Talvista ihonhoitoaLukijat kertoivat parhaat ihonhoitovinkkinsä talvea varten. Talven pakkasissa lukijat vannovat esimerkiksi tuhdin kasvovoiteen tehoon. Marraskuun kosmetiikkakyselyyn vastasi vajaa 3 300 lukijaa. Noin kolmasosa vastaajista kärsii koko talvikauden kuivasta ihosta. 59 prosentilla iho kuivuu toisinaan talvella kesää enemmän. Loput 8,5 prosenttia vastaajista eivät huomaa ihossaan mitään muutoksia pakkasten purressa. Valtaosa kyselyyn vastaajista rasvaa ihoaan tavallista enemmän tai kosteuttavimmilla tuotteilla talvisin. Vajaa 15 prosenttia vastaajista luottaa talvella samanlaisiin ihonhoitotapoihin kuin kesällä. Klassikkovoiteille Vitalikselle ja Nivealle on myös omat kannattajansa Lukijoiden ihonhoitovinkkejä talveenTalven pakkasissa lukijat vannovat esimerkiksi tuhdin kasvovoiteen, hyviä kasvirasvoja sisältävän ruokavalion sekä saunan voimaan. Klassikkovoiteille Vitalikselle ja Nivealle on myös omat kannattajansa. Kannattaa muistaa, että jos voiteita käytetään pakkasrasvana, niitä pitäisi levittää iholle vain ohut kerros vähintään tuntia ennen uloslähtöä. Näin varmistetaan se, ettei voide jäädy ihon pinnalle eli kylmetä ihoa. Poimintoja lukijoiden vinkeistä "Pakkaskautena laitan silloin tällöin ulkoiluvoidetta yöksi kasvoille, siis Vitalista. Sen jälkeen iho on taas notkeampi, eikä mielestäni rypisty." "Terveellinen ruokavalio eli avokadon ja rasvaisen kalan syömistä ja veden juontia, koska talvella vettä haihtuu elimistöstä paljon muun muassa uloshengityksessä." "Jos iho on kuiva ja haluan siitä sileän, levitän iholleni ruokaöljysokeriseosta ja pesen sen pois. Ihosta tulee todella pehmeä." "Kovimmilla pakkasilla ei kannata kastella naamaansa aamulla, ei edes tukan pesun yhteydessä. Ihon oma rasva antaa hyvän suojan pakkasella. Illalla iho putsataan tietysti huolellisesti." "Kun ihoni kuivuu oikein pahasti, laitan saunan päälle ja otan lauteille mukaan hyvän kuorintavoiteen. Löylyistä lämmin iho ottaa myös kosteusvoiteen vastaan paremmin. Pakkaskeleille laitan tuhtia rasvaa kuten Vitalista, ja rasvaan helposti kuivuvat alueet ennen uloslähtöä." "Hanki kosteuttavammat ja herkälle iholle suunnatut ihonhoitotuotteet, niin et ylirasita ihoasi pakkasella. Käytä ehdottomasti silmänympärysvoidetta. Itse kuorin ihoa tavalliseen tapaan kerran viikossa, minkä jälkeen levitän vielä kosteusnaamion kasvoilleni. Jos iho vaikuttaa kuivalta siitäkin huolimatta, käytän kosteusnaamiota useamman kerran viikossa. Monen kosteusnaamion voi jättää kasvoille yön yli." "Rasvaisempaa kosteusvoidetta kannattaisi varmaan käyttää talvella, jos iho kuivuu herkemmin, mutta itse turvaudun meikinpohjustusvoiteella satunnaiseen kuivuuteen. Meikinpohjustusvoide saa meikkivoiteen levittymään tasaisemmin ja peittävämmin iholle, peittäen myös pakkasen aiheuttamat pintakuivuusläikät. Toimii ainakin pika-apuna jos ei ole vielä ehtinyt hankkia parempaa rasvaa ja haluaa silti tasaisen meikkipohjan." "Käytän talvellakin kosteusvoidetta, jossa on suojakerroin, koska aurinko heijastuu armottomasti hangelta. Jättihelokkikapseleiden käyttäminen kosteuttaa ihoa sisältäpäin." "Vaihtelen eri kosteusvoiteita, koska jos samaa voidetta käyttää pidempään, sen teho mielestäni laskee." "Hoito sopivilla tuotteilla puhdistusmaidosta voiteisiin on auttanut minua. Lisäksi vitamiineilla ja omegakapseleilla näyttää olevan positiivinen vaikutus ihon kuntoon. Liian vähärasvainen ruokavalio kuivattaa myös ihoa, joten pidän huolta rasvojen riittävästä saannista." "Parhaiten saan suojan, kun olen hoitanut ihoani hyvin läpi vuoden. Puhdistan kasvot ensin puhdistusvaahdolla tai -emulsiolla, sen jälkeen kasvovedellä ja lopuksi laitan kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta. Iltaisin myös kunnollinen puhdistus ja yöksi voide. Muutenkin rasvailen ihoa päivittäin, joten talvella valitsen vain vähän rasvaisemman voiteen." "Käytän talvella rasvaisempaa rasvaa. Yöksi rasvaan jalat ja laitan ne sukkiin, jotta lakanat eivät rasvaannu. Samoin rasvaan kädet hyvin nukkumaan käydessä ja laitan puuvillahanskat käteen." "Laitan vauvaöljyä kasvoihinkin saunaan mennessä. Öljy suojaa hyvin kuumuudelta ja lämmönvaihteluilta. Itselleni öljy on ihan ehdoton, koska muuten kasvot punottavat, on turvotusta ja kuivuutta rasvauksesta huolimatta. Jos laittaa voidetta naamaan saunaan mennessä, niin se alkaa valua ikävästi hien mukana suuhun. Vauvaöljyn kanssa ei ole samanlaista ongelmaa." "Ihoa kannattaa rasvata joka päivä, jos se tuntuu yhtään kuivalta. Kerran viikossa olisi hyvä kuoria ihoa, pehmentää mukavasti. Saunassa olen joskus käyttänyt myös hunajaa, pitänyt iholla muutaman minuutin ja sitten huuhtonut pois." Ladataan kommentointia... | |