0 arviota

Pesumerkintöjen ABC

10 7 pesuohje, vaatehuolto

Pesumerkintä löytyy jokaisesta vaatteesta, ja se kertoo, miten parhaiten välttää vaatteen kutistuminen, venyminen, nyppyyntyminen ja värien lähtö. Ennen pyykinpesua kannattaa siis uhrata hetki saumojen tutkiskeluun.

  • Pesumerkintöjen ABC

Pesumerkintöjen noudattaminen on tärkeää, koska vaatteen hoito-ohjeet perustuvat testattuihin ominaisuuksiin ja niitä noudattamalla vaate pysyy parhaiten käyttökelpoisena. Jos hoito-ohjeista poiketaan, ei voida vedota tuotteen virheellisyyteen.

Hoito-ohjeet annetaan vaatteelle kokonaisuutena huomioiden sekä käytetyn kankaan ominaisuudet että napit ja muut osat. Kankaista testataan monipuolisesti muun muassa niiden värinkesto-ominaisuuksia, kutistuvuutta ja muita pesuun liittyviä ominaisuuksia, nyppyyntymistä, rypistyvyyttä, ja paloherkkyyttä.

Hoito-ohjeista poikkeaminen voi vaikuttaa vaatteeseen hyvin eri tavoilla. Esimerkiksi peseminen liian kuumassa voi olla hyvin tuhoisaa silkkivaatteelle, kun taas puuvilla ei välttämättä ole kovasta käsittelystä moksiskaan.

Pesumerkintää kannattaa uskoa varsinkin silloin, kun jokin käsittely on kielletty.

Vaatteen hoito-ohjeiden lisäksi on muistettava pesuaineen annosteluohjeet sekä pyykin lajittelu.

Mitä huonommin tuntee eri kuitujen ominaisuuksia, sitä tiukemmin kannattaa noudattaa vaatteen hoito-ohjeita.

Yleiset ohjeet

  • Noudatetaan aina pesumerkinnöissä annettua hoito-ohjetta.
  • Lämpötilamerkinnät pesussa sekä silityksessä ovat enintään-lämpötiloja.
  • Pyykki lajitellaan värin, likaisuuden, vaaditun lämpötilan ja mekaniikan mukaan.
  • Tummat ja vaaleat vaatteet pestään erikseen.
  • Valkoiset puuvillatuotteet vaativat valkaisevan pesuaineen pysyäkseen valkoisina.
  • Värillisille puuvillatuotteille valitaan ns. color-pesuaine, jotta värit vaatteiden värit pysyisivät.
  • Aroille kuiduille, esimerkiksi villalle, silkille ja akryylille, on hyvä valita pesuaine, jonka pH-arvo on neutraali eli 7-8.
  • Hoito-ohjemerkin alla oleva viiva tarkoittaa pesukoneen varovaista mekaniikkaa. Silloin myös pyykkiä laitetaan koneeseen vähemmän kuin normaalimekaniikan ohjelmissa.
  • Useimmat vaatteet on hyvä pestä käännettynä nurinpäin. Silloin vältytään pesuraitojen syntymistä ja värin kulumista vaatteista.

Tekstiilien hoito-ohjemerkkien tulkintataulu

Tulostettava versio pesumerkinnöistä osoitteessa: www.intrade.fi/teks.htm

Pesumerkkiryhmät

 

Pesumerkkiryhmät  VESIPESU

Pesumerkkiryhmät Normaaliohjelma, lämpötila enintään 95 astetta
esimerkiksi valkoiset puuvillatekstiilit
Pesumerkkiryhmät Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 95 astetta
esimerkiksi valkoiset puuvillatekstiilit, joissa siliävyyskäsittely, konetta ei täytetä täyteen
Pesumerkkiryhmät Normaaliohjelma, lämpötila enintään 60 astetta

esimerkiksi värilliset puuvillatekstiilit

Pesumerkkiryhmät Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 60 astetta

esimerkiksi värilliset puuvillatekstiilit, joissa siliävyyskäsittely, koneessa vajaatäyttö

Pesumerkkiryhmät Normaaliohjelma, lämpötila enintään 40 astetta

esimerkiksi ns. hienopyykki

Pesumerkkiryhmät Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 40 astetta

esimerkiksi ns. hienopyykki, vaatteet mahdollisesti siliävyyskäsiteltyjä, koneessa vajaatäyttö

Pesumerkkiryhmät Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 30 astetta

esimerkiksi hellävaraista pesua vaativa hienopyykki, vaikkapa villaa, silkkiä tms., koneessa vajaatäyttö

Pesumerkkiryhmät Erittäin varovainen ohjelma, lämpötila enintään 30 astetta

esimerkiksi erinomaisen hellävaraista käsittelyä ja pesua vaativat tekstiilit, voivat olla villa, silkkiä tms., koneessa hyvin vähän pestäviä tuotteita

Pesumerkkiryhmät Vain käsinpesu sallittu

muistettava, että pesuastian tulee olla tarpeeksi suuri ja vettä tulee olla paljon, yleensä tuotetta ei saa hangata tai vääntää kovakouraisesti

Pesumerkkiryhmät Vesipesu kielletty

silloin tuotteesta ei saa poistaa edes paikallista tahraa vedellä, tuote viedään pesulaan

 

Valkaisumerkinnät  VALKAISU

Valkaisumerkinnät Valkaisu sallittu

tuote voidaan valkaista

Valkaisumerkinnät Vain happivalkaisu sallittu

tuotteen valkaisussa saadaan käyttää vain happeen perustuvaa valkaisevaa ainetta

Valkaisumerkinnät Valkaisu kielletty

tuotetta ei saa käsitellä minkäänlaisella valkaisevalla aineella

 

Rumpukuivausmerkinnät  RUMPUKUIVAUS

Rumpukuivausmerkinnät Normaali rumpukuivaus

tuote voidaan kuivata kuivausrummun normaalilla ohjelmalla

Rumpukuivausmerkinnät Varovainen rumpukuivaus

tuote voidaan kuivata kuivausrummussa alhaisella lämpötilalla, rumpua ei kannata täyttää täyteen

Rumpukuivausmerkinnät Rumpukuivaus kielletty

tuotetta ei saa kuivata kuivausrummussa

 

Silitysmerkinnät  SILITYS 

Silitysmerkinnät Silityslämpötila enintään 200 astetta

tuote voi olla esimerkiksi puuvillaa tai pellavaa

Silitysmerkinnät Silityslämpötila enintään 150 astetta

tuote voi olla esimerkiksi puuvilla-polyesteriä

Silitysmerkinnät Silityslämpötila enintään 110 astetta

tuote voi olla esimerkiksi silkkiä, polyamidia tms. lämpöherkkää materiaalia

Silitysmerkinnät Silitys kielletty

tuotetta ei siis saa lainkaan silittää

 

Pesumerkkiryhmät  KEMIALLINEN PESU 

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen pesu tetrakloorieteenillä

tuote viedään siis pesulaan kemialliseen pesuun

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen pesu tetrakloorieteenillä

tuote viedään pesulaan kemialliseen pesuun

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen pesu hiilivedyllä

tuote viedään pesulaan kemialliseen pesuun

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen pesu hiilivedyllä

tuote viedään pesulaan kemialliseen pesuun

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen pesu kielletty
Pesumerkkiryhmät Kemiallinen vesipesu eli ns. emulsiopesu

tehdään vain pesuloissa, sopii hyvin mm. neuleille

Pesumerkkiryhmät Kemiallinen vesipesu eli ns. emulsiopesu

tehdään vain pesuloissa, sopii hyvin mm. neuleille

Teksti: Kaisa Virtanen
Kuva: Thinkstock
Piirrokset: Ulla Sainio
Ladataan kommentointia...