0 arviota

Lukijan toive: Hattu talven varalle

0 0 naisten muoti, asuste, lukijan toive

Pakkasella on tärkeää pitää pää lämpimänä. Hattu on pukeutumisen viimeistelevä asuste, joten sopivan päähineen valintaan kannattaa varata hetki aikaa ja ajatusta.

  • Lukijan toive: Hattu talven varalle

Vääksyläinen Anja Kallonen sanoo, ettei ole koskaan omistanut kunnollista hattua. Talvipakkasilla hän suojaa päänsä hupulla ja käyttää korvaläppiä.

– Lähipiirissäni olen ollut yleinen huvituksen aihe. Näytän hattu päässä ihan hassulta, eikä huivikaan käy minulle, Anja nauraa ja esittelee profiiliaan, jota hän kutsuu hämäläis-pohjalais-kreikkalaiseksi.

Kun kuusikymmentä ikävuotta tuli täyteen, Anja päätti, että hattuasiaan saa tulla muutos. Yhteishyvän Lukijan toive -sarjaan Anja ilmoittautui viestillä, jossa hän toivoi apua sopivan talvihatun löytämiseen.

Lahden Sokoksen naisten osastolla Anjan ottaa vastaan pukeutumisneuvoja Elena Pervaia, joka uskoo tietävänsä millaisen hatun Anja tarvitsee. Siirrytäänpä siis hattuhyllyjen äärelle.

Hattu asun mukaan

Anja on varustautunut hattuostoksille oikeaoppisesti. Mukana on kaksi erilaista talvitakkia: siisti villakangastakki ja rennompi toppatakki.

– Erinomaista. Hattua kannattaa aina kokeilla sen vaatteen kanssa, jonka kanssa asustetta aikoo käyttää ja tutkailla kokonaisuutta kokovartalopeilistä, pukeutumisneuvoja kehuu.

Peukalosääntö on, että jos takki on yksinkertainen, saa hatussa olla ytyä ja päinvastoin, pukeutumisneuvoja sanoo. Muut asusteet, kuten kaulahuivi, kannattaa valita sopimaan yhteen hatun kanssa.

Myös pipon sopivuus on pienistä asioista kiinni, joten erilaisia vaihtoehtoja kannattaa testailla. Anjan piirteille ovat eduksi muhkeat, paksut pipot, jotka jättävät vain kasvonpiirteet ja kulmakarvat näkyviin.

Anja Kallosen hattuvalinnat

  • Hatun asettelu on kaiken a ja o
  • Mustassa huopahatussa on kimaltavia kiviä ja hieman 1920-luvun tyyliä.
  • Musta, pehmeä baskeri on koristeltu metalliniitein.
  • Miesten hattua muistuttava, särmikäs päähine korostaa pukeutumisneuvojan mielestä Anjan kasvonpiirteitä.
  • Talven hatuissa on paljon korumaisia yksityiskohtia.
  • Talvihatuksi käy myös rennompi, paksusta kankaasta valmistettu lippalakki, joka suojaa sateelta.
  • Musta, tupsullinen villapipo.
  • Baskeri sopii hyvin monenlaiseen asuun, niin villakangastakin kanssa kuin toppatakin seurana.
– Hatun asettelu on kaiken a ja o, pukeutumisneuvoja Elena Pervaia opastaa ja korjaa hatun asentoa. Syksyinen trendiväri violetti näkyy myös talvihattuvalikoimissa.

Lopputulos

Lopuksi Anja kokeilee irtohuppuja ja lippalakkeja, kunnes tulee siihen tulokseen, että on käynyt läpi kaikki osaston päähineet. Hän on edelleen sitä mieltä, että hatut eivät sovi hänelle, mutta toisaalta hän on löytänyt hyllystä mieleisen, konjakinvärisen hatun.

Anja on valinnan edessä. Konjakinvärinen hattu miellyttää, mutta tulisiko sitä käytettyä?

– Kun itseään katsoo peilistä, on tietty kuva siitä, miltä näyttää. Ehkä musta pipo tuntuu kuitenkin enemmän minulta, Anja tuumaa ja nappaa pipon matkaan.

Juttu on osa Yhteishyvä-lehden Lukijan toive -juttusarjaa. Ilmoittaudu mukaan!

Lisätietoa 

Teksti: Henna Kontusalmi
Kuvat: Mira Kotamäki

Tuotteita on saatavilla Sokoksista ja Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Ladataan kommentointia...