajotavan löytäminen on miehelle tärkeää. Valmistajat näkevät vaivaa saadakseen parranajokoneista miehen kasvoja myötäileviä, huolettomia ja miellyttäviä.

Parranajotapaan liittyy paljon tunnetta ja tottumuksia. Joku vannoo höylän nimeen ja toinen käyttää aina konetta. Mieltymykset voivat olla jopa merkkikohtaisia.

Parhainkaan parranajolaite ei kestä ikuisuutta ja uuden hankinta voi olla edessä. Selvitimme partakoneiden ominaisuuksia konetta käyttäviä tai sen käyttöä harkitsevia miehiä varten. Teimme selvityksen myös perhettä ajatellen, sillä liki puolet partakoneista ostetaan lahjaksi.

Kokemuksia parranajosta

Työtä päivittäin

Parranajo on varsin yksilöllinen ja tunnepitoinen asia. Ihonhoito, karvanpoistot ja kauneuden edestä kärsiminen mielletään tyypillisesti naisten alueeksi. Miehetkin tekevät työtä kasvojen siisteyden eteen ja useimmat jopa päivittäin. Silti moni raportoi kivuliaasta jyräämisestä, joka päättyy ihon punoittavaan nipistelyyn.

Hyvä olo

Parranajo on miehen siistiytymistä ja siihen voi liittyä samankaltaisia tunnepitoisia odotuksia kuin naisen ihonhoitoihin. Jo lännenfilmeistä tuttu amerikkalainen parranajorutiini sisältää lämpimiä pyyhkeitä, huolellista veitsiajoa ja huuhtelua, jonka seurauksena iho on tasainen, raikas ja pehmeän tuntuinen.

parranajo 

Yksilöllinen asia

Miellyttävän parranajotavan löytäminen on henkilökohtaisen työn tulosta. Parran voi ajaa koneellisesti tai perinteisesti höyläten. Koska ihoja, partakarvalaatuja ja karvankasvutapoja on niin erilaisia, ainoaksi vaihtoehdoksi jää eri laitteiden ja menetelmien kokeileminen.

Tottumukset ja tunteet

Tottumukset ovat parranajossa voimakkaasti läsnä ja kerran opittu jää helposti päälle etenkin, jos homma tuntuu toimivan. Parranajotapa saatetaan periä isältä tai isoisältä tai sitten on ryhdytty käyttämään konetta tai höylää, eikä tarvetta ajotavan vaihtamiseen ole tullut eteen. Käytetty ajotapa tuntuu usein ainoalta ja oikealta.

Parrankasvu

Partakonevalmistajan tutkimuksien mukaan partakarva ei käyttäydy kuten hius. Se ei vahvistu ja lisää kasvuaan leikkaamisen seurauksena. Karvankasvu on täysin yksilöllistä. Partalaatu voi olla pehmeämpi tai karheampi, kasvu tiheää tai harvaa ja kasvunopeus hidasta tai voimakasta. Partakarva muuttaa usein väriään, kun ihminen ikääntyy. Mies voi joutua ajamaan partansa jopa kahdesti päivässä pitääkseen sängen poissa, kun toiset selviävät jopa yhdellä ajolla viikossa. Parrankasvuominaisuudet ovat varsin periytyviä.

Partakoneiden ominaisuudet 

partakonepartakoneParranajokoneiden kaksi ajotapaa

Koneellisessa parranajossa on kaksi pääajotapaa, jotka noudattelevat kahden suomalaisia markkinoita hallitsevan laitevalmistajan ratkaisuja.

 

Toisessa ajotavassa on kolme pyörivää terää ja pyörivä ajoliike, toisessa teräverkko ja suora ajoliike. Kummallakin valmistajalla on runsaasti eritasoisesti varusteltuja malleja valikoimissaan, mutta perusleikkaustapa säilyy kautta linjan.

 

Ihon sanotaan tottuvan käytössä olevaan leikkuutapaan ja sen muuttaminen saattaa hetkellisesti ärsyttää ihoa. Kun ajotapaa vaihdetaan höylän ja koneen välillä tai koneellisesta leikkuutavasta toiseen, kannattaa olla hieman kärsivällinen. Useimmiten iho tottuu uusiin olosuhteisiin kahdessa viikossa.

Kasvojen myötäily

Peruspartakoneessa on liikkuva ajopää. Laadukkaammissa laitteissa liikkuvien osien ja tasojen määrä kasvaa, ja parhaimmillaan koneen leikkuupää on kolmen joustavan kohdan varassa.

 

Mukautuva ajopää kykenee paremmin seuraamaan kasvojen muotoa. Laite pääsee hankalissakin kohdissa tasaisesti kiinni ihon pintaan, jolloin hyvä ajotulos saadaan nopeasti kerta-ajolla. Lisäksi ajo on lyhyen ihokosketuksen ansiosta hellävaraisempaa verrattuna siihen, että samaa kohtaa joudutaan ajamaan useita kertoja ja mahdollisesti eri suunnista.

Parranajon nopeus

Parranajo kestää keskimäärin 3-4 minuuttia, mistä on toki myös runsaasti poikkeuksia esimerkiksi sängen pituudesta riippuen. Kaikki partakoneet onnistuvat katkaisemaan partakarvan, mutta paremmat laitteet tekevät siistiä jälkeä nopeammin. Tämä perustuu useimmiten siihen, että leikkaavia teriä on enemmän, teräsäleikkö on monipuolisempi, leikkaustapaa on kehitetty tehokkaammaksi, kone myötäilee paremmin kasvoja ja leikkaa kerta-ajolla hyvin tai että terät ovat laadukasta terästä ja säilyttävät tehonsa paremmin.

Herkän ihon parranajo

Tehokas ja myötäilevä leikkuupää palvelee herkkää ihoa siten, että ajo on nopeaa ja valmista syntyy kerralla. Lisäksi saatavilla on laitteita, jotka ovat erityisesti herkälle iholle soveltuvia. Ne saattavat sisältää ajoa pehmentävää ja ihoa hoitavaa voidetta tai ajopäästä on pyritty saamaan mahdollisimman hellävarainen.

partakonePartakoneen automatiikka

Äärimmäistä automatiikkaa edustavat huoltoyksikölliset laitteet, joissa käyttäjän tarvitsee vain laskea partakone alustalleen ja kone huolehtii muusta. Huoltoyksikössä odottaa aina optimaalisesti puhdistettu ja huollettu ajolaite.

 

Lisäksi partakoneissa voi olla esimerkiksi näyttö, joka kertoo puhdistus- tai lataustarpeesta tai merkkivalo, joka ilmaisee akun tilaa tai terän vaihtotarpeen.

Partakoneen vedenkestävyys

Osa partakoneista on täysin vedenkestäviä, jolloin parran voi ajaa kätevästi vaikkapa suihkussa. Joidenkin koneiden kanssa voi käyttää myös partavaahtoa tai -geeliä. Turvallisuussyistä märkäajoon soveltuvissa laitteissa ei koskaan ole verkkokäyttömahdollisuutta.

Partakoneen virta

Partakoneen akkukäyttöisyys ja akun kesto ja laatu ovat melko suoraan verrannollisia partakoneen hintaan. Edullisimmat partakoneet toimivat vain verkkovirralla eli niillä voi ajaa vain koneen ollessa kytkettynä pistorasiaan. Valtaosassa partakoneita on sekä akku- että verkkokäyttömahdollisuus.

 

Nykyaikaiset akut ovat ns. lion-akkuja, jotka kestävät pidempään eivätkä vaadi säännöllistä tyhjentymistä säilyttääkseen varauskykynsä. Markkinoilla on myös paristoilla toimivia parranajokoneita, jotka on tarkoitettu erityisesti siistiytymiseen päivän aikana.

 

Mitä laadukkaampi partakone on kyseessä, sitä lyhyempi latausaika ja pidempi ajoaika. Partakoneen latausaika voi vaihdella tunnista liki kymmeneen tuntiin. Samoin ajoaikaa voi täydellä latauksella olla esimerkiksi puoli tuntia tai tunnin, mikä tarkoittaa 10 tai 20 päivän parranajoa. Laadukkaalla akulla varustettu partakone ei siis välttämättä kaipaa latausta edes parin viikon matkan aikana.

partakonePartakoneen puhdistus

Partakone on vuosia puhdistettu sudilla ja kopauttelemalla. Valtaosa nykyisistä partakoneista on vesipestäviä. Jotta partakone säilyttäisi leikkuuominaisuutensa, teräosa tulee puhdistaa jokaisen ajon jälkeen juoksevan veden alla huuhtelemalla. Edistyneimmissä partakoneissa on huoltoyksikkö, joka analysoi ja tarvittaessa itsenäisesti huoltaa, pesee, desinfioi ja kuivaa partakoneen.

Partakoneen terät

Partakoneen terät tylsyvät käytössä jossain vaiheessa. Käyttömäärän ja puhdistustottumuksien lisäksi terien kestoon vaikuttaa parran laatu – karkea parta tylsyttää terät nopeammin kuin pehmeämpi karvalaatu.

 

Hyvä terä on valmistettu laadukkaasta materiaalista ja säilyttää terävyytensä pitkään. Jotkut terämallit ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne terottuvat jatkuvasti käytössä, kunnes ovat niin kuluneet, ettei hioutumista enää tapahdu. Terät kestävät käytöstä riippuen riippuen vuodesta useampaan vuoteen ja ne voi, ja pitääkin, tarvittaessa vaihtaa. Selkeä merkki terien vaihtotarpeesta on ajon muuttuminen nyppiväksi tai ajotuloksen huononeminen.

 

Terät kaipaavat silloin tällöin öljyä. Tavallinen suositus on, että terien perusteellisemman puhdistamisen yhteydessä niihin laitetaan tippa ompelukoneöljyä tai teräöljyä. Samanlaisen tilkan voi tipauttaa partakoneen trimmeriosaan.

Partakoneiden hinnat

Partakoneiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä noin neljään sataan euroon. Tutkimusten mukaan miehet valitsevat itse itselleen melko edullisia laitteita, kun taas lahjana saadut partakoneet ovat usein hieman parempaa mallia. Hintaluokan yläpäässä tuntuvat jo selkeät lisäominaisuudet, mutta muuten hinta muodostuu materiaalien laadusta, laitteen käyttömukavuudesta ja akun ominaisuuksista.


www.braun.com
www.philips.fi

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Partakone - ostajan opas."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi