Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marko Lysinen on myynyt perheen taloa jo viisi vuotta. Tytär Nella-Elmiina haluaisi asua lähempänä harrastuksia.

Asuntomarkkinoiden kurimus: Kun kodista tulee vankila

Teksti:
Matti Remes
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 2.8.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomen asuntomarkkinat jakautuvat kahtia. Kaupungissa hinnat nousevat, mutta maaseudulla talosta ei saa edes omiaan pois. Kaksi miestä kertoo, miltä se tuntuu.

Marko Lysinen, 45, on myynyt omakotitaloaan Juankoskella jo viisi vuotta. Näin Lysinen kertoo myyntiyrityksistä:

"Yhtään kiinnostunutta katsojaa ei ole näkynyt. Totta kai se turhauttaa. Talossa ei pitäisi olla mitään vikaa.

Muutimme tähän tiilitaloon vuonna 2008 ja remontoimme sen huolellisesti seitsenhenkisen perheen tarpeisiin. Neliöitä on 181 ja tonttikin kaunis, on omenapuita ja kukkapenkkejä.

Ainoa ongelma on, että talo sijaitsee Juankoskella 60 kilometrin päässä Kuopiosta.

Asunnot menevät todella heikosti kaupaksi pienellä paikkakunnalla, josta työpaikat ja palvelut vähenevät.

Ensin lopetettiin kartonkitehdas. Sitten lähtivät ammattikoulu, rautakauppa ja toinen ruokakaupoista.

Päätimme alkaa myydä taloa hyvissä ajoin. Lapset muuttavat vähitellen pois kotoa, joten vaihto pienempään asuntoon on järkevää.

Ajattelimme, että talon myynnistä jäisi todennäköisesti jotain säästöön eläkepäiviksi.

Haluaisimme muuttaa lähemmäs Kuopiota. Siellä avovaimollani olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä. Lapsillakin olisi lyhyempi matka opintoihin ja harrastuksiin.

Kunnostimme taloa sillä ajatuksella, että remontit nostavat sen hintaa, mutta ei tästä taida saada omiaan pois enää millään. Tappiolla joudumme myymään, jos meinaamme päästä talosta eroon.

Tuntuu vähän kuin olisi vankilassa. Pois on vaikea päästä, vaikka kuinka haluaisi.

Talo oli muutaman kuukauden myynnissä välittäjällä. Sen jälkeen olemme kaupanneet taloa itse Etuovi.com:ssa. Hintaa on ruuvattu alas niin, että nyt pyyntihinta on enää 150 000 euroa.

Omalta paikkakunnalta ostajaa tuskin löytyy, mutta paluumuuttajaa talo saattaisi kiinnostaa. Talo sopii suurperheelle tai yrittäjälle, joka saisi saman katon alle sekä asunnon että yrityksen toimitilat.

Emme ole menettäneet toivoamme eikä meillä ole onneksi kiirettä saada taloa kaupaksi. Minulla on yhä työpaikka Juankoskella. Eniten pattitilanteesta kärsivät lapset. He haluaisivat asua lähempänä harrastuksia."

Hyvä talo, huono sijainti

Nilsiäläinen Pertti Launonen, 73, alkoi pohtia asuntonsa arvoa, kun putkiremonttiin ei herunut lainaa.

"Pankkien nuiva suhtautuminen putkiremontin rahoitukseen oli sokki kaikille taloyhtiön osakkaille. Pitkien neuvottelujen jälkeen onnistuimme lopulta saamaan lainan, joka kattoi vain puolet remonttikuluista.

Pankin mukaan kiinteistömme vakuusarvo ei riittänyt isompaan lainamäärään. Jouduimme maksamaan loput urakasta säästöistämme.

Putkiremontti valmistui etuajassa ja kaikki osakkaat olivat tyytyväisiä, mutta tapaus pisti miettimään kiinteistöjen arvon kehitystä .

Näillä näkymin asuntojen hinnat täällä Nilsiässä lähinnä laskevat. Myynnissä on paljon asuntoja ja omakotitaloja.

Heikoimmilla ovat kerrostalot, joissa pitäisi tehdä isoja peruskorjauksia. Ikääntyvillä asukkailla ei ole välttämättä rahaa tehdä niitä. Moni rapistuva talo joudutaan todennäköisesti purkamaan. Se tietää isoja tappioita asuntojen omistajille.

Muutin vaimoni kanssa Inkoosta Pohjois-Savoon vuonna 2000, kun jäin eläkkeelle. Kaksio Nilsiän keskustassa riittää meille mainiosti, sillä vietämme paljon aikaa talviasuttavalla mökillämme.

Paikkakunnan laskeville asuntojen hinnoille emme mahda mitään. Omaisuutemme arvosta voimme kuitenkin huolehtia pitämällä talosta hyvää huolta. Se on ollut tärkein ohjenuora, kun olen toiminut pitkään taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Kaikki osakkaat ovat olleet kiitettävän yksituumaisia siitä, että tärkeät remontit on tehtävä ajallaan. Viime vuosina olemme uusineet putkien lisäksi julkisivun, katon, ovet ja ikkunat. Talo on erinomaisessa kunnossa. Harmi vain, että se sattuu sijaitsemaan väärässä paikassa."

Kahden kerroksen asuntomarkkinat

Suomessa asuntomarkkinat jakautuvat kahtia. Suuret kaupungit ja niiden ympäryskunnat kasvavat. Niissä asuntojen hinnat ja vuokrat nousevat.

Toisaalla maassa väki vähenee, asuntojen arvo laskee ja asunnoille on vaikea löytää ostajaa tai vuokraajaa. Tämä on Pellervon taloustutkimuksen ennuste tulevasta kehityksestä.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 2,5 prosenttia. Muualla Suomessa ne laskivat 1,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli tammi–maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 3 686 euroa ja muualla maassa 1 688 euroa.

Lisää aiheesta